Tehtiin eilen päiväretki Pohjois-Sodankylään, Sompioon, miehen ja hänen tyttärensä kanssa. Tavoite oli käydä tsekkaamassa pari uutta paikkaa, kuten Tankajoki ja Purnumukka. Kävimme myös Tankavaaran Kultakylässä, Ilmakkiaavalla ja Peurasuvannon lintutornilla.
Ensimmäiseksi ajoimme Saariselän Scanille, koska miehellä oli nälkä. Sieltä sitten aloimme pudotella kohti etelää, pysähtyen ensimmäisenä Tankajoen melontareitin alkupäässä, veneenlaskupaikalla.
Purnumukassa näimme lähinnä poroja ja mökkejä. Yllättävän paljon mökkejä, paikka oli suurempi kuin olin kuvitellut. Kävimme sillalla katsomassa jälleen Tankajokea, tällä kertaa melontareitin päätepistettä. Purnumukkaan kerennyt Tankajoki oli jo selvästi leveämpi, kuin mitä se oli reitin alkupäässä.
Porot päivystivät myös Kultakylän tiehaarassa. Mahtoiko huomata kolmion? Tienviitta näytti saaneen luodista.
Kultakylässä oli myös toisenlainen poro. Sillä oli oikeat sarvet, mutta silmät olivat pullonkorkit.
Alueen läpi virtaava kultapuro solisi jo täyttä häkää. Lunta oli enää kasoissa. Puissa ei kuitenkaan ollut vielä kuin pienet silmut, eli kesä oli selvästi perässä eteläistä Sodankylää.
Likka liotti käsiään purossa ja löysi vaikka kuinka monta aarrekiveä.
Meitä ihmetytti metsää halkova junarata, joka on kaiketi ollut kullankaivajien käytössä. Pieniä, puisia ja hullunkurisennäköisiä junavaunujakin näkyi muutama siellä täällä.
Vaskaajapatsaan vesi oli vähissä talven jäljiltä, partasuu joutui vaskaamaan ilman vettä.
Me sen sijaan pääsimme vaskaamaan veden kanssa. Tapasimme kultakylässä Nugget-puotia pitävän Kasperin, joka antoi meidän kokeilla kullan vaskaamista. Vaskooliin tyhjennettiin pienen pussin sisältö hiekkaa, ja sitä alettiin sitten vaskata. Meillä kävi tuuri, sillä ahkeran huljuttamisen jälkeen vaskoolin pohjalla kimalteli monta pienenpientä, ihkaoikeaa kultajyvää.
Kävimme Kultakylässä kahvilla ja jatkoimme matkaamme. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Peurasuvannon lintutornilla, jonne oli muutaman sadan metrin kävely roskien peittämältä P-paikalta. Polku kulki veden ja nelostien väliin jääneellä kapealla metsäkaistaleella. Aluksi pääsimme kulkemaan rantaa pitkin, mutta sitten rantapolku loppui, ja meidän oli pakko nousta kulkemaan paahteista nelostien vierttä.
Täysin piilossa, mutta silti aivan nelostien vieressä kohoava Peurasuvannon lintutorni antaa komean näköalan Kitiselle. Kiikarit olivat unohtuneet kotiin, joten lintuja meidän oli huono tiirailla.
Lintutornin jälkeen oli tarkoitus ajaa kaupan kautta kotiin, mutta Ilmakkiaavan kohdalla tuli vielä pakkopysähdys. Aavalla oli poroja, ja halusimme tyttären kanssa kävellä pitkospuita pitkin pienen matkaa. Veden vallassa oleva Ilmakkiaapa oli upea, keväinen näky.
Porot jäivät pitkoksilta aika kauas. Turistit pysähtyivät nelostielle niitä kuvaamaan oikein kahden asuntoautollisen voimin.
Pitkospuilla taiteillessa sai kieli olla keskellä suuta. Poro oli kaiken lisäksi miinoittanut pitkokset.
Taas tuli kotikunta hieman tutummaksi!
Saari avaruudessa 