Ensimatka Meri-Lappiin

Teimme viikonlopulla yhden yön reissun Simoon eli siihen osaan Lappia, joka on meren äärellä. Tuo kulmakunta on minulle jäänyt tähän mennessä lähes ihmeellisen tuntemattomaksi huomioon ottaen, kuinka kovin rakastan merta ja nimenomaan Itämerta. Mies oli löytänyt Simosta auton ostettavakseen, ja lähdimme siis sitä hakemaan. Ajelimme lauantaina reilut 300 kilometriä kotoa rannikolle. Rovaniemeltä ajelimme kohti Kemiä … More Ensimatka Meri-Lappiin

Miniloma Suomussalmella

Teimme viikonloppuna parin päivän reissun Hossaan Suomussalmelle. Olimme käyneet Hossassa aiemminkin yhdessä, olisikohan se ollut kesää 2016..? Olimme tuolloin tykästyneet alueeseen ja muistan silloin jopa ajatelleeni, että jos en voisi asua Lapissa, asuisin Hossassa.  Nyt palasimme paikalle minilomalle ja mikä parasta, saimme viettää viikonlopun vanhempieni kanssa. Ensimmäisenä päivänä kävelimme Muikkupuron laavulle. Reitti on esteetön ja … More Miniloma Suomussalmella

Talviretki siskon luo Ahvenanmaalle

Sain jouluviikolla jälleen mahdollisuuden viettää päivän Kökarissa. Viimeksi olimme siellä mieheni kanssa kesällä, tällä kertaa miehen ollessa töissä matkustin saarelle kahdestaan siskoni kanssa. Kolmesta päivästä kaksi meni kokonaisuudessaan matkustamiseen, koska lautat Galtbystä suoraan Kökariin eivät kulkeneet, joten meidän piti matkustaa Turun ja Maarianhaminan kautta edestakaisin. Vaikka aikaa kuluikin matkantekoon, niin oli mukava nähdä talvista Ahvenanmaata … More Talviretki siskon luo Ahvenanmaalle

Vuorokausi Kökarissa

Kesälomani lopuksi sain viettää vuorokauden sisareni luona Kökarissa. Lähinnä Kökarin leirintäalueen ja kirkon seutu oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttua, mutta oli mahtava päästä näkemään edes pieni välähdys siitä, millaista vakituinen elämä saarella on näin kesällä. Saavuimme mieheni kanssa Kökariin Skiftetillä Galtbysta torstai-iltana. Merimatka kesti 2,5 tuntia. Illan aikana kapusimme siskon kanssa vielä kallioille katselemaan auringonlaskun … More Vuorokausi Kökarissa

Vuorokausi Houtskarissa

Viime viikolla vietin vuorokauden lapsuuteni kesien maisemissa Houtskarissa. Tuntui ihanalta saada palata hetkeksi niihin muistoihin ja tuttuihin paikkoihin, vaikka moni asia onkin muuttunut ja aikaakin oli varsin rajallisesti. Tässä muutamia kuvia reissusta. Jo ennen ensimmäistä lossia pysähdyttiin Kaffestugassa (Sattmark) herkuttelemassa. Yllä kuvassa tyrni-mustikkaleivos. Pihan puiset hevonen, härkä ja sika olivat paikoillaan kuten ennenkin, mutta en … More Vuorokausi Houtskarissa

Irtiotto Savukoskelle

Vietimme pari yötä Savukoskella. Tarkoitus oli irrottautua arjen ympyröistä, ja vuokraamamme mökki olikin siihen mitä parhain, sillä kävi ilmi, että siellä ei ollut nettiä. Olimme siis mitä kauneimmassa Kemijoen maisemassa ilman yhteyttä ihmismaailmaan. Ja voi luoja, että se tuntui hyvältä. Se tuntui oikealta ja aidolta. Rauhoittavalta. Rauha oli kaikkialla. Saunoimme, ja minä kävin uimassa. Iltaisin … More Irtiotto Savukoskelle

Terveisiä Jurmosta

Viikonloppu Jurmossa. Upea. Upea upea paikka. Kylmä ja tuulinen, minkä johdosta räkätauti sai minusta otteen jo lauantaina. Sunnuntaina päivällä olo oli parempi, mutta kylmyys jatkui. Sunnuntai-iltana olo muuttui yhtäkkiä kammottavaksi ja tässä sitä edelleen ollaan, käytännössä vuoteen omana, särkyisenä ja superflunssaisena. Kuuden tunnin päiväunet auttoivat aavistuksen, mutta kyllä tämän taudin selättämiseen vielä tovi menee. Tässä … More Terveisiä Jurmosta

Utön tuulettama

Takana viikonloppu siskon kanssa Utössä. Lähdettiin lauantaina ja palattiin eilen maanantaina. Utö on kaunis saari kaukana ulkosaaristossa. Sinne kulkee m/s Eivor, joka lähtee Nauvon Pärnäisistä. Matkalla pysähdytään Berghamnissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Matka Nauvosta kestää kokonaisuudessaan viitisen tuntia. Saarella oli muutamia lintubongareita ja meidän lisäksemme pari muutakin turistiporukkaa. Auto ei ollut mukana saaressa eikä sillä … More Utön tuulettama