Joen lapsia

Olen tainnut saada joukon uusia ystäviä. Helle on ajanut minut viime päivinä jokeen, ja sukelluslasien ja snorkkelin kanssa olen päässyt tutustumaan sen vedenalaiseen maailmaan. Eipä aikaakaan kun näköpiiriin alkoi tulla joen suloisia lapsia. Nämä jättipäiset mussukat ovat uteliaita ja rohkeita. Ne nyppivät minua sormista ja jaloista, ja nyppivät myös kameraa. Joessa on kova virta, ja … More Joen lapsia

Hetkiä joessa

Hellepäivien ansiosta uimarannoilla on ruuhkaa, joten päätin pitkästä aikaa pulahtaa omaan jokeen. Ai että se olikin ihanaa! Olen vältellyt omaa jokea viime viikkoina sääskien takia, mutta ei niitä niin paljoa nyt olekaan, että se haittaisi. Varsinkin veden alla sääskistä on varsin vähän harmia. Otin vedenalaisen kameran mukaani ja plutasin sen kanssa joessa hetken aikaa. Homma … More Hetkiä joessa

Levon tarve

Kesäloma häämöttää jo näköpiirissä, eikä minulla ole mitään suunnitelmia – onneksi. Mitään ei ole pakko jaksaa tehdä, eikä missään ole pakko olla, ja juuri sitä kaipaan nyt kovasti. Ehdotin miehelle, että vuokraamme jostain erämaamökin pariksi päiväksi loman ajalle. Kaipaan irrottautumista arjesta ja yhteiskunnasta. Olen nähnyt upeita paikkoja viime aikoina, mutta ennen kaikkea rakkaimpia ihmisiä – … More Levon tarve

Vaalajärven vaahtopäitä

Täällä Lapissa ei turhan usein saa vaahtopäitä katsella. Ainakaan, kun asuu kaukana suurista järvistä. Eilinen puhuri sai minut haluamaan Vaalajärven rannalle. Halusin katsella tuulen tärskyttämää vettä. Lähdimme miehen kanssa matkaan iltapäivällä. Viime vuonna Vaalajärven rannalla oli jäätä vielä kesäkuussakin. Nyt oli onneksi toisenlaista. Minulla oli uikkarit mukana, mutta en puhurilta iljennyt mennä uimaan. Pötkötin vain … More Vaalajärven vaahtopäitä

Roadtrip Sompion Lappiin

Tehtiin eilen päiväretki Pohjois-Sodankylään, Sompioon, miehen ja hänen tyttärensä kanssa. Tavoite oli käydä tsekkaamassa pari uutta paikkaa, kuten Tankajoki ja Purnumukka. Kävimme myös Tankavaaran Kultakylässä, Ilmakkiaavalla ja Peurasuvannon lintutornilla. Ensimmäiseksi ajoimme Saariselän Scanille, koska miehellä oli nälkä. Sieltä sitten aloimme pudotella kohti etelää, pysähtyen ensimmäisenä Tankajoen melontareitin alkupäässä, veneenlaskupaikalla. Purnumukassa näimme lähinnä poroja ja mökkejä. … More Roadtrip Sompion Lappiin

Tulvakuvia

Joen vesi on tänä keväänä humpsahtanut metsään. Pinta on paljon korkeammalla, kuin mitä se viime keväänä oli missään vaiheessa. Tulipaikka on veden vallassa, laavun pohjalla hulmuaa vesi. Laavu itse alimpine hirsineen on kuitenkin vielä mukavasti pinnan yläpuolella, ja siellä toivottavasti myös pysyy. Laavua ei pääse nyt lähestymään, koska vesi käy liian syväksi jo kauan ennen … More Tulvakuvia

Kurkkaus tulvavesiin

Takametsään nousseet tulvavedet ovat mainio paikka testailla uutta vedenalaista kameraani. Kuinka kauniita värejä ja valoja kuviin tallentuukaan! Veden pinta on alta katsottuna ihmeellisen kaunis. Lähteen vesi (alla) on kirkkaampaa kuin sulamisvedet. Ja todella paljon kylmempää. Kävin tänään uimassa joessa. Onneksi joentörmällä on katkottujen pajujen tynkiä, niistä on hyvä pitää kiinni virrassa. Syvään jokeen oli helppo … More Kurkkaus tulvavesiin

Kirkas Kyläjoki

Sain aamupäivällä tuttavalta vinkin, että Kyläjoki on ainakin sillan kohdalta sula ja maisema siinä kaunis. Päätin illalla poiketa siellä katsomassa. Sula ja kaunis tosiaan oli, ja kovasti soliseva. Joki intoutuu sillan alla pikkiriikkiseksi koskeksi, ja solina saa puusillasta kaikua. Voi luoja kuinka minun alkoi tehdä mieli uimaan. Varsinkin kun en taaskaan ollut tajunnut, ettei ulkona … More Kirkas Kyläjoki

Yön tapahtumia

Tauti on iskenyt. Joskus se pitää vissiin sairastaakin. Heräsin yöllä ja aattelin että varmaan on jo aamu, kun tuntui, että olin yskinyt ainakin kymmenen tuntia. Mutta eikä mitä, kello oli 00:00. Nousin ylös ja keitin teet. Meinasin että alan Areenasta kattelee Murdochin murhamysteereitä, mutta en saanu katottua, kun niin hirveet revontulet oli akkunan takana. Niitä … More Yön tapahtumia

Täydellinen hetki Oratunturilla

Aina välillä elämässä tulee sellaisia tilanteita, että ei voi kuin olla ja miettiä, kuinka mikään voi olla näin täydellistä. Jopa arki-ilta voi olla mieleenpainuvan ihana, kuten itse sain todeta maanantaina. Olin vielä täpinöissäni edellisen päivän avantouinnista, kun ehdotin miehelleni että kävisimme illansuussa töiden jälkeen ajelemassa Oratunturin kelkkareitillä. Oratunturi on niitä harvoja paikkoja, joissa reitti vie … More Täydellinen hetki Oratunturilla