Syksy ja ruska ovat täydessä vauhdissa täällä Sodankylän tuulisissa kiveliöissä. Olemme syksyä vasten laittaneet laavua kuntoon niin, että toimme sinne kunnon penkit. Nyt siellä on aivan mahtava viettää aikaa, kun on tilaa olla ja istua, kuunnella joen solinaa ja nauttia metsän tunnelmasta. Se on ihana, oma piilopaikka.

Ruskan värit ovat vallanneet pihamaan. Punaista ja keltaista on kaikissa eri sävyissä. Sininen taivas ja keltaiset lehdet ovat ihana yhdistelmä. Nyt parina yönä olen nähnyt myös tähtitaivaan ensimmäistä kertaa kevättalven jälkeen. Revontuliakin on ollut, mutta en ole valvonut niin, että olisin niitä vielä tullut nähneeksi.

Joessa on valtavan paljon pieniä kaloja. Yhtenä päivänä seurailin, kun kalat uivat vastarannan vesirajassa akanvirran suuntaisesti ylävirtaan. Kaloja tuli koko ajan lisää ja lisää, jatkuvana virtana aina vain uusia kaloja. En tiedä, minne mahtoivat olla menossa.

Tänä syksynä olen ensimmäistä kertaa elämässäni päässyt sienestyksen makuun oikein kunnolla, ja olenkin käynyt pienellä sieniretkellä melkein joka päivä. Pakastin on siis mustikoiden ohessa täyttynyt kangassienistä, karvarouskuista ja tateista. Karvarouskuja on löytynyt ihan tästä omalta pihamaalta, mutta ei tatteja ja kangassieniäkään ole tarvinnut hakea kuin muutaman minuutin kävelymatkan päästä.
Tuntuu hyvältä, kun on oppinut tunnistamaan ja löytämään edes yksinkertaisimpia ruokasieniä.

Seuraavaan tauluun aion maalata ketun. Ruska on innostanut minua niin, että haluan maalata suuren taulun ruskan väreillä.
Kävimme perjantaina Rovaniemellä pankissa keskustelemassa kiinteistöasioista ja kerroimme, että meitä kiinnostaisi laittaa kotimme jossain vaiheessa vuokralle, jotta pääsisimme takaisin Kittilään asumaan. Lähemmäs miehen työpaikkaa, ja minä kaipaan takaisin Ounasjoen helmoihin. Pankintädin suoritettua laskelmansa lopputulos oli, että meidän on ilman muuta mahdollista saada toivomamme laina ja vieläpä niin, että voisimme jonain päivänä maksella vaikka molempien lainojen kuukausierät saamillamme vuokratuloilla.
Tästä on hyvä jatkaa ❤