Retkeilemässä Teijolla

Olen niin poikki eilisestä patikoinnista, että. Nukuinkin puoleenpäivään, ja reisiä ja sääriä särkee. Ei siinä vielä mitään, mutta kun olen samalla onnistunut kehittämään ihan kamalan hartiasäryn, joka heijastuu päähän ihan kivasti. Olo on kuin vanhalla kääkällä.

No mutta, patikointi oli kivaa ja nytpä tunnen Teijon ulkoilureittejä paremmin ku ennen. Lisäksi tiedän, minne suunnata joululahjaostoksille: Teijon luontokeskuksella on myynnissä vaikka mitä upeaa tavaraa! Pääasiassahan siellä on pehmoleluja lapsille, mutta on siellä myös monenlaisia kirjoja ja muuta.

Käytiin Teerisaaressa, jonne mut on joskus aikoinaan iskä vienyt ekan kerran. Ollaan oltu siellä katsomassa teerien soidinta. Muistan savunmakuiset, nuotiossa lämmitetyt karjalanpiirakat ja sen, kun iskä herätti mut aamulla neljältä teeriä katsomaan. Ja niitä oli paljon!

Se oli aivan mieletöntä, harrastin lintuja innokkaammin kuin koskaan ja teerien soitimen näkeminen oli ehkä parasta mitä saatoin kuvitella.

Ihan ilman heräteostoksia en selvinnyt, pakko oli nimittäin saada sellainen pehmoahvenavaimenperä.

Matkan aikana nähtiin kallioita, soita, järviä, pirunpeltoa, mäntypeltoa, vanhoja metsiä, entisöitäviä metsiä, metsäpuroja ja kaikkea siltä väliltä. Mulla oli kumpparit, joten sain ottaa sadoista syvistä vesilätäköistä ilon irti. Ikävämpi puoli oli, että jalka pääsi liikkumaan kengässä, eli varpaiden iho hankautui rikki aika nopeasti. Mutta en antanut sen haitata menoa.

Mulla oli eväänä mykyjä ja mansikkamehua. Täytyy sanoa, että kylmät mykyt ei ollu ihan parhaita mahdollisia… Mutta toki niillä nälkä lähti. Joku oli ottanut mukaan makkaroitakin, ja puolikas sellainenkin päätyi minulle. Oli hyvää kyllä, kyllä makkara tuollaiseen retkeilyyn kuuluu.

Kiikarit unohdin ottaa mukaan mutta ei niitä olisi tarvittukaan. Katse oli pidettävä pitkälti omissa jaloissa, ettei astunut harhaan pitkospuilta.

Täytyy mennä linturetkelle sitten ihan omin avuin, että voi pysähdellä ihan niin paljon kuin vain ikinä ehtii, lintusia katsomaan.

Mulle tuli eilen takauma yhdessä kohtaa, kun kuljin puiselta sillalta suota halkovan joen yli. Muistan nähneeni siitä sillalta joskus kaksi tavipoikaa. Valtavan kauniita lintuja!

Sade ei onneksi yltynyt missään vaiheessa, mutta kyllä sitä silti sai aika tarkka olla ettei liukastunut läpimärältä pitkospuulta suohon.
Teerisaaressa kyhättiin pikku nuotio lähinnä risuista ja märistä puista. Siellä piti olla kuivia puita, vaan eipäs ollutkaan. No mutta nuotio saatiin ja paistettiin siinä makkaraakin.
Eikö ole satumaisen kaunis paikka?
Maisema Roosinniemestä.
Jeturkastin pirunpelto. Vanhaa merenrantaa, kuvitelkaa! Nyt ollaan jo 80 metriä nykymerenpinnan yläpuolella…

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: