Peilimaailma
Sahajärvi, Teijo. Aamuyhdeksältä. Muutama aste lämmintä. Usvaa ja henkiä. Juotiin teetä termarista ja syötiin fasupaloja. Nähtiin tiaisten sekaparvi, jonka mukana puukiipijä. Pitkä työpäivä. Kello on kymmenen. Mulla on nälkä.
Sahajärvi, Teijo. Aamuyhdeksältä. Muutama aste lämmintä. Usvaa ja henkiä. Juotiin teetä termarista ja syötiin fasupaloja. Nähtiin tiaisten sekaparvi, jonka mukana puukiipijä. Pitkä työpäivä. Kello on kymmenen. Mulla on nälkä.
Maanantaiaamu. Iltavuoro. Sataa vettä. Koira nukkuu vielä. Mulla on tee hautumassa. Täytyy tänään hakea lisää teetä. Ja koiralle matolääkettä. Piti aamusta heti lähteä ajamaan kauniimpiin maisemiin lenkille, mutta kaatosade lamaannutti. Koirakaan ei kulje sateessa hyvin, vaan vetää aina kotiin päin heti kun on saanut asiansa hoidettua. Eilen oli aivan huippupäivä. Aamulla ajoin Teijolle ja lähdettiin … More Tutkimusretkillä
Olen niin poikki eilisestä patikoinnista, että. Osallistuin siis Teijolla järjestettyyn ohjattuun retkeen, ja oltiin koko päivä reissussa. Tänään nukuinkin puoleenpäivään, ja reisiä ja sääriä särkee. Ei siinä vielä mitään, mutta kun olen samalla onnistunut kehittämään ihan kamalan hartiasäryn, joka heijastuu päähän ihan kivasti. Olo on kuin vanhalla kääkällä. No mutta, patikointi oli kivaa ja nytpä … More Retkeilemässä Teijolla
Elämä on muuttunut ihan erilaiseksi kuin ennen. Olen nyt tiedostaen pyrkinyt omaksumaan ajatusmallin, jossa elän tässä hetkessä. Saatan välillä haaveilla matkoista tai tulevaisuudesta – niinhän kai kaikki tekevät – mutta kaikki tulevaisuuden murehtiminen näyttää jääneen pois. En pelkää huomista, ensi viikkoa tai ensi vuotta. Ennen pelkäsin monenlaista tulevaisuuteen liittyvää, mutta nyt olen lähes absurdilta tuntuvassa … More Muutos näkyy ja tuntuu
Kaikki tavarat on nyt muutettu. Keittiöni pullistelee laatikoita täynnä kirjoja. Ladon kirjat hyllyihinsä huomenna tai viimeistään maanantaina. Nyt ei kerta kaikkiaan jaksa. Löysin muutossa kadoksiin joutuneen Hurtsin Happiness-levyni. Akvaarioissakin on kaikki hyvin. Ulkona on lauantai. Viikonloppu. Sen näki jo reilu tunti sitten, kun ajoin kaupungin läpi kotiin lenkin jälkeen. Kaduilla ihmiset seisoskelivat liian vähäisissä vaatteissa, … More Muutto valmis
Kohta tulee kaksi viikkoa täyteen yksinasumista. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut saada kokemusta siitä, mitä on asua yksin. Ja eihän se ihan kamalaa ole. Minulla on onneksi ihanan kaunis asunto ja vielä ihanampi koira, joilla on molemmilla ollut valtava rooli tämän elämänmuutoksen onnistumisessa. Aamut olivat aluksi kamalia, mutta nekin ovat alkaneet sujua jo kivasti. Ihmeesti … More Yksinolon alku
Työviikonvaihde takana, huomenna on vapaapäivä. Tai siis palkaton työpäivä, koska palkkatyön sijaan joudun muuttamaan kaksi suurta akvaariota vanhasta osoitteesta uuteen. Se on kaamea työ mutta onpahan se sitten ainakin tehty huomisiltaan mennessä. Sain tänään puhelun ihanalta kummitädiltä, joka halusi onnitella minua elämänmuutoksesta. Voi miten ihana asenne! Tähän saakka olen saanut kaikilta valtavasti tukea ja lohdutusta, … More Onnittelut elämänmuutoksesta
Ihmeellisen hyvin sitä sopeutuu uuteen tilanteeseen ja kotiutuu uuteen kotiin, kun perusasiat ovat kohdallaan. Tajusin aamulla asuneeni uudessa kodissani vasta vajaan viikon, mutta tämä todella tuntuu jo kodilta. Tuntuu, kuin olisin ollut täällä jo pitkään. Tänään jää Teijolla lenkkeily välistä töiden takia. Tässä postauksessa siis kuvituskuvia eiliseltä lenkiltä. On nimittäin viikonlopputyövuoro, mutta sepä ei haittaa … More Lauantain tunnelmia
Tällaisessa maisemassa ja solinassa mieli lepää. Voiko mitään kauniimpaa olla?
Muutto on takana ja koti alkaa pikkuhiljaa sekä näyttää että tuntua kodilta. Tämä löytämäni asunto on todellinen helmi: 50-luvun rivarinpääty, jossa vanhasta ullakosta on tehty tilava makuuhuone. Muutenkin asunto on laitettu tosi siistiksi ja päivitetty nykyaikaan. Takapiha on iso ja aidattu ja siinä kasvaa komeita omenapuita. Naapurusto on mukava ja rauhallinen. Vuokra on sopiva, jonkun … More Lenkillä mieli paranee