Sunnuntaina lähdettiin pienen kaveriporukan kanssa Nuvvuksen tuntureille kohti turvekammia.
Sää oli jo aamulla hiukan sakea, mutta päivällä taivas näytti hieman kirkastuvan. Pakkasimme mukaan eväitä ja nukkumavarusteet, rekeen polttopuita sekä päälle tietenkin hirveästi vaatteita. Matkasimme kolmella moottorikelkalla, minä pääsin rekeen porontaljan päälle istumaan.
Maisemat olivat satumaiset… Puut olivat paksussa, paksussa kuurassa, tunturikoivujen oksat olivat kuin vitivalkoisia kippuraisia lonkeroita, joiden lomasta ajoimme… Kunnes etenimme puurajan yläpuolelle, Kuu paistoi iltapäivän tunteina ja koko maailma oli aivan sininen ja kaunis.
Istuin reessä ja mietin että ei tämä voi olla totta… Voiko elämä olla näin hyvää?
Pimeys laskeutui ja sumu paksuuntui tunturissa. Harmiksemme emme löytäneet kammia, jota etsimme. Niinpä päätimme palata takaisin ja etsiä paluumatkan varrelta toisen kammin, joka olisi helpommin löydettävissä.
Toinen kammi löytyi helpommin, vaikka näkyvyys oli tosi huono. Tämä oli myös turvekammi. Varpaani olivat umpijäässä, mutta ne lämpenivät nopeasti kun nakkasin kuomat pois jaloista. Pian kammi oli tosi lämmin ja aloimme paistaa makkaraa.
Tuolle kammille emme aikoneet jäädä yöksi. Siellä oli nukkumapaikat vain kahdelle, ja meitä oli kolme. Mutta istuimme makkaraa paistamassa ja jutustelemassa monta tuntia.
Suunnittelemme, että teemme reissun toiselle kammille joskus kun sää on parempi. Tai ainakin ensi kerralla otamme gps:n mukaan. Mutta vaikka nyt emme voineetkaan jäädä tunturiin yöksi, oli meillä silti ihan älyttömän mukava ilta.
Pidin Tapaninpäivän etkot ja jatkot kotonani ja sain siinä rytäkässä uusia hyviä kavereita. Osittain sillä porukalla olimme nyt tunturissakin liikenteessä ja varmaan vuosikin vaihtuu samojen ihmisten seurassa.
Kyllä, elämä on mahtavaa ❤
Saari avaruudessa 