Teimme viikonlopulla yhden yön reissun Simoon eli siihen osaan Lappia, joka on meren äärellä. Tuo kulmakunta on minulle jäänyt tähän mennessä lähes ihmeellisen tuntemattomaksi huomioon ottaen, kuinka kovin rakastan merta ja nimenomaan Itämerta.
Mies oli löytänyt Simosta auton ostettavakseen, ja lähdimme siis sitä hakemaan. Ajelimme lauantaina reilut 300 kilometriä kotoa rannikolle. Rovaniemeltä ajelimme kohti Kemiä ensin Nelostietä, mutta Taivalkosken (padon, ei kunnan) kohdalla vaihdoimmekin Kemijoen toiselle puolelle.
Alueen maalaismaisemat Rovaniemellä ja Keminmaalla olivat todella ihania, vaikka en tullutkaan niitä valokuviin ikuistaneeksi. Poroja ei näkynyt yhtään mutta lehmät, lampaat ja ylämaankarja laidunsivat siellä täällä. Maisemassa oli paljon vanhoja ja ihanan kauniita taloja ja piharakennuksia, ja lisäksi kesän kukkaloisto on juuri nyt kauneimmillan.
Simossa ajelimme muun muassa Kirkkotietä, jolla kauniit maisemat kukkaniittyineen ja pittoreskeine vanhoine taloineen sen kun jatkuivat. Myyjän äiti oli pihamaalla, ja hänen kanssaan oli mukava rupatella alueen historiasta, Simojoesta sekä tietenkin lohista ja muista kalajutuista sillä aikaa, kun miehet hieroivat kauppoja.
Yötä olimme Lapin Ringissä pienessä mökissä, joka oli sisustettu suloiseksi kuin karamelli. Paikka oli aivan Simojoen rannalla, kosken äärellä, ja rannalla olikin monta kalastajaa onneaan kokeilemassa. Mökki maksoi yöltä 40 euroa. Kuka kumma väitti kotimaanmatkailun olevan kallista?
Myöhemmin samana iltana haimme uuteen autoon vielä renkaat, jotka nekin löytyivät Simosta. Siellä oli jälleen myyjän äiti meitä vastassa, ja haastattelin häntäkin alueen taustoista. Paikallisilta on ihana kysyä vinkkejä, mitä missäkin kannattaa nähdä. Erityisen mielenkiintoista se on tällaisilla seuduilla, joita ei tunne entuudestaan yhtään ja joista ei tiedä käytännössä mitään. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisin halunnut käydä Perämeren kansallispuistossa.
Harmikseni Simon kirkko jäi meiltä lopulta näkemättä, vaikka Kirkkotietä olimme aiemmin ajelleetkin. Sen sijaan lähdimme Iin puolelle katsomaan Vatunki-nimistä niemeä, jota olin tutkaillut kartalta. Kartalta kävi ilmi, että niemeltä on varsin avara merinäköala.
Ja niin siellä toden totta oli. Niemellä oli myös satama ja paljon tuulimyllyjä. Ne huitoivat vinhaa vauhtia.
Horisontissa häämöttää Kemin siluetti.
Alla näkyvälle hiekkarannalle johti luontopolku. Polku näytti kuitenkin niin metsäiseltä, ettemme näin pahaan sääskiaikaan uskaltautuneet sille jalkautua.
Tuntui ihanalta saada hetken aikaa katsella merta ja haistella merituulta. Kemi ei haissut lainkaan, onko siellä saatu tehtaan haisuhaitat kuriin? Ilma oli raikas ja sopivan tuulinen, aivan ihana.
Olin ajatellut että kävisimme myös itse Simon alueella olevassa Ykskuusi-nimisessä niemessä, josta piti löytyä hieno hiekkaranta. Kartan mukaan sinne johti vain yksi tie, ja tuo tie oli tietyömaan vuoksi poikki. Paikka jäi siis kokonaan käymättä, koska emme saaneet selville, mistä sinne olisi muualtakaan päässyt. Harmi! No, ajoimme sitten marketista hakemaan iltaevästä, mies valitsi hampurilaisen ja minä sushia.
Sitten ajoimme vielä Kemin puolelle Sampoa katsomaan.
Sampolla oli kaverina Monni-niminen hinaaja (oikealla).
Sampon jälkeen ajelimme jo takaisin Rinkiseen, sillä olimme varanneet saunavuoron. Sauna ei valitettavasti ollut rannassa (ehkä tulvariskin vuoksi?) mutta saunottuamme otimme pari olutta mukaan ja menimme rannassa oleville penkeille niitä nauttimaan jokinäköalaa katsellen. Seurana oli paljon sääskiä sekä kaksi norjalaista hieman syrjemmässä. Rantapusikoista hiippaili hiljalleen kalastajia yksi toisensa jälkeen.
Tässä alla vielä kuva mökistä. Yöllä kolmen jälkeen heräsin hurjaan liikenteen ääneen, ilmeisesti junaraiteilla oli jotain meneillään ja ääni kantautui alueelle jokea pitkin kiirien. Mies ei ollut herännyt, ja minäkin hälyherkkänä laitoin vain korvatulpat korviin ja käänsin kylkeä. Sitten nukuinkin aamuun saakka kuin tukki.
Eilen ajelimme sitten kahdella autolla kotiin. Yli 300 kilometriä yksin ajellessa ehtii ajattelemaan kaikenlaista, se on kuin terapiaa, jossa saa hyvin pureskeltua asioita ja tuuletettua päätä. Viisituntisen ajon aikana ehti Nightwish-soittolistanikin alkaa kerran jo alusta, tosin olin kuunnellut sitä jo edellisenä päivänä.
Ajorupeama oli yllättäen varsin kivuton, etenkin viimeiset 200 km Rovaniemen jälkeen, joka oli tuttuakin tutumpaa osuutta ja käytännössä jo melkein kotitietä. Yksi tosi pahan näköinen porokolari oli siinä välillä sattunut, auton keula oli aivan rutussa ja verta pitkin tietä. Ketään ei ollut paikalla enää.
Illalla lähdimme päikkäreiden ja kävelylenkin jälkeen vielä uistattamaan ja kesäillasta nauttimaan. Kalasaalista ei tullut, mutta pääsin uimaan ihanalle hiekkapohjalle, ja olihan meillä kotona kaapissa tortilla-ainekset viimeisen päälle valmiina. Näimme veneretkellä myös ukkometson hiippailevan rantaheinikossa.
Kävelylenkin aikana kuuntelin muuten podcastia, jossa kolme mimmiä jutteli kotimaanmatkailusta ja he vertailivat, missä päin Suomea kukin heistä oli käynyt. Matkavinkkeinä jaksossa toistuivat Turku ja Tampere, välillä Hanko ja Lahtikin. Lapista ei juuri ollut kokemuksia, mutta kaikki haaveilivat siitä.
Mietin siinä kävellessäni, että kuinka paljon mahtaa olla sellaisia suomalaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet Lapissa?
Saari avaruudessa 