Liian myöhään Huuhkajajärvillä

Sain aikoja sitten vinkin sellaisesta kohteesta kuin Huuhkajajärvet. Tässä yhtenä iltana, sunnuntaina, sain päähänpiston että käynpä siellä. Sehän on Kittilässä, niin eihän se voi olla kaukana! Väärin. Huuhkajajärviä lähinnä olevan tien varteen oli meiltä kotoa matkaa 75 kilometriä… No ei se mitään, onhan meiltä Kittilän kirkonkylällekin joku 50 kilsaa eikä se tunnu missään. Lapissa pitkät … More Liian myöhään Huuhkajajärvillä

Ilta joen rannalla

Nappasin illalla vanhan räsymaton mukaani ja astelin rantaan sen kanssa. Petasin maton rantatörmäälle kolmen suuren kuusen alle. Kännykällä ja kannettavalla kaiuttimella laitoin soimaan ruotsalaisen Jarŋŋan musiikkia. Pötkähdin matolle lukemaan kirjaa suomalaisten pyhistä paikoista. Kissa leikki rannassa.  Kullerot olivat juuri hieman aiemmin päivällä puhjenneet kukkaan. Joki oli peilityyni ja kuvasti hienosti taivasta. Kuvasin kameralla viimeiset kaksi … More Ilta joen rannalla

Kesäyön tutkimusretki

Eilenpä löytyi hirven kallo. Lähdin illalla tutkimaan Lohiojan idänpuoleista metsää. Löysin uusia pieniä rakkamaita. Oli myöhä, kello oli ehkä kymmenen. Vino aurinko paistoi kauniisti. Lohioja on suurimmista sulamisvesistä jo rauhoittunut, mutta kohina kuuluu edelleen metsän uumenista kauas tielle. Kuljin joen vierustaa seurailevia poronpolkuja kohti etelää. En ollut päättänyt mihin olin menossa, kunhan kävelin ja tutkin … More Kesäyön tutkimusretki

Ja turvaisa on rinne tunturin

Kun pitkä tiistaipäivä oli takana, katselin ikkunasta kuinka harmaa roikkuva sademassa kasteli Pallasta. Muutoin taivas oli valoisa ja halusin lähteä jonnekin kauemmas. Päähänpistosta päätin lähteä Puljutunturille. Puljulle on meiltä ehkä puolen tunnin ajomatka. Matkan varrella on paljon kaunista metsä- ja suomaata, pieniä järviä kuin jalokiviä, ja yleensä aina myös poroja ja kuukkeleita. Lisäksi reitiltä on … More Ja turvaisa on rinne tunturin

Kevätyö

Kesä on tuloillaan. Aurinko laskee öisin enää pariksi tunniksi, eli se ei käy juurikaan taivaanrannan alapuolella. Telkkä viihtyy vielä rannassamme päivästä toiseen, muut muuttolinnut ovat jo lähteneet omille teilleen. Joutsenet sen sijaan ovat saapuneet. Ensimmäinen pihakoivu on jo hiirenkorvilla.

Sauvu ja Syväjärvi

Kävimme katselemassa kuinka kevät etenee Syväjärvellä. Järven pinnalla kellui vielä suuria höttöisiä jäälauttoja. Laituri keikkui kun sille asteli, mutta kantoi kyllä. Vesi oli kylmää ja kirkasta. Metsästä kuului lorinaa. Puron ääni vetää minua aina puoleensa kuin valo koiperhosta, joten rynnistin metsään kuin hirvi nähdäkseni, millainen puro siellä olisi. Se oli kaunis. Niin pieni puro kuin … More Sauvu ja Syväjärvi

Maanalaisen kosken kohinaa

Satuin eilen iltalenkilläni huomaamaan metsään vievän polun, joka näkyi tielle vain vaivoin. Innostuin asiasta niin että päätin tutkia polun heti aamulla, ja suuntasinkin polulle jo ennen puolta kuutta. Olemattomana polkuna alkanut reitti osoittautuikin olevan jonkin sortin mönkijätie. Se näytti ihmeen vanhalta ja hyväkuntoiselta huomioon ottaen, ettei tiestä tai edes polusta ole minkäänlaista merkintää kartalla. Kuinka … More Maanalaisen kosken kohinaa

Kauniita iltoja

Toinen toistaan upeammat illat seuraavat toisiaan. Tuntuu ettei aurinko laske yöksi enää ollenkaan, vaan paistaa korkealla niin nukkumaan mentäessä kuin herätessäkin. Myös Ounasjoen vesi on korkealla. Vesirajassa liikkuu monenlaisia lintuja: liroja, punajalka- ja valkovikloja, telkkiä, västäräkkejä. Pelloille kerääntyneissä lätäköissä liikuskelee sorsalintuja ja kahlaajia. Uusimpina lintulisäyksinä pelloilla on kipitellyt kapustarintoja ja suokukkoja. Taveja on jatkuvasti lähistöllä … More Kauniita iltoja

Moskuvaaralla

Lähellä, Ounasjoen toisella puolella kohoava Moskuvaara on mietityttänyt minua siitä saakka kun muutimme tänne reilut kymmenen kuukautta sitten. Päätin että siellä pitää käydä ennen itikkakauden alkua. Niinpä eräänä iltana suuntasimme sinne iltakävelylle. Jätimme auton päätien varteen ja suuntasimme metsään. Sinne lähti polku, mutta se oli niin täynnä märkää lumimössöä, että päätimme olla seuraamatta sitä. Niinpä … More Moskuvaaralla

Jäidenlähtövideoita ja sorsakuvia

Pihapiirissä on parin viime päivän aikana vieraillut jos jonkinlaista siivekästä. Vanhalla pikkukameralla olen saanut niistä edes jonkinlaisia kuvia, vaikka linnut ovatkin olleet melko kaukana pellolla. Kaunis pitkäkaulainen jouhisorsa oli joskus nuorempana pitkään lempilintuni ja olikin tosi mahtavaa huomata, että sunnuntaiaamuna niitä oli pellolla talomme edessä. Monet Suomessa esiintyvät sorsalinnut ovat aivan todella kauniita, persoonallisia ja … More Jäidenlähtövideoita ja sorsakuvia