Jäidenlähtövideoita ja sorsakuvia

Pihapiirissä on parin viime päivän aikana vieraillut jos jonkinlaista siivekästä. Vanhalla pikkukameralla olen saanut niistä edes jonkinlaisia kuvia, vaikka linnut ovatkin olleet melko kaukana pellolla.

Kaunis pitkäkaulainen jouhisorsa oli joskus nuorempana pitkään lempilintuni ja olikin tosi mahtavaa huomata, että sunnuntaiaamuna niitä oli pellolla talomme edessä. Monet Suomessa esiintyvät sorsalinnut ovat aivan todella kauniita, persoonallisia ja suloisia. Moni joka ei harrasta lintuja tuskin tietää niiden olevan olemassakaan.

Telkkäpoika sukeltelee iltaisin rannassa.

Lintuhavaintojen lisäksi jäiden havainnointi on käynyt kuumana. Jäiden lähteminen oli odotettu ja jännittävä tapahtuma – ensimmäistä kertaa elämässäni sain seurata, kuinka suuri joki vapautuu jäistä. Viime keväänä kuulin kyllä kuinka jäät paukkuivat Tenolla irti kahteenkin kertaan, mutta silloin en ollut sitä näkemässä.

Toissailtana kuvasin jäämassaa timelapsella ja vaikka jää liikahti, jäi massan häntä vielä yöksi paikoilleen talomme eteen. Pätkästä tuli kuitenkin ihan hieno lämpimän ilta-auringon luomien sävyjen ansiosta.

Eilen aamulla en aikaillut, vaan vein kameran heti päivän lämmetessä takaisin rantaan. Kuvasin muutamia pätkiä, mutta jää pysyi itsepäisesti paikoillaan.

Jäätä vahtiessani bongasin maisemasta muun muassa taveja, heinätaveja, suokukkoja ja tuulihaukan. Kurkien huutoja kuului jostain metsän takaa. Oli aika hieno tunnelma! Joku iso kalakin polskutteli rannan lähellä, ihan kuin se olisi leikkinyt jääpalojen keskellä.

Käydessäni sisällä näin ikkunasta jotain mitä en unohda koskaan. Rannassa jää virtasi sillä hetkellä vapaasti, ja ollessani sisällä sain katsoa, kuinka kolme tavia ja yksi valkoviklo purjehtivat juhlallisesti ohitse jäälautalla seisoskellen. Tavit katselivat uteliaina ympärilleen, mutta pari metriä perästä tullut valkoviklo näytti kyllästyneemmältä. Se vain nökötti nokka menosuuntaan ja pönötti paikoillaan kuin tatti. Nauroin ääneen ja vaikka minua harmitti etten saanut tilanteesta kuvaa, on tuo hetki piirtynyt elävästi mieleeni varmaan loppuelämäkseni.

Järkkäri sen kun kuvasi liikkumatonta jään selkää.

Siirsin kameran alavirtaan. Suuri jäämassa oli edelleen paikoillaan. Kiristellessäni kameraa uudelleen jalustalle ja varmistellessani horisontin olevan suorassa, jää alkoi yhtäkkiä kuiskia. Se päästi yksittäisiä suhahteluja ja totesin, että nyt on syytä laittaa töpinäksi. Kamera kunnolla kiinni ja aloita kuvaus. Silloin lähti koko jäämassa valumaan, eikä enää sitten pysähtynytkään.

Jäljelle jäi vain peilityyni, sininen, upea Ounasjoen vesi.

Järkkärin kuvatessa timelapsea vieressä, minä kuvasin itse kännykällä. Tällä pitkästyttävän pituisella videolla kuuluu tuulen kohinan lisäksi, kuinka jää suhisi mennessään. Mukava muisto tämäkin itselle.

Isille ja äitille terveisiä, tuolta se nyt sitten näytti! 🙂

Katsoimme myöhään illalla vielä leffaa ja koska yöt ovat enää vain hämäriä, eivät suinkaan pimeitä, emme viitsineet pitää edes valoja päällä.

Kissa sai perinteisen iltahepulin mutta asettui sitten kanssamme elokuvaa katsomaan (nukkumaan). Sain päähäni ottaa siitä muutaman kuvan kamerani pimeänäkötoiminnolla. Samalla tuli sitäkin toimintoa testattua oikeasti hämärässä.

Kuvissa on selvä jatkumo iltahepulin taittumisesta unten maille.

Meillä on maailman kiltein kissa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: