Ihania päiviä

Olen niin onnellinen että menen pitkin seiniä. Tällä viikolla työpäivät ovat menneet nopeasti, mutta viikko itsessään on tuntunut pidemmältä kuin ikinä. Vielä on edessä työpäivä, mutta illalla meininki muuttuu. Mulla on viisi päivää vapaata. Mies palaa etelästä eikä sen enää tarvitse ravata siellä kaukana. Se on mulle tosi iso juttu, nyt voidaan vihdoinkin vähän yhdessä … More Ihania päiviä

Aurinkoretkellä tunturissa

Auringonsäteiden ja vapaapäivän kunniaksi päätin aamun ensimmäisen pyykkisatsin valmistuttua pukea kamppeet päälle ja lähteä kohti Ailigasta. Pakkasta oli viisi, ehkä kymmenen astetta ja aurinko paistoi kirkkaasti – paistaa muuten edelleen, vaikka kello on jo neljä. Kaukaa sivusta paistava aurinko loi puuteriselle hangelle kauniita varjoja ja valaisi Ailiggaan upeasti. Kaikkialla kairassa risteilivät eläinten jäljet, osa niistä … More Aurinkoretkellä tunturissa

Kevään erotukset alkoivat

Olin eilen ystävän kanssa hetken aikaa poroerotusaidalla. Puheiden mukaan aidassa oli 3000–4000 poroa, eli aika paljon. Kirnussa oli kova tohina. Porojen kiinniotto ja merkitseminen spraymaalilla oli aloitettu iltapäivällä kahdelta. Me saavuimme paikalle yhdeksän aikoihin illalla, ja ruljanssi jatkui kuulemma vielä aamun pikkutunneille saakka. Aamulla kaupalla kävi monta koko yön uurastanutta poromiestä hakemassa eväitä palatakseen jälleen … More Kevään erotukset alkoivat

Rakkaudesta Lappiin

Oli vain yksi oikea syy, miksi muutin Lappiin. Koska se tuntui oikealta. Olin vapaa lähtemään minne halusin, ja halusin kauas pohjoiseen tai ainakin jonnekin erämaaseudulle. Halusin pois etelän hulinasta. Halusin lähelle luontoa, hiljaisuuteen. Halusin henkistyä, oppia kuuntelemaan itseäni. Kiivetessäni yksin tunturiin ja katsellessani ympärilläni avartuvaa maisemaa, Suomen ja Norjan huippuja, auringon haaleaa kajoa ja paksuja … More Rakkaudesta Lappiin

Vuodenvaihde tunnin välein

Täällä rajalla asumisessa on se etunsa, että vuodenvaihteenkin voi viettää kahteen kertaan. Suomessa vuosi vaihtui kotonani, ihanan rauhallisessa tunnelmassa. Tuntia myöhemmin olimme isommalla kaveriporukalla Norjan Karasjoella. Paikallisen keskiyön aikaan valtavat ilotulitteet paukkuivat pitkän aikaa laskettelurinteeltä kohti taivaita. Olimme ystävien kanssa Karasjoen keskustan sillalla katselemassa esitystä. Lapset leikkivät lumessa joen rannalla ja jäällä. Jotkut taas ihailivat … More Vuodenvaihde tunnin välein

Turvekammilla

Sunnuntaina lähdettiin pienen kaveriporukan kanssa Nuvvuksen tuntureille kohti turvekammia. Sää oli jo aamulla hiukan sakea, mutta päivällä taivas näytti hieman kirkastuvan. Pakkasimme mukaan eväitä ja nukkumavarusteet, rekeen polttopuita sekä päälle tietenkin hirveästi vaatteita. Matkasimme kolmella moottorikelkalla, minä pääsin rekeen porontaljan päälle istumaan. Maisemat olivat satumaiset… Puut olivat paksussa, paksussa kuurassa, tunturikoivujen oksat olivat kuin vitivalkoisia … More Turvekammilla

Joulu Nuvvuksessa

Oli aivan ihana joulu. Minä ja ystäväni olimme saaneet kutsun ystäväperheen luo Nuvvuksen kylään. Ajoimme sinne aattoaamuna, tehtyämme ensin mukaan kymmenen litraa hedelmäsalaattia. Ajomatkalla auton edestä käveli muutama poro. Tuulilasin ohi lehahti myös pari lumivalkeaa riekkoa. Puut kaikkialla ympärillä olivat paksussa valkoisessa kuurassa ja maailma oli aivan satumaisen kaunis ajellessamme Tenon vartta pitkin pohjoiseen. Paikalla … More Joulu Nuvvuksessa

Ailiggaan kammissa

Olin viime yön ystävän kanssa tunturissa, Ailiggaan kammissa. Lähdimme kävelemään kohti kammia seitsemän aikoihin illalla, töiden jälkeen. Molemmilla oli isot reput selässä. Mukana oli makuupussit, trangia ja eväitä sekä tietenkin lämpimiä vaatteita. Mukana olivat myös ystävän kaksi koiraa. Taivas kirkastui täysin yllättäen, täällä on ollut monta monta päivää todella pilvistä. Kävellessämme usean kilometrin matkaa taivaalla … More Ailiggaan kammissa

Vasan maksaa

Naapurikaupan kauppias lahjoitti minulle sunnuntaina poronvasan maksan, kun sellaista kyselin. Olisin mielelläni maksanutkin, mutta ilmaiseksi käskettiin ottaa. Mikäs siinä sitten! Siipaloin puolijäisen maksan ohuiksi siivuiksi. Siivut oli helppo leikata, kun jäisyys piti maksan hyvin kasassa. Paistoin siivut pannulla voissa. En lisännyt suolaa enkä pippuria, en kermaa enkä mitään muutakaan. Vasta lautasella laitoin maksasiivujen päälle puolukkahilloa. … More Vasan maksaa

Lenkillä kohti Ailigasta

Neljän vapaapäivän jälkeen aivot alkavat olla aika tyhjät. Tänään taivas on pilvetön, joten suuntasin päivällä lenkille kohti Ailigasta. Lenkkipolulta erkanee kelkkareitti tunturia kohti. Kelkkareitti oli tuore ja selvä ja sitä pitkin oli helppo kävellä, joten lähdin kävelemään rohkeasti uutta tietä. Pakkasta oli vajaat parikymmentä astetta, en tiedä tarkkaan. Kävelin yhteen suuntaan noin tunnin ajan, kunnes … More Lenkillä kohti Ailigasta