Muutto on takana ja koti alkaa pikkuhiljaa sekä näyttää että tuntua kodilta. Tämä löytämäni asunto on todellinen helmi: 50-luvun rivarinpääty, jossa vanhasta ullakosta on tehty tilava makuuhuone. Muutenkin asunto on laitettu tosi siistiksi ja päivitetty nykyaikaan. Takapiha on iso ja aidattu ja siinä kasvaa komeita omenapuita. Naapurusto on mukava ja rauhallinen. Vuokra on sopiva, jonkun verran onnistun kuukaudessa nipistämään säästöönkin, vaikka on vielä autolainaakin maksettavana. Mutta tärkeintä kämpässä on se, että minun on alusta asti ollut hyvä olo siellä ollessani. Sinne on mukava mennä. Ja se on iso asia.
Huonekalut ovat löytäneet paikoilleen. Tavaralaatikoita on vielä vanhempien luona, haen niitä sieltä vähin erin ja puran saman tien, niin ei tarvitse elää laatikoiden ja kassien keskellä.
Muutto ei ollut henkisesti ollenkaan helppo, mutta siitäkin selvittiin. Taas otettiin yksi askel kohti omaa, uutta, itsenäistä elämää. On se kumma, kuinka tunteiden vallassa on välillä todella vaikeaa tai jopa mahdotonta nähdä, mikä on omaksi parhaaksi! Perheeltä saatu tuki on vertaansa vailla.
Nyt sitä on huomannut, että mitä ihminen oikeasti tarvitsee sen lisäksi, että on sänky, peitto, tyyny ja lämmin koti:
- Teetä ja maitoa
- Vedenkeittimen
- Mukin
- Tiskiharjan
- Tiskirätin
- Sohvan ja television
- Koiran (ja koirankakkapusseja)
Oikeasti, jos noi kaikki löytyy, niin ei siinä kovin suurta hätää enää ole. Ruuaksi olen rouskutellut ruisnappeja, niin olen pärjännyt ihan hyvin ilman mikroa. Tänään tosin saan kotiini mikron lisäksi pyykinpesukoneen, vaa’an ja pölynimurinkin.
Ollaan Hennin kanssa alettu käydä Teijolla lenkkeilemässä. Matka sinne kestää jonkin aikaa autolla, mutta siellä on niin mielettömät lenkkimaisemat ja -polut, että sinne ajaa oikein mielellään. Koirakin, joka on ollut yksin kotona minun ollessani töissä, hyppää mielellään autoon, kun se tietää, miten hienoon paikkaan ollaan lähdössä lenkille.
Teijo on unelmieni asuinseutua. Meret, järvet ja ihmiset siellä vaikuttavat ihanilta. Kävin katsomassa siellä paria vuokra-asuntoa, mutta ne olivat liian syrjäisiä nykyiseen elämäntilanteeseeni. Olisin metsittynyt niissä täysin. Mutta en aio haudata unelmaa merellisessä Salossa asumisesta. Jonain päivänä teen siitä vielä totta, kunhan elämä tästä pikkuisen kehittyy.
Lenkillä Henni on saanut uusia kavereita. Lenkkeilemme siskoni ja hänen kahden ison sekarotuisen koiransa kanssa. Henni on aika arka toisten koirien suhteen, mutta siskoni koirat eivät kiinnitä häneen huomiota laisinkaan, joten kaikki sujuu mainiosti. Eilen olimme liikkeellä vähän tavallista myöhemmin, joten teimme hieman lyhyemmän lenkin merenrannalle. Sielläkin oli näin kaunista:
Turha on yrittää väittää, etteivätkö päivät olisi vaikeita. Välillä on ihan hemmetin vaikeaa. Mutta ei auta kuin uskoa parempaan huomiseen. Välillä se tuntuu mahdottomalta, mutta pikku hiljaa on pakko alkaa uskoa, että se on ainoa vaihtoehto ja keino päästä eteenpäin.
Aamu- ja iltarutiineilla on valtava merkitys. Varsinkin aamut ovat minulle vaikeita, joten haluan varata aikaa siihen, että minulla on aamulla hetki myös itseni hemmotteluun. Herään kaksi tuntia ennen kuin pitää olla töissä. Ihan ensimmäiseksi vedän vaatteet niskaan ja lähden koiran kanssa pienelle aamukierrokselle. Takaisin tultuani annan koiralle makkaraa ja keitän itselleni teetä. Kampaan naaman, ja sitten koittaa aamun paras osuus: television katsominen teemukin äärellä. Pikkujuttu, mutta niin tärkeä hetki itselle.
Iltarutiinit ovat samankaltaiset. Lenkiltä tullessamme vaihdan kotivaatteet päälle ja suihkun jälkeen keitän taas teetä. Iltaisin katselen televisiota ja juuri ennen nukkumaanmenoa luen kirjaa. Pieniä, pieniä askeleita kohti uutta elämää. Olen vielä aika rikki, joten isompia askeleita en pakota itseäni ottamaan.
Saari avaruudessa 