Kauriinpoluilla

Peltotie oli jäätynyt ja jää sen savisista sisuksista työntynyt ylös tien pinnasta. Oli hiljaista, vain jään rouhiutuminen rikki kenkieni alla piti maisemassa ääntä tasaisen pilvitaivaan alla. Ohut lumi oli satanut maahan lähinnä nimeksi, mutta eilen vielä auringonpaisteessa niin vehreältä näyttänyt syysvilja oli nyt kalsean kylmänsävyinen, toki yhä silmiä hivelevä kumpu talven alle uinahtavaa maata. Loikkasin … More Kauriinpoluilla

Metsän kaloja

Löysin aivan uuden ulottuvuuden lähiluontoon, kun päätimme lähteä pimeällä metsäretkelle. Kohteeksi valitsimme yhden minulle aiemmin tutuiksi tulleista metsälammista, jossa on melko kirkas vesi. Sinne ei pääse autolla kovin lähelle, eli matkaa oli kuljettavana pimeässä metsässä jonkin verrankin. Meillä molemmilla oli otsalamput, ja lisäksi miehellä oli taskussa vielä tavallinen taskulamppu. Olikin todella pimeää ja märkää. Taivas … More Metsän kaloja

Syksyn sarvisaalis ja ajatuksia juurtumisesta

Ei tullut aivan täytenä yllätyksenä kun löysin ensimmäisen sarveni täältä. Tai sarviparin oikeastaan. Se oli iso ja hieno pari, aika hyvin säilynyt, ja se löytyi Lemikjärven rantametsästä. Tällä seudulla on valtavasti valkohäntäkauriita ja metsäkauriita. Jos vaikkapa viikonloppuna on harmaa sää ja käyn lenkillä hieman ennen hämärää, voin helposti laskea tunnin aikana ohittamiltani pelloilta ja metsänreunoista … More Syksyn sarvisaalis ja ajatuksia juurtumisesta

Jylhänne Luokajärven takana

On kai myönnettävä, että alkutalven pilvisyys ja sateiset päivät eivät varsinaisesti ylennä mieltä. Vaikka pidän pimeydestä, tällainen pilvinen hämäryys saa sentään minustakin niskaotteen ja vie energiat, eikä mikään tunnu ihan hirveästi huvittavan. Uutisten seuraamista olen koittanut vähentää. Olen tähän mennessä kieltänyt itseltäni jo kaikki suurpetoja ja syöpää koskevat uutiset, koska ne pääsevät ihon alle pahimmin … More Jylhänne Luokajärven takana

Aurinkoisen sunnuntain luola- ja lampiretki

Aiemmin viikolla tein pienen iltaretken ylängöllä, ja satuin löytämään paitsi kauriin puhtaanvalkoiset luut, myös pari pientä luolaa. Hämärä ajoi minut tuolloin ulos metsästä ennen kuin olin ehtinyt luolia tarkemmin tutkailla, mutta tänään palasimme sinne yhdessä. Koko viikon on ollut harmaata ja masentavaa, mutta tänään paistoi kirkas aurinko. Viikonlopun kunniaksi lähdimme retkelle tempaistuamme ensin mojovat 12 … More Aurinkoisen sunnuntain luola- ja lampiretki

Harmaudesta

Törmäsin somessa kuvaan ammutusta metsosta. Lakkasin seuraamasta sen julkaisijaa, mutta mieli oli jo ehtinyt mustua. Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi tappamista ilman, että metsonkin pitää vielä kuolla? Mitä hyvää metson tappaminen toi tähän maailmaan? Viime päivät ovat olleet harmaita ja etenkin tänään mieli maassa. Maailma tuntuu suistuvan raiteiltaan joka päivä enemmän, kaikki menevän huonompaan ja … More Harmaudesta

Pieniä hetkiä ruskan ja pimeyden äärellä

Mieheni tytär on viettänyt aikaa luonamme tämän viikon. Hänen kotonaan pohjoisessa on jo lunta, mutta täällä etelässä olemme saaneet nauttia ruskasta ja paikoin vehreydestäkin, kuten Korpuddenin-retkellä Raaseporin puolella. Jossain vaiheessa jo luulin, ettei ruskaa tänä syksynä tulisikaan – koivut ja haavat näyttivät karistavan lehtensä ennen kuin ne ehtivät värikkäiksi. Mutta sitten olivatkin vaahterat yhtäkkiä niin … More Pieniä hetkiä ruskan ja pimeyden äärellä

Iltaretki Kuvastusmäelle

Samoilin eilen kolmisen tuntia yli pitkulaisen ja korkean kallioharjanteen, Kuvastusmäen, joka johdatti minut Ruonankorven uumenista Tynnärlammen luo. Lähdin harjanteen pohjoispäästä maastoon, ja aikeena oli kulkea mäen idänpuolesta helmaa pitkin sieniä poimien. Kuitenkin mäen luiskamainen, kauniisti jäkälää kasvava pää houkutti minut heti alusta nousemaan sittenkin ylös rinteeseen ja kulkemaan sen harjalla. Sieniä siellä ei ollut, paitsi … More Iltaretki Kuvastusmäelle

Suotaipaleen reitti Torronsuolla

Ystäväni Mari kysyi meitä retkikaveriksi Torronsuolle, ja koska sääennustekin näytti kaunista ja uskoimme arkipäivän takaavan, ettei suositun kansallispuiston pitkoksilla olisi liikaa ruuhkaa, tuumimme, että sepä onkin hyvä idea. En ollut koskaan ennen tullut huomanneeksi, että meiltähän ajaakin Torrolle vain reilut 45 minuuttia. Sama matka siis kuin Teijolle! Tapasimme Marin lounasaikaan parkkipaikalla, jossa kolme bussilastillista koululaisia … More Suotaipaleen reitti Torronsuolla

Ensiretki Ruonankorpeen

Ruonan nimi on kiirinyt korviini usein, ja silmiinikin, sillä tienviitta jos toinenkin ohjaa Ruonaan tai Ruonankorventielle. Suomusjärven kirkonkylän kupeessa lainehtii Iso-Ruona, mutta syvemmällä ylängöllä on myös pienempi Ruonajärvi ja muutaman savun Ruona-niminen talokeskittymä. Ruona tarkoittaa saameksi vihreää ja olen miettinyt, lukeutuuko Suomusjärven Ruonan kulmakunta niihin täkäläisiin paikkoihin, joiden nimen juuret ovat saamessa (kuten Angelniemellä esimerkiksi). … More Ensiretki Ruonankorpeen