Täällä Lapissa ei turhan usein saa vaahtopäitä katsella. Ainakaan, kun asuu kaukana suurista järvistä. Eilinen puhuri sai minut haluamaan Vaalajärven rannalle. Halusin katsella tuulen tärskyttämää vettä. Lähdimme miehen kanssa matkaan iltapäivällä.
Viime vuonna Vaalajärven rannalla oli jäätä vielä kesäkuussakin. Nyt oli onneksi toisenlaista.
Minulla oli uikkarit mukana, mutta en puhurilta iljennyt mennä uimaan. Pötkötin vain hetken aikaa rantahiekalla, aaltojen tasolla, aaltoja katselemassa ja kuuntelemassa.
Ihana kesä. Ihana, ihana ihana kesä. Jatkuispa ikuisuuden. Talvella lupasin, että kun kesä tulee, käyn uimassa joka päivä. Olen aika hyvin pitänyt siitä kiinnikin, mutta olen uinut omassa joessa. On mukavampaa mennä uimaan ilman suurempia järjestelyjä (ja minulle uimarannalle lähteminen on jo suurempi järjestely).
Rannan koivuissa oli vielä paljon pienemmät lehdet kuin meidän metsässä.
Teki hyvää lepuuttaa silmiä katsomalla kauas. Sitä iloa meidän omalla pihalla ei ole, kun puut kasvavat kaikkialla ympärillä.
Tässä vielä tuoreita kuvia pihalta. Olen aloittanut pajujenkaatoprosessin. Siinä riittääkin hommaa! En tiedä, kauanko pajukko on saanut kasvaa villinä, mutta varmaankin aika kauan. Iso osa tontista oli käsivarrenpaksuisten pajujen vallassa. Nyt olen saanut tehtyä pajukkoon edes väyliä, joista pääsee kulkemaan. Kaikkia pajuja ei ole edes tarkoitus kaataa, jotkut suuret ja hyväkuntoiset ovat ihan kauniitakin, mutta joku roti pajuviidakkoon on saatava.
Mies laittoi laavuun ihanan kauniin huopakaton (kuvassa vielä kesken). Nyt on ihana istuskella laavulla, kun se alkaa olla valmis. Enää lattia puuttuu. Haluaisin myös selvittää, onko laavua tai jotain sen osia mahdollista tai järkevää käsitellä tervalla. Rakastan tervan tuoksua.
Saari avaruudessa 