Kevään erotukset alkoivat

Olin eilen ystävän kanssa hetken aikaa poroerotusaidalla. Puheiden mukaan aidassa oli 3000–4000 poroa, eli aika paljon.

Kirnussa oli kova tohina. Porojen kiinniotto ja merkitseminen spraymaalilla oli aloitettu iltapäivällä kahdelta. Me saavuimme paikalle yhdeksän aikoihin illalla, ja ruljanssi jatkui kuulemma vielä aamun pikkutunneille saakka. Aamulla kaupalla kävi monta koko yön uurastanutta poromiestä hakemassa eväitä palatakseen jälleen aidalle takaisin.

Erotukset jatkuvat ilmeisesti loppuviikon ajan.

Välillä joku poromiehistä joikasi. Äänimaailma yhdessä porojen röhinän ja ihmisten puheensorinan kanssa oli aika erikoinen.

Viimasta johtuen minulla oli kylmä, kun yritin hiukan valokuvata kirnun toimintaa. Pakkasta oli kai viitisentoista astetta.

En mennyt kirnuun, koska minua ei innostanut ottaa poroja kiinni, ja muutoin olisin ollut vain tiellä. Ystäväni sen sijaan asteli kirnuun tottuneesti ja alkoi ottaa poroja kiinni merkitsemistä varten.

Hiippailin kirnun ulkopuolella, jossa oli mukavan hiljaista. Valokuvaaminenkin oli innostavampaa, kun oli niin rauhallista.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s