Kotijuttuja

Olemme olleet talonomistajia nyt reilun kuukauden ajan. Möin kirpputorilla pois syksyllä sortteeraamaani turhaa tavaraa, ja niillä tuotoilla olen ostellut hieman maalia ja tapettia. Sen isompaa remonttia emme aio talossa tehdä – pois lukien kylpyhuoneessa muutamat seinäpaneelit, jotka pitää vaihtaa uusiin – mutta maalilla ja tapetilla olemme pystyneet tuomaan hieman väriä kodin seiniin. Vanhat tapetit etenkin … More Kotijuttuja

Oma koti

Lehdet ovat juuri puhkeamassa tuomiin ja koivuihin. Parin viikon ajan olemme olleet kodinomistajia – äidin lapsuudenkoti, jossa olemme nyt jo asuneet loppukesästä 2022 alkaen, siirtyi meidän omistukseemme kuun alkupuolella. Kauppa toi mukanaan paljon iloa ja huojennusta, sillä olemme vuosien varrella kiintyneet ja kotiutuneet tähän paikkaan niin, että olisi ollut suru lähteä täältä ja muuttaa johonkin … More Oma koti

Koti

Elokuu on lähestymässä puoliväliään ja kesä loppupuoltaan. Lempeä ja vähän rajumpikin syksyltä kalskahtava tuuli on puhallellut yli viime aikoina. Kurkien huudot kiirivät taloon peltojen yli, puutarhan halki ja tuuletusikkunasta sisään. Ne ovat kiirineet koko kesän, mutta jotenkin nekin tuntuvat nyt muistuttavan syksyn lähestymisestä. Sattumalta palasin tällä viikolla lukemaan ensimmäisiä blogikirjoituksiani siltä ajalta, kun olin muuttanut … More Koti

Kevään tunnelmia ja ajatuksia

Kävin viikon etelässä. Sain siellä ladattua akkuja elämää humisevassa keväässä. Kosket pauhasivat ja purot solisivat, kevätkukat kukkivat kuin viimeistä päivää ja puut puhkesivat silmuihin auringon lämmittäessa etelärannikon säätä päivästä toiseen yli viidentoista asteen. Tuntuu aina yhtä hyvältä kulkea kotikylän katuja. Olo on tuttu ja turvallinen. Nyt oli tosin kokonainen uusi asuinalue puhjennut lenkkitien varteen metsän … More Kevään tunnelmia ja ajatuksia

(Pääosin hyviä) muistoja vuodelta 2020

Vuosi 2020 lähenee loppuaan ja kylläpä se onkin ollut erikoinen, harva varmaan sitä tulee ikävöimään. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, jolle koronavirus on tarkoittanut yleisen huolen lisäksi lähinnä vain yhtä peruuntunutta KuopioRockia ja yhtä peruuntunutta Pariisin-keikkaa. En siis missään nimessä voi valittaa, minä ja puolisoni olemme saaneet pitää työmme ja muutenkin kaikki on hyvin. Jos jotakin … More (Pääosin hyviä) muistoja vuodelta 2020

Talvikuvia

Maisema on muuttunut täysin yhdessä viikossa. Lumi tuli, joki jäätyi ja viime yönä satoi jään päälle lunta.  Nyt on kaikki hiljaista ja valkoista. Paitsi kuukkelit, jotka jutustelevat jatkuvasti jotain kun käyvät talipötköllä. Muistan kun joskus unelmoin siitä että minulla kävisi kuukkeleita lintulaudalla. Olen tosi onnellinen joka linnusta ❤ Myös närhiä käy paljon, ja usein harakoitakin, … More Talvikuvia

Lokakuun tunnelmia etelästä ja pohjoisesta

Näin eilen kuun. Olin aamulla ajamassa kohti kirkonkylää, kun yhtäkkiä yllä oli häivähdys sinistä taivasta, ja siellä kaiken ihanan sinen keskellä oli valkoinen kuunpuolikas. Asia on mainitsemisen arvoinen siksi, että koko viikkoon ei ole näkynyt sinistä, ei kuuta, ei aurinkoa, ei tähtiä. Vain tasaista harmaata kaikkialla, ja vesisadetta. Eletään syksyn kurakelien kulta-aikaa. Tälläkin hetkellä sataa … More Lokakuun tunnelmia etelästä ja pohjoisesta

Teltta

Ostimme kesällä etelässä käydessämme ensimmäisen yhteisen telttamme. Itse asiassa ostimme kerralla niin monta niin perustavanlaatuista retkeilytarviketta, että mieleeni tuli Kummeli Storiesin Catch a fish -sketsi, jossa miehet ostavat ensin vieheen, sitten maastoauton, perämoottorin, veneen ja trailerin, ennen kuin pystyivät alkaa kalastaa. Me emme sentään retkiautoa tai venettä ostaneet – ne meillä oli jo – mutta … More Teltta

Ruskakuvia

Jo viikkokausia minulla on hiljalleen jäsentynyt päässäni ajatuksia, joista aion syksyn aikana kirjoittaa. Pilvistä ja sateenkaarista, elämän pysymättömyydestä, menneistä vuosista, tulevaisuuden suunnitelmista, syksyn aikeista… Kyllä minä kirjoitan vielä. Mutta tänään en jaksa. Heräsin aamuviideltä ja nyt väsyttää. Kävin kuitenkin lähiluonnossa kuvaamassa kännykällä hiukan ruskaa, joka on pääsemässä vauhtiin näinä tuulisina päivinä. Koivujen ruska on vasta … More Ruskakuvia

Kesä! Kahden viikon kuulumisia

Kahdeksan kuukauden odotus on päättynyt ja kesä on täällä. Tuntuu niin hyvältä, sydän on sulanut horroksesta hereille, on helppo hengittää ja tuuli saa taas puhaltaa päästä läpi ilman että aivot jäätyvät. Ulos voi mennä pelkässä hamosessa, joki on jälleen vapaa, linnut laulavat ja aurinko paistaa tauotta. Uimassakin käyn taas jo päivittäin. Naapurimökkeihin on ilmestynyt elämää, … More Kesä! Kahden viikon kuulumisia