Kesälomaa suunnitellessa

Piirtelin kartan kesälomamatkaa silmällä pitäen. Sehän on nyt vain yksi suunnitelma, joka voi vielä elää. Muutama tärkeä paikka siinä kuitenkin on, jotka haluan ehdottomasti matkaan sisällyttää: Bergen, Lillehammer, Helgeland, Bodö, Lofootit, Áltá. Ne haluan kaikki nähdä. Onneksi kesälomaa on 18 päivää, niin siinä kelpaa matkustella! Olin tänään Salon kirjastossa Hilkansalissa kuuntelemassa luontokuvaaja Kai Fagerströmiä ja … More Kesälomaa suunnitellessa

SeaLife

Oltiin eilen siskon perheen kanssa Helsingin SeaLifessa. Se olikin hieno paikka, en ole ennen ollut. Kyllä siellä oli aikuisellekin paljon nähtävää. Siistiä ja mukavaa, akvaariot olivat hienossa kunnossa. Eikä ollut ruuhkaa, se oli mahtavaa. Aloitettiin kierros kahvilla. SeaLifessa oli tursasnäyttely, siellä oli monenlaista lonkeroista kaveria näytillä. Jakki-tursas oli erillään muista, heti kierroksen alkupäässä. Kierroksen jälkeen … More SeaLife

Potilas

Koira oli aamulla leikkauksessa, kun kainalosta poistettiin ilkeäksi äitynyt rasvapatti. Tunnin kestänyt leikkaus sujui hyvin, mutta on aina yhtä kamalaa nukuttaa rakas lemmikki. Tuntuu, kuin se kuolisi syliin. Ja eihän siitä nukutuksesta ikinä tiedä. Riskialtista puuhaa. No mutta, koira heräsi leikkauksen jälkeen hitaasti, mutta varmasti. Olin tehnyt hänelle tyynyistä ja peitoista pesän Ikea-kassiin, jossa kannoin … More Potilas

Hauskaa jäällä

Oltiin eilen illalla ystävän kanssa kokeilemassa nousisiko jään alta jo matikoita. Odotettiin hämärän laskeutumista, pakattiin pulkkaan kaira ja madepilkit ja lähdettiin jäälle. Mukana oli termarillinen kuumaa kaakaota ja taisi jossain olla pieni taskumattikin. Auringon laskettua Kemiönsaaren taakse tuli tähtitaivaasta minuutti minuutilta aina vain upeampi. Tähdet kirkastuivat ja kirkastuivat. Takanamme kohosi Teijon Telakan ihanasti valaistu, kaunis … More Hauskaa jäällä

Hevonen

Tänään päädyin ystävän luokse Tarvasjoelle ratsastamaan. Olen ollut hevosen selässä joskus ihan pienenä lapsena ja kerran aikuisiälläkin. Nyt sain kaveriksi ison ja kiltin pollen, jolla olisi ollut energiaa vaikka muille jakaa. Hänellä oli jaloissa kuitenkin jotain ongelmia niin, ettei häntä voinut päästää kovin vauhdikkaasti kirmaamaan. Ihan hyvä, koska siinä vaiheessa olisin varmaan pudonnut satulasta. Pakkasta … More Hevonen

Voihan Norge

Kyttään Norjan työpaikkasivustoa. En voi olla kyttäämättä. Kun oman työpaikan jatko on auki ja sitä kautta koko elämä vähän niin kuin vaiheessa, niin ei ole mitään perustetta olla tarkastelematta kaikkia mahdollisuuksia. Maailma ei ehkä ikinä ole ollut minulle niin avoin kuin mitä se nyt on. Tätä tilaisuutta ei saa ohittaa sokeasti ilman, että puntaroi mahdollisuuksiaan. … More Voihan Norge

Kouvola

Piipahdin viikonloppuna ystävän luona Kouvolassa. En ole ennen ajanut noin pitkää matkaa (250 kilsaa suuntaansa) autolla yksin, mutta hyvinhän se meni. Ajoin motarilla Lohjalle, sieltä tietä nro 25 Hyvinkään ohi Mäntsälään, siitä taas motaria Lahteen ja lopulta taas tietä nro 12 Kouvolaan. Ajomatka kesti muutaman tunnin. En malttanut pysähtyä kahvittelemaan saati syömään matkalla, aivan pienen … More Kouvola

Norja-haaveista

Tuli aamulla tutkittua taas Norjan karttaa iskän kanssa. Ja kahlattua Helgelandia läpi streetview’n kanssa hyvä tovi. En meinaa pysyä nahoissani kun mietin sitä ensi kesän päivää, kun Salo ja Suomi jäävät taakse ja auto kurvaa kohti Norjaa. Ensiksi heti merelle, sitten kiitäen Ruotsin läpi ja nopeasti Norjaan. Kaksi viikkoa aikaa, aivan mieletöntä!  Norja on nyt … More Norja-haaveista

Talvi

Pakkanen puree ja taas pitää sählätä auton lämmittämisen kanssa. Rasittavaa. Mutta on oma valinta asua täällä pohjolassa, joten ei saa valittaa. Pitää vain purra hammasta sietää. Jossain välissä voi yrittää jopa nauttia. Onhan hiljattain saatu lumi valaissut maailmaa paljon. Kierreltiin ystävän kanssa Sahajärven rantaa viime viikolla pimeällä. Siellä näki ihan hyvin ilman lamppuakin, koska lumi … More Talvi

Suunnitelmia ja haaveita

Harmaata harmaata harmaata ja sataa! Aamulla satoi räntää. Mietin aamulla kaksi kertaa ennen kuin nousin seitsemän jälkeen ylös ja kampesin itseni ja koirani maaseudulle lenkille. Olisi voinut jäädä vain maate. Lämpimän peiton alle. Mutta sitten olisi mennyt plörinäksi koko päivä. Aikainen lenkki pelastaa päivän kuin päivän, vaikka räntää tulisikin taivaan täydeltä. Talvilomasuunnitelmat ovat varmistuneet. Ehkä. … More Suunnitelmia ja haaveita