Kaikki tavarat on nyt muutettu. Keittiöni pullistelee laatikoita täynnä kirjoja. Ladon kirjat hyllyihinsä huomenna tai viimeistään maanantaina. Nyt ei kerta kaikkiaan jaksa.
Löysin muutossa kadoksiin joutuneen Hurtsin Happiness-levyni.
Akvaarioissakin on kaikki hyvin.
Ulkona on lauantai. Viikonloppu. Sen näki jo reilu tunti sitten, kun ajoin kaupungin läpi kotiin lenkin jälkeen. Kaduilla ihmiset seisoskelivat liian vähäisissä vaatteissa, kylmässä ja kosteassa ja polttivat tupakkaa ja nauroivat. Naisilla oli korkeat piikkikorot ja superkireät farkut.
Minulla on täällä kotona ihan tavallinen ilta vain, koiran, villapaidan, teemukin, sohvan ja television kanssa. Onneksi. En ole koskaan tykännyt myöhäisillan menoista tai viikonloppujen riennoista. Opettelen pitämään olostani yksin kotona ja täytyy sanoa, että ihan hyvin menee jo nyt. Jonain päivänä joku juo iltaisin teetä kanssani, mutta siihen saakka pärjään hienosti omillani.
En tietenkään odota, että unelmieni mies tulee hakemaan minua kotoa, mutta minulla ei ole nyt kiire löytää häntä. Vietän mielelläni tämän syksyn sohvan ja teemukin kanssa. Tämä on minulle äärimmäisen tärkeää itsetutkiskelun, kasvamisen ja itsenäistymisen aikaa ja haluan saada miettiä itseäni ja maailman menoa nyt ihan rauhassa.
Erosta tulee kohta kaksi kuukautta ja koen parantuneeni hyvin. Suuntaan jo lähes kaikki ajatukseni itseeni ja tulevaisuuteeni. En haikaile enää menetettyä suhdetta enkä etenkään piehtaroi surussa. Olen hyvin tyytyväinen edistykseeni. Taktiikkani ei ole ollut asian syrjään työntäminen. Ei, minusta on alusta saakka ollut hyvin tärkeää pureskella ja miettiä eroa todella huolellisesti ja syvälliset, pitkät keskustelut entisen mieheni kanssa auttoivat ja vauhdittivat parantumista todella. Mutta nyt alkaa tuntua siltä, että pureskeltavaa ei enää ole. Olen hyvin iloinen siitä, että en ole tullut vihaiseksi tai katkeraksi. Olen vain lakannut luonnollisesti ajattelemasta mennyttä suhdetta ja nyt katson kirkkain silmin kohti huomista. Tunnen olevani sujut tämän kaiken kanssa.
Suurimman avun näiden kahden kuukauden aikana olen saanut perheeni ja läheisimmän ystäväni tuesta, töistä sekä enkelihoidosta. Olin enkelihoidossa vajaa viikko eron jälkeen. Olin ollut samalla hoitajalla ennenkin, mutta nyt hoidon vaikutus oli voimakkaampi. Menin hoitoon itkuisena ja epätoivoisena, en nähnyt mitään valoa tunnelin päässä. Kahden tunnin hoidon jälkeen olin rauhallinen, hymyileväinen ja toiveikas, aivan eri ihminen, ja oma itseni. Kuskina ollut sisko ei voinut ymmärtää, kuinka erilainen ihminen hoidosta tuli verrattuna siihen, millainen ihminen sinne meni. Siitä alkoi todella oikea toipuminen, joka paria takapakkia lukuun ottamatta on jatkunut aina vain.
Tänään sisko suositteli minulle yhtä ravintolaa tai baaria merellisen Salon puolelta. Sinne tieni saattaa joku päivä eksyä vaikka oluelle töiden jälkeen.
Saari avaruudessa 