Aina välillä elämässä tulee sellaisia tilanteita, että ei voi kuin olla ja miettiä, kuinka mikään voi olla näin täydellistä. Jopa arki-ilta voi olla mieleenpainuvan ihana, kuten itse sain todeta maanantaina.
Olin vielä täpinöissäni edellisen päivän avantouinnista, kun ehdotin miehelleni että kävisimme illansuussa töiden jälkeen ajelemassa Oratunturin kelkkareitillä. Oratunturi on niitä harvoja paikkoja, joissa reitti vie ylös tunturiin – monesti kelkkareitit luikertavat matalalla maisemassa, pitkin tuntureiden väliin jääviä soita ja järviä.
No, miestä ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Olin hädin tuskin esittänyt asiaani loppuun, kun hän oli jo pihalla ajamassa kelkkaa kärryn kyytiin.
Niinpä lähdimme kohti Orajärveä. Sinne ajeli reilun puoli tuntia. Jätimme auton levikkeelle ja pääsimme siitä reitille. Alkumatka oli tylsää talousmetsää, mutta pian reitti alkoi kunnolla nousta ja tunturimaisemat ympäröivät meidät.
Reitti oli kelkkareiteille tyypillisellä nimismiehen kiharalla, eli ajelimme polvenkorkuisten loivien töyssyjen yli koko matkan. Se on varmaan aika hyvää syvien vatsalihasten treeniä, kun koittaa säilyttää tasapainon siinä pomputuksessa. Minua laiskotti, joten mies sai ajaa ja minä vain nautin maisemista kyydissä.
Tulimme laavulle. Emme olleet ensimmäistä kertaa täällä, sillä huiputimme Oratunturin jalan viime kesänä, kun koivut olivat hiirenkorvilla. Siitä on tarina Retkipaikassa.
Laavulla ei ollut ketään, mutta jäljistä päätellen sekä laavun ympäristö että sen takana kohoava tunturinlaki ovat suosittuja paikkoja ihailla talvista Lappia. Kelkkaura jatkuu Oratunturin korkeimmalle laelle. Kelkkaurat ovat Sodankylässä muuten ilmaisia ajaa!
Nousimme ylös. Jyrkässä rinteessä tarrasin kuskiin kuin koala. Maisema huipulta oli mieletön.
Oratunturilta aukeaa 360-näkymä Lappiin.
Kiinnitimme huomiota ilman täydelliseen rauhaan. Tunturin huipulla kävi hädintuskin pieni tuulenvire. Se tuntui hyvin ihmeelliseltä, koska yleensähän huipulla tulee niin, että naama ja sormet jäätyvät heti kun ottaa kypärän pois ja koittaa napata muutaman kuvan.
Nyt olimme huipulla kaikessa rauhassa ja katselimme ympärillemme.
Olimme osuneet huipulle juuri parahiksi auringinlaskun oransseimpiin hetkiin.
Pohjoistaivas oli värjäytynyt hennon pinkiksi.
Auringonlaskun myötä mekin päätimme laskeutua hiljalleen tunturista. Vielä hämärän aikaan kerkesimme kotiin. Päivät ovat jo pitkiä!
Tämä reissu jäi mieleen hienoimpana kelkkareissuna, joita itse olen aikoihin kokenut. Tuulettoman ilman, kirkkaan taivaan ja hienon auringonlaskun yhdistelmä oli täydellinen. Lisäksi ei ollut edes hullun kylmä.
Saari avaruudessa 