Kesäloma häämöttää jo näköpiirissä, eikä minulla ole mitään suunnitelmia – onneksi. Mitään ei ole pakko jaksaa tehdä, eikä missään ole pakko olla, ja juuri sitä kaipaan nyt kovasti. Ehdotin miehelle, että vuokraamme jostain erämaamökin pariksi päiväksi loman ajalle. Kaipaan irrottautumista arjesta ja yhteiskunnasta.
Olen nähnyt upeita paikkoja viime aikoina, mutta ennen kaikkea rakkaimpia ihmisiä – vanhempiani ja parasta ystävääni. Kävimme mieheni kanssa ihailemassa Hietalahden ihanaa hiekkarantaa Unarilla, ja paras ystäväni puolisoineen yllätti minut syntymäpäivänäni ilmestymällä paikalle ja viemällä meidät kaikki Ukonkivelle Inariin, ja olimme myös yötä Inarissa rantamökissä. Tänään sain olla mukana kiipeämässä Pyhä-Nattaselle osana testiretkiryhmää ja kokemassa kesäkuisen lumisateen. Vanhempieni kanssa olemme retkeilleet Hirviäkurulla, Paavon polulla ja Hopialammella.
Kuvia Ukonkiven-retkeltä
Kuvia Nattaselta
Kuvia Unarijärveltä
Äidin kanssa Hopialammella
Kuvia Hirviäkurulta ja Orajoelta
Olen viettänyt aikaa Hopialammen pinnan alla ja Sarvilammen rannoilla, uimassa, vedestä ja Lapin luonnon tuoksuista ja tunnelmasta nauttimassa. Mutta olen huomannut, että mieli ja keho eivät ole samassa paikassa. Mieli kaipaa kovasti maadoitusta, palautumista tähän kehoon ja hetkeen.
Inarijärven rannalla pysähtyminen hetkeksi onnistui. Kävimme uimassa monta kertaa, välillä löylytellen, välillä Inarin aaltoihin pulahtaen. Ilta oli tyyni, sääsketön, kaunis. Seura oli parasta, eikä ollut kiirettä. Mökki oli aivan rannassa, ihanalla paikalla, siellä oli helppo rauhoittua ja kylmä vesi palautti kehon ja ajatukset tehokkaasti samaan paikkaan edes hetkeksi. Se viikonloppu olisi minun puolestani saanut kestää vaikka kuukauden.
Leikittelen ajatuksella erämökkiin vetäytymisestä loman aikana. Jättäisinkö puhelimenkin kotiin? Haluan vahvistaa yhteyttä itseni ja luonnon kanssa. Miettiä, ajatella, kuunnella ja kuulla. Syödä hyvin, levätä ja ottaa etäisyyttä kaikkeen muuhun paitsi itseeni, mieheeni ja Lapin luontoon.
Minulla on viime aikoina ollut hillitön ikävä Ounasjokea. Minulla on ikävä sitä rantaa ja vettä, virtaa ja maisemaa. Ja sitä tunnelmaa joka siellä oli, tunnetta siitä, että mikään maailman paha ei koskaan yltäisi sinne saakka. Huomaan kaipaavani edelliseen kotiin ja haaveilen lottovoitosta, että voisin ostaa sen talon meille hinnalla millä hyvänsä ja pesiytyä sinne.
Kittilän kodista lähteminen ei koskaan tuntunut hyvältä, mutta ajattelin ikävän hellittävän ajan mittaan. Taisin olla väärässä, joten tulevien vuosien liikkeitä täytynee suunnitella.
Saari avaruudessa 