Hyvästi jää!

Lapin vuodenkierrossa kolme hetkeä nousevat merkittävyydessään ylitse muiden: ensipilkistys auringosta kaamoksen jälkeen, jäidenlähtö sekä syksyn ensimmäiset revontulet. Toki muitakin suuria hetkiä on – vaikkapa yöttömän yön alkaminen ja päättyminen sekä kaamoksen alkaminen – mutta nämä hetket eivät ole niin yhtäkkisiä, vaan hiipivät ylitse niin hitaasti, ettei oikein tiedä milloin ne tarkalleen ottaen ovat koittaneet vai … More Hyvästi jää!

Kevätillan lintuja

Kirjosieppo oli yöllä ilmestynyt pihaan. Hän tutkaili aamulla pihan kiinteistötarjontaa. En ole varma päätyikö hän jo asettumaan taloksi johonkin pöntöistä, ehkä harkinta on vielä kesken. Myös sepelkyyhkyt ovat ilmestyneet pihapiiriin. Pyykkejä ripustaessani kuului sepelkyyhkyn huhuilua ja se tuntui ihanalta. Tuli ihan etelä mieleen. En muista olenko koskaan aiemmin kuullut sepelkyyhkyn laulua täällä pohjoisessa. Variskin kävi … More Kevätillan lintuja

Kuulumisia

Ensi viikolla siirrytään kesäaikaan. Voin sieluni silmin jo kuvitella kesäisen metsän, kaikki ihanat luonnonkukat kesäyössä, joen rauhoittavan virran ja rantavedessä vilisevät pikkukalat. Keskiyön auringon punan, kesäsateen tuoksun ja ropinan ja sen tunteen, kun saa jälleen pudottautua veden varaan ja olla siinä kaikessa rauhassa niin kauan kuin mieli tekee. Mutta vielä ei ole kesä, on hädin … More Kuulumisia

Henkisyydestä ja sen hiipumisesta

Tämä talvi on ollut eräässä asiassa käänteentekevä koko tähänastisen elämäni mittapuulla, sillä minussa pitkään asunut vankka usko yliluonnolliseen on alkanut haihtua. Tilalle koen hitaasti hiipineen jotain vieläkin ihmeellisempää – olen alkanut ymmärtää kuinka kauniita asioita oikeasti tiedämme maailmankaikkeudesta. Asioita, jotka mullistavat käsityksen elämästä, kunhan niitä ihan kunnolla pysähtyy ajattelemaan. Minulla se ajatustyö on kaikkiaan vienyt … More Henkisyydestä ja sen hiipumisesta

Taivaan naapureita

Lähdin illalla ulos vielä yhdentoista maissa, koska taivas oli kirkas. Pakkasin päälle paljon vaatteita ja viritin kameran valmiiksi jo eteisessä. Kiinnitin kameran jalustaan tiukasti ja säädin manuaaliasetukset kutakuinkin kohdilleen. Sitten kuulokkeet päähän, musiikki soimaan ja ulos. Pakkanen oli kirinyt viiteentoista asteeseen.  Parissa talossa näkyi vielä valoa. Haalea vihreä kaari halkoi taivasta, ja kaukana pohjoisessa näkyi … More Taivaan naapureita

Kultaisen aamun lintuja

Tänään oli se aamu vuodesta, kun yöllinen kosteus oli käärinyt koivut paksuun kuuraan, ja aurinko kultasi kaiken noustessaan yhdeksän maissa. Pakkasta oli 25 astetta, ja lintulaudalla oli vilkasta heti ensimmäisistä valoisista hetkistä alkaen. Lapintiaisilla riittää aina monipuolisesti kommentoitavaa. Niiden läsnäolon huomaa yleensä ensin korvilla kuin silmillä. Lintulaudalle saapuivat eilen urpiaiset ja tänään aamulla taviokuurnat. Ne … More Kultaisen aamun lintuja

Helmikuun puuhia

Kyllä se niin on, että Lapissa valo tekee kevään. Hiirenkorvat ja rentukat ilmestyvät täällä vasta alkukesällä, joten helmi–huhtikuussa on auringonpaiste se, joka luo kevään tunnun. Tällä viikolla on tuntunut jo hyvin keväiseltä. Viiden jälkeen lenkille lähtiessä on vielä valoisaa, ja aamulla töihin herätessä ei ole enää aivan pimeää. Yötön yö kajastaa jo mielessä. Eilen käytiin … More Helmikuun puuhia

Ilta järvellä

Lähdettiin tällä viikolla käymään läheisellä järvellä. Kelkkareitti johdatti jäätä pitkin, metsien poikki, suon halki, vaaran ylitse ja lopulta rantakodalle. Vihreä kaari oli ollut näkyvissä jo alkumatkasta ja olin tyytyväinen, että olin tullut ottaneeksi kameran jalustoineen mukaan.  En olisi työpäivän ja kauppareissun jälkeen melkein jaksanut lähteä enää mihinkään, mutta onneksi mies tsemppasi että mennään. Reissusta tuli … More Ilta järvellä

Aurinko palasi kotiin

Ensimmäinen kirkas päivä sitten ikuisuuden, eikä aurinko palannut tänään pelkästään pihalle, vaan myös torppaan sisälle. Kevät on virallisesti alkanut.