Maaseutumme kääriytyi sumuun täksi viikoksi. Hellään ja lämpimään sumuun; sellaiseen, joka ajoittain itkeskeli tihkusateita ja sulatti lumet melkein kohisten.
Eilen teki uutistenlukutuokion jälkeen mieli päästä mieltä parantelemaan metsän huomaan, joten ennen auringonlaskua kuljin mutaiseksi pehmennyttä peltotietä pitkin metsän helmalle ja siitä loikkasin ojan yli kuusikon suojiin.
Pellolle tulvinut oja oli tukkinut tavanomaisen tieni metsään, joten jouduin kulkemaan kiertoreittiä kauempaa ja loikkaamaan metsän puolelle eri kohdasta kuin tavallisesti. Oli melkoinen yllätys löytää niin eheän kaunis, sammaleinen kuusimetsä, että piti oikein pysähtyä suu auki katsomaan. Vesi lirisi pieniä uomia sammalikon keskeltä ja oli muodostanut paannejäätä metsän ja rinteen alareunaan, mutta jo muutamaa askelta ylempänä vastassa oli sula ja pehmeä sammal vailla merkkiäkään talven pakkasista.
Seurailin kauriinpolkua ylös metsään.
Koin onnea tiedostaessani, että kuljin luonnonsuojelualueella. Tiesin myös hyvin missä olin, vaikka juuri näillä kohdin en ollutkaan aiemmin kulkenut. En voinut mitään sille, että katseeni skannasi metsänpohjalta myös sarvia – niitä kuitenkaan vielä löytämättä.
Sumu ja loppuiltapäivän hämärä muodostivat pehmeän valon sammalkuusikkoon, ja ilma tuoksui märältä metsältä ja hapelta. Uutisista masentunut mieliala koheni hetkessä, ja aloin tuntea turvaa ja toiveikkuutta sekä kiitollisuutta kaikesta siitä mikä on hyvin.
Ylempänä oli maassa vielä lumikuori. Kauriiden polkuja oli helppo seurailla, ja suunnistin etelään tutun puron luo. Sillä olikin jo oikein tarmokas kevätpuhti päällä, solina kiiri kauas minua vastaan. Seurailin puroa ylävirtaan todetakseni, että lähellä metsäjärveä, josta se sai alkunsa, se oli vielä kokonaan lumikuoren alla piilossa. Vain pienen matkan päässä virta oli kuitenkin kirkas ja tumma virratessaan mustia kiviä vasten jyrkästi alas mäkeä. Puiden runkoja oli kaatunut sen yli sinne tänne.
Vietin puron luona aikaa niin, että alkoi tulla hämärä. En yleensä seiso puroissa, mutta nyt seisoin, ja oli jotenkin todella maadoittavaa saada vain tuntea kuinka vesi virtasi jalkojen ylitse ja lempeällä paineella puristi minua ja jalkojani osaksi puron ja koko metsän hengittävää pohjaa.
Oli hyvä vain olla siinä rauhassa, terveenä ja turvassa.
Toiveikkuuden ylläpidoksi olemme merkinneet kalenteriin muutamia mukavia menoja. Jurmo-viikonloppu, jota on odotettu syksystä saakka, koittaa pian. Samassa kuussa on hääpäiväviikonloppu, johon varasimme yön Fiskarsista. Kesällä, tai ainakin loppusyksyyn mennessä suunnitelmissa ovat myös Kökar, Isokari, Jussarö, Utö ja Vänö. Saaristoa ja merta oikein koko rahan edestä Lappi-vuosien jälkeen. Niitä en ole laittanut kalenteriin vielä, oikeastaan Utö on ainoa josta pitää varata majoitus, joten se onkin pakko aikatauluttaa ajoissa. Muihin voi lähteä nopeammilla lähdöillä. Ja tietysti on Kitee taas myös tulossa.
Saari avaruudessa 