Syysaamu Helvetinlammella

Aamulla oli Kurkelanjärvi kasvattanut peitteekseen niin korkean ja sakean sumun, että koko suuri järvi ja sitä ympäröivät pellotkin olivat kadonneet näkyvistä. Kauempana järvestä peltojen yllä leijui vain höyhenenkevyitä usvahaituvia, joita aamuaurinko valaisi kuin sadussa, mutta suuren järven yllä oli sumu niin paksu ja läpitunkematon, että sen alla ajaessa koko maailma näytti kellanvalkoiselta pilveltä. Ylängöllä metsien … More Syysaamu Helvetinlammella

Laiskan kokin hyvä sienikeitto <3

Laitan tässä sienikeitto-ohjeen jakoon niin, että äidin lisäksi joku muukin voisi sitä hyödyntää ja siitä iloita. Toimin sienikeiton kanssa samalla periaatteella kuin elämässä muutenkin, eli haluan päästä mahdollisimman helpolla ja vaivattomasti, mutta kuitenkin järjestää asiat niin, että voin aivan kunnolla nauttia. Pohjalla on tämä Kotilieden resepti niin, että olen tehnyt siitä helpomman ja tietenkin vegaanisen. … More Laiskan kokin hyvä sienikeitto ❤

Kannikankirkko

Kun maastokartalla kohteen nimi on kirkko, tietää se usein jotain poikkeuksellisen mielenkiintoista. Niinpä kun löysin ylängön kartalta nimen Kannikankirkko, päätin, että siellä pitää käydä aivan vasiten. Viikonloppuna lähdin käymään, sienikori matkassa. Jätin auton levikkeelle jonkin matkan päähän. Olin päättänyt kulkea kohteeseen tien sijaan metsän läpi. Näin saisin sienikoriin varmemmin täytettä sekä samalla liikuntaa, ja mikä … More Kannikankirkko

Metsässä Kurkelanjärven tuolla puolen

Heinikkoisen kasvuston alla metsämaata uurtavat ikivanhat kärrytien urat, jotka saniaisten lehvästö jo peittelee katseilta kätköihin. Uurteissa lepää sateiden ylängölle vuodattama vesi, jota sammal on imenyt paksusti itseensä. Otan pitkiä askeleita harkiten, jotta kengät eivät kastu. Äidiltä lainattu pärekori suhisee heiniä, saniaisia ja katajia vasten tyhjänä. Pääsen kuusimetsän reunaan ja astun sen hämärään. Kuusimetsän rinne on … More Metsässä Kurkelanjärven tuolla puolen

Revontulia

Yöllä tulee myrsky. Koko päivän on jo vihmonut vettä, nyt tuuli yltyy. Sade tulee meille kovimmin keittiön ja makuuhuoneen ikkunoihin, saaden ne ropisemaan kotoisasti. Mies osti Korgin ja tavaa nyt Sleeping sunin alkusointuja. En kestä miten ihanaa ❤ Eilen illalla oli revontulia täällä Etelä-Suomessakin. Voimakkaimmat itse täällä näkemäni, mutta en jaksanut niin myöhään enää lähteä … More Revontulia

Kullivahan lohkare, Kisko

Tutkiskelin maastokarttaa aikani kuluksi ja sattuipa sieltä silmiini Kullivaha tässä tällä seudulla. Nimen viereen oli kartalle merkitty suuri kivi, ja koska metsäautotie näytti vievän lähelle, tuumasin, että siinä on yksi matalan kynnyksen kohde käytäväksi. Viihdyttävä Kullivaha-nimi pitää purkaa osiin saadakseen kiinni sen ideasta. Vaha on näillä main tarkoittanut suurta kiveä, mahdollisesti rajakiveä. Muita vahoja ovat … More Kullivahan lohkare, Kisko

Alkusyksyn retki ja ujo hauki Iso-Melkuttimella

Lämpöä on yli 20 astetta, ja tuntuu siltä kuin kesä haluaisi vielä pitää meistä kiinni. Minulle se sopii. Lämmön kunniaksi lähdin eilen käymään Iso-Melkuttimella Lopella. Oli sellainen tunne, ettei näitä lämpimiä viikonloppuja välttämättä enää kovin monta tule, joten teki mieli käydä tekemässä mahdollisesti kesän viimeinen snorklauskeikka.  Parkkipaikalle saapuessani oli siellä jo aika paljon autoja aamuyhdentoista … More Alkusyksyn retki ja ujo hauki Iso-Melkuttimella

Iltaretkellä järviylängöllä Kurkelanjärven seudulla

Syyskuu on alkanut ja syksy virallisesti täällä. Se venyttelee sääriään, laiskasti vasta ulottelee jäseniään sinne tänne luonnossa hitaan aamu-unisena, olematta vielä lainkaan täysissä voimissaan. Kuitenkin tiedämme sen olevan nyt hereillä ja hiljalleen kasvavan. Kastanjoita ja tammenterhoja putoilee maahan, satunnaiset pihlajat ovat jo punertaneet lehtiään, ja puimureilla maanviljelijät viimeistelevät kesän satoa pois pelloilta. Tuulessa syksy tuntuu, … More Iltaretkellä järviylängöllä Kurkelanjärven seudulla

Tutkimusretki äidin lapsuuden metsään & Lemikjärvelle

Kävin toissailtana aikani kuluksi tutkimassa erästä lähimetsää kantarellien varalta. Vaikka löysin lopulta enemmän hirvikärpäsiä kuin sieniä, putkahdin metsästä puidun pellon laitaan hyvillä mielin, sillä löytämäni metsä oli ollut kaunis ja tuntuu aina hyvältä kun on saanut kartoitettua lähimaastojaan lisää.  Kuljin viljapellon laitaa myötäilevää kärrytietä takaisin autotielle ja tapasin siinä naapurin isännän, joka oli koiran kanssa … More Tutkimusretki äidin lapsuuden metsään & Lemikjärvelle

Miksi vegaanina ahdistaa ja mikä siihen auttaisi?

Oli loppukesän ilta Ounasjoella, kun olimme päättäneet ajankuluksi lähteä veneilemään läheiselle tulipaikalle erämaan laidalle. Saimme joesta onkimalla kaksi isoa ahventa, jotka päätimme kypsentää tikkujen nokassa tulella. Kaloilla oli kokoa, ja olin ylpeä saaliistani, vaikka niiden tappaminen olikin tuntunut pahalta. Istuskelimme laavulla ja käytimme laudanpaloja alustana, kun söimme kypsiä kaloja sormin iltapalaksi nuotion loimussa. Arvelin sen … More Miksi vegaanina ahdistaa ja mikä siihen auttaisi?