Tutkiskelin maastokarttaa aikani kuluksi ja sattuipa sieltä silmiini Kullivaha tässä tällä seudulla. Nimen viereen oli kartalle merkitty suuri kivi, ja koska metsäautotie näytti vievän lähelle, tuumasin, että siinä on yksi matalan kynnyksen kohde käytäväksi.
Viihdyttävä Kullivaha-nimi pitää purkaa osiin saadakseen kiinni sen ideasta. Vaha on näillä main tarkoittanut suurta kiveä, mahdollisesti rajakiveä. Muita vahoja ovat esimerkiksi järkälemäinen Hermolanvaha Suomusjärven Kitulassa ja Aku Hirviniemen maankuuluksi tekemä Pallivaha Turussa. Kulli-sanasta taas muistin lukeneeni joskus aiemmin Facebookista Puulajipuisto-nimiseltä tililtä postauksen, jossa avattiin, että kulli, kuten mulkkukin, on voinut tarkoittaa melkein mitä tahansa ulkonevaa tai ulos työntyvää asiaa, kuten puussa esimerkiksi pahkaa tai tietynlaista oksaa. Kulli-nimitystä on käytetty esimerkiksi tyrästä. Kannattaa lukea tuo linkkaamani postaus kokonaan, se on hyvin mielenkiintoinen.
Näitä miettiessäni osasin siis odottaa, että edessä on poikkeuksellisen suuri kivenlohkare – vaha – joka joko itse työntyy ulos jostakin tai siitä itsestään työntyy ulos jotakin – kulli.
Ajoimme mieheni kanssa läheiselle metsäautotielevikkeelle ja kuljimme loppumatkan jalan, vain joitakin satoja metrejä. Maasto oli kaunista, paksun jäkäläkirjon peittämää mäntykangasta ja kallioita siellä täällä.
Suunnistaminen paikalle ei ollut vaikeaa. Kuitenkin jäkälän ja jopa ohuiden puiden peittämä vaha sulautui hienosti ympäristöönsä, ja sitä oli vaikea erottaa ennen kuin oli jo aivan lähellä.
Kierros Kullivahan ympäri ei jättänyt enää nimen taustoja epäselväksi. Murkulan kyljestä sojotti erikoinen ulkonema.
Koko suuri kivi oli kaikkiaan kaunis: sitä kirjoi hieno jäkälä, ja sen kyljessä ja päällä kasvoi myös saniaisia ja puita. Se oli kuin saari metsän keskellä, sellainen, johon metsänkaatotoimenpiteet eivät olleet koskeneet. Ohut kelopuukin kasvoi kiven päällä.
Yhdeltä sivulta kivi oli huomiota herättävän rosopintainen, toiselta taas lähes täysin sileä. Sen perspuolen alle jäi pieni lippa, jossa ehkä jänis voisi pitää sadetta.
Kuulin myöhemmin, että muistitiedon mukaan kiven ’kulli’ on aiemmin ollut pidempi, ja että se olisi rapautunut lyhyemmäksi. En tiedä uskonko, muisti ei ole kovin luotettava lähde. Ja esimerkiksi lapsenahan kaikki vaikutti aina paljon suuremmalta, mutta aikaisena tutulle paikalle palatessa huomaa, ettei kaikki niin suurta ollutkaan. Jos olisi mittoja tiedossa, voisi olla varmempi.
Mutta voihan se olla, että rapautuminen on verottanut Kullivahan ulokkeen kokoa.
Kullivaha sijaitsee lähellä Pyhälammia ja esimerkiksi Kärkelän kaunista pientä ruukkikylää Itä-Salossa, entisen Kiskon alueella. Sen löytää Karttapaikasta hakusanalla Kullivaha.
Kun Kullivaha oli syynätty, jatkoimme matkaa erääseen lähimetsään, josta jo kerran aiemmin olin löytänyt mustatorvisieniä. Kauan kesti, että löysimme paikan uudelleen. Sen jälkeen löysimme vielä toisen ja kolmannenkin kohdan, jossa sieniä oli paljon. Osa niistä oli ehtinyt jo homehtua tai mädäntyä, mutta paljon oli vielä hyviäkin sieniä poimittavaksi.
Muutama iso kantarellikin löytyi, yksi sieltä, toinen täältä.
Saari avaruudessa 