Valkoinen majava

Näin unessa valkoisen majavan ylhäällä pihakoivussa, aivan ikkunan ulkopuolella. Pian sen jälkeen oli pihan hangella kaksi gasellia. Minulla ei ole tapana nähdä unia, mutta kun näen, ne kertovat aina suuria asioita. Niinpä aloin nytkin selvittää merkitystä näille näyille. Uneni ovat nykyään käytännössä aina vain muutaman sekunnin välähdyksiä. On helppo ymmärtää niiden tuovan jotakin viestiä. Mieleenpainuvin … More Valkoinen majava

Kotokaltio

”Erämaan sielu, elävä metsänsilmä, naaki ja tiiraili joka kannon kolosta. Jokaisesta pökkelöstä, tervasjurrikasta ja koivuntohelosta tuijotti hänen oma haltijaisensa, metsän salaperäinen henki, tuijotti ja naaki, ei mitään sanonut.”  Samuli Paulaharju, Sompio Istun keskellä laatikoita, pusseja, kasseja, ryysypinoja ja kirjoja. Maalipurkki huutelee ääneti eteisen kaapissa suti ja teippirulla vieressään, notta maalaa, maalaa! Kasvit ovat lopultakin päässeet … More Kotokaltio

Kesäyön muisto Ounasjoelta

Ulkona on pimeää ja hiutaleet leijailevat hiljalleen maahan. Niillä on pehmeä lasku: viime yönä maan peitteli paksu kerros uutta, pehmeää puuterilunta. On täysin hiljaista, niin ulkona kuin sisällä talossakin. Järjestelen verkkaisesti tavaroita sen minkä niistämiseltä ja aivastamiselta pystyn. Kaappi kaapin ja laatikko laatikon jälkeen käyn jokaisen esineen läpi ja mietin, säästääkö vai heittääkö pois. Meillä … More Kesäyön muisto Ounasjoelta

Ketunliekit

Hetken aikaa pyörin keskellä tietä, mutta sitten päätin kääntyä iltalenkiltäni ympäri. Päästin Moskun vapaaksi juoksemaan joenrantaan ja hain kameran. Revin puupenkin irti hangesta ja nakkasin sen rantatörmän lumeen. Se sai toimia jalustana. Mosku kohnasi rantaa ja kävi välillä tarkistamassa, että minulla on kaikki hyvin. Olen rakastanut revontulia siitä saakka kun tulin pohjolaan. Ne tuntuvat ystäviltä. … More Ketunliekit

Pimeässä

Rinkkaputki-blogin Anne kirjoitti ajatuksia herättävän tekstin pimeästä. Kirjoitus upeine kuvineen löytyy tästä. Annen teksti sai minut miettimään omaa suhdettani pimeään. En ole tullut ajatelleeksi sitä aiemmin, mutta nyt tuntuu kuin olisin löytänyt uuden ystävän: minulle pimeä luonto on kuin pehmeä syli. Kun juuri mitään ei näe, on helppo vain olla. En muista koskaan pelänneeni pimeää … More Pimeässä

Joki

Tämä joki on opettanut minulle, miten väkevää ja suurta on sen hiljainen voima. Ounasjoen värit, rauha, rakkaus ja äänetön viisaus ovat kasvattaneet minua, kun olen saanut asua sen rannalla. Suuren joen ikuisesti virtaava vesi on tuonut minulle voimaa ja rauhaa tullessaan. Joki on opettanut minua nauttimaan yksinkertaisista asioista: kynttiläkuusien silueteista, kuun liikkeistä, veden heijastuksista, taivaan … More Joki

”Downshiftaaja”

Nyt vasta tajusin olevani downshiftaaja. Mikähän sana sille olisi suomeksi? Että otan elämässä rennosti. Mutta en ole sellainen kuin siinä ohjelmassa, jossa Helsingistä kauas korpeen eli Vantaalle muuttaneet, stressaantuneet ja itseensä tyytymättömät ihmiset huutavat toisilleen naama punaisena koko ajan milloin mistäkin asiasta. Toki hehän eivät muuttaneet elämäänsä vapaaehtoisesti vaan pakon edessä. Voin kertoa, miten minä … More ”Downshiftaaja”

Taikatalven sunnuntai

Jätimme tänään hyvästit auringolle ottamalla lumikylvyt pihalla. Aurinko vilkahti esiin enää vain pieneksi aikaa, mutta juuri sopivasti, että saimme nauttia pöllyävän lumihangen kimalluksesta samalla kun pyörimme lumessa. On ollut niin pilvistä, että olin kadottanut tajun siitä, nouseeko aurinko enää. Piti katsoa se aamulla säätiedotuksesta. Aurinko oli tänään säätiedotteen mukaan horisontin yläpuolella noin 3 tuntia, mutta … More Taikatalven sunnuntai

Onnistunut reissu

Meidän kylänraitilla ei edes näin mustana perjantaina ollut tavara-ahneuden sokaisemista kuluttajista tietoakaan. Vain poronpapanoita oli pitkin tietä. Parempi niin. Me haettiin Moskun kanssa tänään posti. Yhtään autoa ei nähty. Yhtään poroa ei nähty. Yhtään ihmistä ei nähty. Postia ei ollut. Mosku löysi jäätyneen poronpaskan ja ehti syödä sen ennen kuin ehdin turhaan esittää paheksuvaa. Reissu … More Onnistunut reissu

Aurinko näkyy vielä

”Ken juurtunut kerran on multaan karun routaisen tunturimaan, se kaipaa ei sieltä pois koskaan, ei vaihtaisi kohtaloaan” Souvarit: Tunturin kukka Tällaisia lenkkimaisemia tänään.  Samalla kun televisiossa kerrottiin, että Levillä ois pakkasta vain muutama aste, näytti meidän mittari täällä 30 kilsan päässä -17 astetta. Moskua kyllästytti, kun kuvasin maisemia lenkillä. Se päätti hyödyntää luppoaikansa piehtaroimalla. Pihalla … More Aurinko näkyy vielä