Auringonsäteiden ja vapaapäivän kunniaksi päätin aamun ensimmäisen pyykkisatsin valmistuttua pukea kamppeet päälle ja lähteä kohti Ailigasta.
Pakkasta oli viisi, ehkä kymmenen astetta ja aurinko paistoi kirkkaasti – paistaa muuten edelleen, vaikka kello on jo neljä.
Kaukaa sivusta paistava aurinko loi puuteriselle hangelle kauniita varjoja ja valaisi Ailiggaan upeasti.
Kaikkialla kairassa risteilivät eläinten jäljet, osa niistä oli hyvin tuoreitakin. Yhtään hirveä tai poroa en silti kohdannut, vaikka toiveikkaana vilkuilin puiden lomitse.
Minulle on muodostunut tavaksi istahtaa tunturilenkeillä lumihankeen.
Astuessani pois kelkkareitiltä jalka uppoaa syvälle, lunta on polven yläpuolelle. Hangessa on tavattoman mukava istua, se on melkein kuin istuisi mukavasti ilmassa.
Ylös pääseminen sen sijaan on hankalaa, kun mistään ei saa tukea ja hanki pettää alla koko ajan pahemmin.
Ollessani jo paluumatkalla kuukkeli lehahti ylitseni.
Parkkeerasin itseni odottelemaan, että lintu tulisi lähemmäs. Se kierteli lähimäntyjä, eikä vaikuttanut minusta millään tapaa kiinnostuneelta.
Hetken päästä tuli toinen lintu, joka tuli suoraan lähelle. Tämän yhden kuvan sain napattua ennen kuin kamera ilmoitti, että muisti on täynnä. Ei se pahasti jäänyt harmittamaan, kun tästä yhdestäkin kuvasta tuli näin hauska.
Intouduinpa siinä samalla omakuvankin ottamaan. Terveisiä Lapista!
Saari avaruudessa 