Iso-Melkutin & kesän ensimmäinen hauki

Kesäloman ensimmäinen erä lähenee loppuaan ja ajelin eilen aamulla Iso-Melkuttimelle, vaikka aamulla vielä mietin, jaksaisinko lähteä. Onneksi lähdin. Saavuin autiolle järvelle tuulettomana keskipäivänä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta – siis paras mahdollinen järvi parhaassa mahdollisessa säässä ja vieläpä niin, että ristin sielua ei ollut missään (ei ainakaan ihmissieluja). Kuljin ensin niemenkärkeen, koska halusin mennä veteen itselleni … More Iso-Melkutin & kesän ensimmäinen hauki

Stora Simi, Antskog

Iso-Simi on yksi pisimpään kohdelistallani olleista järvistä, mutta jotenkin se tuli tsekattua ensi kertaa vasta tänään. Pohjan-Kiskon järviylänköön kuuluvaan Stora Simiin tai Simijärveen pääsi helpoiten Manibackan alueelta Antskogin vierestä, metsäautotien kulmasta. Hakkuuaukean ja voimalinjojen alta pois raivatun metsän paahteesta oli kiva päästä suojellun metsän varjoon ja sen lävitse järven rantaan, jossa ei ollut rakennuksia lainkaan, … More Stora Simi, Antskog

Kesän ensimmäinen snorklausretki

Kuten viime vuonnakin, kesän ensimmäiseksi snorklauskohteeksi valikoitui Iso-Valkee. Muun muassa siksi, että meillä oli muutenkin asiaa Somerolle, mutta myös siksi, että kun vesi uhkaa olla viileää ja edellisestä kerrasta on pitkä aika, niin on kiva, että ranta on tuttu. Se on yksi jännitystekijä vähemmän kun tietää, mihin on menossa ja millaista siellä on. Autoja oli … More Kesän ensimmäinen snorklausretki

Konnia & ajatuksia toislajisista

Vappuna ja tänään olen kuvannut rupikonnia – koskaan aiemmin en olekaan niitä veden alla valokuvannut. Konnien kuvaaminen on osoittautunut rauhalliseksi ja iloa aiheuttavaksi hommaksi. Aluksi he säikkyvät, mutta kun hetken aikaa on siinä ja plutaa kameraa veden pinnassa, heitä alkaakin ilmestyä sieltä ja täältä, ja kohta jo halitaan kameraa. Tänään kuvasin konnia parin tunnin ajan … More Konnia & ajatuksia toislajisista

UW-kalusto kesään 2024

Vaikka itseni tekisi mieli puhua loputtomiin suu vaahdossa vain siitä miten ihanaa vedessä on olla, miten kaunista siellä on ja miten herttaisia kalat ovat, kolme yleisintä kysymystä joita vedenalaiskuvani saavat aikaan ovat Siitä onkin toki jo aikaa kun viimeksi kerroin millä kuvaan, ja sen jälkeen on ollut muutoksia. Joten ehkä on aika päivittää tännekin. Pakko … More UW-kalusto kesään 2024

Laulavien puiden metsä, talvinen Karkali

Karkali on siitä erikoinen paikka, että se on luonnonpuisto. Niin tiukasti suojeltu alue, että siellä saa kulkea vain ja ainoastaan virallista reittiä pitkin. Kuten Sompio Sodankylässä, paikka, jossa kohoaa Pyhä-Nattasen kaunis tunturi. Suomessa on myös sellaisia luonnonpuistoja, joissa ei ole virallisia reittejä. Niissä ei saa kulkea ollenkaan – ei edes kävellä jokaisenoikeuksin. Vain tutkijat pääsevät … More Laulavien puiden metsä, talvinen Karkali

Pimeäretki Vaisakkoon

Muistan lukeneeni jonkun kuuluisan veistäjän joskus todenneen, että patsas odottaa valmiina kivessä – se pitää vain kaivertaa esiin. Vuodet Lapissa muotoilivat ja kaiversivat minusta esiin monia piirteitä, joita rakastan yli kaiken, jotka ovat tuoneet elämääni paljon hyvää syvyyttä ja onnen tunteita. Yksi näistä piirteistä on rakkaus pimeää kohtaan. Ennen Lappia hieman pelkäsin pimeää. Maaseudulla en … More Pimeäretki Vaisakkoon

Suotaipaleen reitti Torronsuolla

Ystäväni Mari kysyi meitä retkikaveriksi Torronsuolle, ja koska sääennustekin näytti kaunista ja uskoimme arkipäivän takaavan, ettei suositun kansallispuiston pitkoksilla olisi liikaa ruuhkaa, tuumimme, että sepä onkin hyvä idea. En ollut koskaan ennen tullut huomanneeksi, että meiltähän ajaakin Torrolle vain reilut 45 minuuttia. Sama matka siis kuin Teijolle! Tapasimme Marin lounasaikaan parkkipaikalla, jossa kolme bussilastillista koululaisia … More Suotaipaleen reitti Torronsuolla

Kullivahan lohkare, Kisko

Tutkiskelin maastokarttaa aikani kuluksi ja sattuipa sieltä silmiini Kullivaha tässä tällä seudulla. Nimen viereen oli kartalle merkitty suuri kivi, ja koska metsäautotie näytti vievän lähelle, tuumasin, että siinä on yksi matalan kynnyksen kohde käytäväksi. Viihdyttävä Kullivaha-nimi pitää purkaa osiin saadakseen kiinni sen ideasta. Vaha on näillä main tarkoittanut suurta kiveä, mahdollisesti rajakiveä. Muita vahoja ovat … More Kullivahan lohkare, Kisko

Alkusyksyn retki ja ujo hauki Iso-Melkuttimella

Lämpöä on yli 20 astetta, ja tuntuu siltä kuin kesä haluaisi vielä pitää meistä kiinni. Minulle se sopii. Lämmön kunniaksi lähdin eilen käymään Iso-Melkuttimella Lopella. Oli sellainen tunne, ettei näitä lämpimiä viikonloppuja välttämättä enää kovin monta tule, joten teki mieli käydä tekemässä mahdollisesti kesän viimeinen snorklauskeikka.  Parkkipaikalle saapuessani oli siellä jo aika paljon autoja aamuyhdentoista … More Alkusyksyn retki ja ujo hauki Iso-Melkuttimella