Kotiseutupäivä

Siskon kanssa piti tänään mennä Korkeasaareen, mutta todettiin, että se olisi ihan hullun hommaa. Tuuperruttaisiin tässä kuumuudessa, ja vaikka ei tuuperruttaisikaan, niin eläimet ainakin olisivat varmaan tuupertuneina jossain varjossa. Niinpä päätettiin suunnitella ensi viikon Kuhmo-reissua ja sen jälkeen lähteä kiertämään Nummi-Pusulaa. Minun kotiseutuanihan se ei ole, mutta siskon nykyistä on. Eikä se kaukana minunkaan kotoani … More Kotiseutupäivä

Utö

Saavuimme Utöhön m/s Eivorilla myöhään perjantai-iltana. Paikalle saavuimme minä ja vanhempani, ja vanhemman isosiskoni oli määrä saapua saareen lauantaina.  Auringonlasku oli upea ja nukuin koko yön kuin tukki. Aamulla Utön saarta syleili sankka sumu. Sumu oli niin paksua, että se kastoi kasvot.  Kömmimme kahville Hannan kahvilaan, joka sijaitsi aivan huoneistomme alapuolella. Merta ei näkynyt ollenkaan … More Utö

Luontokokemuksia lähisaaristossa

Oltiin ystävän kanssa vappua viettämässä Kasnäsissä hänen perheensä mökillä aivan meren ääressä. Jo matkalla mökille näimme komeita kurkia pellolla. Pysähdyimme kuvaamaan niitä ja ne alkoivat heti näyttää todella epäileväisiltä, mutta eivät kuitenkaan lentoon lähteneet. Ne vain nostelivat pitkiä kaulojaan ja ottivat ylväästi askeleita meistä etäämmäs. Meitä nauratti, että kurjen ylpeys ei kestä paniikinomaista pakenemista, vaan … More Luontokokemuksia lähisaaristossa

Terveisiä Jurmosta

Viikonloppu Jurmossa. Upea. Upea upea paikka. Kylmä ja tuulinen, minkä johdosta räkätauti sai minusta otteen jo lauantaina. Sunnuntaina päivällä olo oli parempi, mutta kylmyys jatkui. Sunnuntai-iltana olo muuttui yhtäkkiä kammottavaksi ja tässä sitä edelleen ollaan, käytännössä vuoteen omana, särkyisenä ja superflunssaisena. Kuuden tunnin päiväunet auttoivat aavistuksen, mutta kyllä tämän taudin selättämiseen vielä tovi menee. Tässä … More Terveisiä Jurmosta

Kouvola

Piipahdin viikonloppuna ystävän luona Kouvolassa. En ole ennen ajanut noin pitkää matkaa (250 kilsaa suuntaansa) autolla yksin, mutta hyvinhän se meni. Ajoin motarilla Lohjalle, sieltä tietä nro 25 Hyvinkään ohi Mäntsälään, siitä taas motaria Lahteen ja lopulta taas tietä nro 12 Kouvolaan. Ajomatka kesti muutaman tunnin. En malttanut pysähtyä kahvittelemaan saati syömään matkalla, aivan pienen … More Kouvola

Utön tuulettama

Takana viikonloppu siskon kanssa Utössä. Lähdettiin lauantaina ja palattiin eilen maanantaina. Utö on kaunis saari kaukana ulkosaaristossa. Sinne kulkee m/s Eivor, joka lähtee Nauvon Pärnäisistä. Matkalla pysähdytään Berghamnissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Matka Nauvosta kestää kokonaisuudessaan viitisen tuntia. Saarella oli muutamia lintubongareita ja meidän lisäksemme pari muutakin turistiporukkaa. Auto ei ollut mukana saaressa eikä sillä … More Utön tuulettama

Norja

Ajatukset harhailee Norjaan niin monella tapaa. Iskä oli löytänyt vanhan valokuvakansioni, josta löytyi tämä kuva. Ainoa tallella oleva kuva valassafarilta, jossa lapsena olin. Ja jonne ensi kesänä menen uudelleen, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tuo kuva on filmikameralla otettu enkä tiedä miten tuo värimaailma on tuollainen noin kummallinen, mutta kaunishan se kuitenkin on. Unimainen. Oli … More Norja

Viikonloppu Kasnäsissä

Kyllä tuntui hyvältä hengittää meri-ilmaa, ei voi muuta sanoa. Saavuttiin Kasnäsiin lauantaina puolilta päivin, kun oltiin matkalla käyty Kemiön keskustassa kaupassa. No, teehetken jälkeen laitettiin onget valmiiksi ja suunnattiin laiturille. Sää oli kaunis mutta tuuli puhalsi kyllä. Eihän sieltä mitään kalaa tullut, mutta ei se ollutkaan pääasia. Pääasia oli että sai istua laiturinnokassa hyvässä seurassa … More Viikonloppu Kasnäsissä

Muistoja Islannista

Matkakuume pauhaa. Haaveilen Islannista, Lofooteista, valaista, merestä, tuulesta. Haaveilen jopa Huippuvuorista, vaikka en ole siellä koskaan ollut. Kaveri onneksi pyysi minua mökille meren rantaan. Se on ihana paikka, se mökki. Siellä on niin kaunista, merta, kallioita ja tuulen käppyräisiksi tuivertamia mäntyjä. Siitä tulee meille molemmille oikein hermojenlepuutus- ja akkujenlataushetki. Tässä matkakuumeiluni pahentamiseksi valokuviani Islannista vuodelta … More Muistoja Islannista