Oltiin eilen illalla ystävän kanssa kokeilemassa nousisiko jään alta jo matikoita. Odotettiin hämärän laskeutumista, pakattiin pulkkaan kaira ja madepilkit ja lähdettiin jäälle. Mukana oli termarillinen kuumaa kaakaota ja taisi jossain olla pieni taskumattikin.
Auringon laskettua Kemiönsaaren taakse tuli tähtitaivaasta minuutti minuutilta aina vain upeampi. Tähdet kirkastuivat ja kirkastuivat. Takanamme kohosi Teijon Telakan ihanasti valaistu, kaunis vanha nosturi.
Jää päästi välillä majesteettisia paukahduksia. Yhden reiän kuudesta kairasin itse. En ole ennen ollut jäällä kalastamassa ja kaikki oli minulle siis ihan uutta, myös kairan käyttö. Voin kertoa, että tottuneen ihmisen käsissä se näyttää paljon helpommalta kuin mitä se oikeasti on. Raskasta puuhaa!
Meillä oli koirakin aluksi mukana, mutta se paleli jäällä niin kovin, että vein sen hetken päästä takaisin sisälle. Jäällä puhalsi välillä julma viima, välillä oli ihan tyyntä. Bongattiin taivaalta Iso Karhu ja Orion, mutta muita emme tunnistaneet. Lentokoneita lensi jatkuvasti yli. Ja kaukana haukkui koira.
Vaihdettiin paikkaa muutaman kerran, mutta madeja ei tullut. Ryöstäjän käyttö oli minulle uutta, en edes tiennyt, että madeja kalastetaan ryöstökoukulla. En voi käsittää, että sellainen systeemi oikeasti toimii. Olen nähnyt ryöstäjiä vain Alaskan poliisit -sarjassa, jossa lohta ryöstäjillä kalastavia sakotetaan.
Pimeän maiseman tuijottaminen loputtomalla jäällä on aika hienoa. Se tuntui hyvältä. Maailma tuntui olevan hallinnassa.
Tänään palasin jäälle, kun lenkkeilin siskon kanssa ihanassa auringonpaisteessa. Jäällä oli jälkiä monenlaisista liikkujista, verkkoja oli merkittynä siellä täällä ja umpeen jäätyneitä pilkkireikiä oli vaikka millä mitalla. Tuuli oli paljon jäätävämpi kuin illalla.
Koiratkin ottivat jäästä ilon irti, vaikka kyllä nekin liukastelivat.
Teijo-lenkin jälkeen kävin lenkillä vielä Perttelissäkin. Kyllä tänään on tullut lenkkeiltyä. Olin pyörtyä väsymyksestä ja vannoin, että kotiin päästyäni homehdun saman tien sohvaan kiinni koko loppuillaksi. Toisin kävi. Laitoin pyykkikoneen päälle, tiskasin, siivosin keittiön ja maksoin laskut – ehkä nyt voisin jo levätä?
On ollut hienoa huomata, että ihmiset kannustavat minua muuttamaan. Minua muistutetaan siitä, että pitää lähteä vielä kun voi. Ei ole mitään, mikä estäisi tai edes hidastaisi. Ja tottahan se on.
Jos olisi vaikka lapsia tai asuntolaina, niin homma olisi paljon mutkikkaampaa, mutta ei sittenkään mahdotonta. Minulle se on suorastaan naurettavan helppoa.
Saari avaruudessa 