Miniloma Suomussalmella

Teimme viikonloppuna parin päivän reissun Hossaan Suomussalmelle. Olimme käyneet Hossassa aiemminkin yhdessä, olisikohan se ollut kesää 2016..? Olimme tuolloin tykästyneet alueeseen ja muistan silloin jopa ajatelleeni, että jos en voisi asua Lapissa, asuisin Hossassa. 

Nyt palasimme paikalle minilomalle ja mikä parasta, saimme viettää viikonlopun vanhempieni kanssa.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme Muikkupuron laavulle. Reitti on esteetön ja 1,5 km suuntaansa. Muikkupuro on matala, kaunis ja kirkas puro, joka yhdistää kaksi järveä toisiinsa. Keli oli aurinkoinen ja sopivan tuulinen niin, ettei sääskistä ollut riesaa. Yllättävän vähän oli myöskään kanssakulkijoita.

Koska metsäpalovaroitus oli voimassa ja tulenteko siten kiellettyä, suuntasimme lounaalle Hossan luontokeskukseen. Sitä ennen piipahdin kuitenkin katsomassa, miltä Kirkasvetisen pinnan alla näyttää.

Kirkasvetisessä oli kirkasta vettä ja valtavasti kantoja ja hakopuita, muttei yhtään kalaa tullut vastaan.

Hossan luontokeskuksella oli hyvä lounas ja jonkin verran väkeä. Kaikkiaan puistossa oli kuitenkin vähemmän ihmisiä kuin olin pelännyt, vaikka oli upea viikonloppu ja kesälomakausi parhaimmillaan. Moni tuntui saapuneen pyöräilemään. 

Onneksi myös sääskiä oli lähes olemattoman vähän.

Samana iltana kävin vielä Öllörissä, joka kuulemma on laitesukeltajien suosiossa. Olinkin aiemmin päivällä nähnyt sukeltajien lähtevän liikkeelle laiturilta, ja nyt menin itse perässä. Kohtasin järvessä pieniä ja vähän isompiakin ahvenia, ja maisema oli kirkkaan veden ansiosta kyllä tosi hieno.

Yövyimme Hossan Lumossa, me teltassa ja vanhemmat asuntoautossa. Molemmille illoille varasimme saunavuoron, ja sauna olikin todella upea. Lauteilta oli valtavan hieno näköala hiekkarannalle ja järvelle. Yleensä saunat ovat ilmeisesti majoittujien vapaassa käytössä, mutta nyt koronan vuoksi sai varata omat vuorot ja saunoa siten täysin omassa rauhassa.

Leiripaikaltakin oli kaunis näköala.

Seuraavana aamuna menin Huosilampeen, jossa putosin suoraan keskelle valtavaa ahvenparvea. 

Huosilammen-reissuni jälkeen lähdimme kohti Talvisodan muistomerkkiä ja Raatteen tietä. Paikka sai mieleni nostalgiseksi siinä mielessä, että kävimme täällä isän kanssa kahdestaan syksyllä 2014, vain viikkoja ennen kuin muutin Lappiin.

Talvisotamuseo Raatteen Portin näyttely oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Suosittelen lämpimästi käymään. Myymälästä mukaani tarttui Suomen armeijan olkalaukku, josta suunnittelen kamera- ja tarvikelaukkua päiväretkille.

Museon ravintola oli kiinni, joten ajelimme Suomussalmelle Ämmän Leipään syömään aivan erinomaisen runsaan ja herkullisen lounaan. Ravintola on kauniilla paikalla järven rannalla. Vatsat täynnä lähdimme takaisin kohti Raatteen Porttia, josta lähdimme ajamaan Raatteen tietä aina Raatteen kylälle saakka.

Kylältä löytyi puomi, jonka takana Raatteen tie jatkui kapeana kohti Venäjää. Tuntui ihmeelliseltä ajatella, kuinka niin mitättömän näköisellä tiellä voi olla niin voimakas tarina takanaan ja suuri merkitys.

Paikassa toimii Raatteen Vartiomuseo. Torniin sai kiivetä kympin pääsymaksulla. Mukaamme sinne tuli myös opas, joka kertoili asioita alueelta. Tien varrella on edelleen 40 savua. Torni oli rakennettu muistaakseni vuonna 1954, ja rajavartiolaitos on lähtenyt sieltä vuonna 2001. Muistaakseni. Tornin korkeus on 30 metriä. Se huojui hiukan kun olimme siellä, vaikka tuulta ei sillä hetkellä kamalasti ollut. Jostain syystä korkean paikan kammoni pysyi aivan hiljaa, ei tuntunut oikein missään.

Tornista näkui Venäjälle. Raja menee alla ensimmäisessäkuvassa häämöttävän järven poikki, ja järven takana on venäläisten vastaava torni. Yritin kiikaroida sitä, mutta en osunut löytämään.

Tornin juurella oli kahvila, putiikki ja museotiloja. Monenlaista nähtävää, kannattaa kyllä ajaa katsomaan jos mahdollisuus tulee. Siellä on myös majoitusta ja järjestetään mm. petobongausta. Kurkistimme vielä rajavartioiden tupaan, jossa myös oli oppaita kertomassa paikoista ja tapahtumista.

Paluumatkalla pysähdyimme tutkimaan vielä Purasjoen aseman juoksuhautoja.

Sitten olikin aika palata leiriin.

Takaisin Hossaan saapuessamme miehet jäivät lepäilemään, mutta minä sain äidin seurakseni kun lähdin vielä uudelleen Öllöriin ennen illan saunavuoroa. Tällä kertaa Öllöristä löytyi hauki, eli käynti oli erittäin onnistunut. Hän paistatteli päivää aurinkoisella hiekkarinteellä. Vaikka ahvenista on tullut lempikalojani, tuntuu hauen kohtaaminen silti edelleen aivan erityiseltä joka kerta.

Saunan jälkeen nautimme illasta ulkona teltan edustalla. Herkuttelimme sipseillä, kekseillä ja juustoilla. Tuulenvire piti sääsket poissa ja sää oli täydellisen kaunis. Seurailimme elämää järvellä ja leirintäalueella. Järvellä näkyi kuikan lisäksi sup-lautailijoita ja soutelijoita, uimarannalla saunojat kirmasivat veteen.

Viimeisenä aamuna eli maanantaina kävin vielä uudemman kerran Huosilammessa. Sama ahvenparvi oli paikalla, tällä kertaa he olivat rohkeampia ja tulivat aivan iholle.

Huosilammen parkkipaikalla hyvästelimme vanhempani, he jatkoivat kohti Lieksaa ja me lähdimme ajelemaan kotiin Posion ja Rovaniemen kautta. Posiolla söimme lounasta Peikonpesässä ja Rovaniemellä poikkesimme Motonetissä. Matkan aikana näin ensimmäistä kertaa Vanttauskosken padon ja siitä avautuvan maiseman, joka on todella hieno ja näyttää aivan joltain inarilaiselta maisemalta. Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa siitä.

Kotiin päästyämme alkoi kaatosade, joka jatkui koko yön ja jatkuu edelleen. Minulla on tämä viikko lomaa! Ja hyvä niin, koska Hossasta taisi tarttua mukaan noin tuhat kuvaa. Niissä riittää läpikäymistä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: