Saari avaruudessa

Edellinen mietintäni siitä, kuinka Lapin jääminen taakse on vaikuttanut elämään, poiki jatkopohdintoja. Useampi kommentoija kertoi unelmoivansa Lapista nimenomaan päästäkseen pois oravanpyörästä. Tämä on ajatus, johon huomasin haluavani lisätä jotakin omasta puolestani.

Muistan itse Lapissa ollessani pitäneeni Lappia jonkinlaisena oravanpyörän vastakohtana. Olen itse kasvanut taajamassa, melko maalla, mutta en ihan. Olen myös elämäni varrella asunut niin kaupungissa kuin todella maallakin. Siksi tuntuukin näin jälkikäteen ajateltuna oudolta, että Lapissa asuessa suhtauduin pitkän aikaa etelän elämään niin kuin se merkitsisi ilman muuta oravanpyörässä olemista. Yleinen ajatus oli, että Lapissa on automaattisesti ulkona oravanpyörästä (vaikka töitä olisi miten paljon), ja etelässä eläessä taas ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla oravanpyörässä (todennäköisimmin vieläpä kerrostalossa jossain ankeassa, liikenneruuhkien piinaamassa kaupungissa).

Se taisi olla narratiivi, johon oli etenkin oman muuton myötä helppo hypätä mukaan ajattelematta asiaa sen kummemmin. Että siellä ne vaan etelässä ruuhkissa istuu, kun me täällä vain kuljemme tunturissa.

Mutta eihän se tietenkään niin ole. Koko ajatushan on aivan erikoinen.

Oravanpyörään ajaudutaan elämänvalinnoilla. Otetaan paljon lainaa tai jopa erilaisia lainoja. Täytetään kalenteriin kaikenlaista. Asutaan ympäristössä, jota värittävät betoni, häly ja liikenne. Hankitaan lapsia ja niin edelleen.

Tämä kaikki on se, joka luo oravanpyörän.

Kaiken tuon voi tehdä myös Lapissa, jos niin valitsee.

Kaiken sen voi myös jättää tekemättä etelässä, jos niin valitsee.

Eivät Lappi ja oravanpyörä ole toistensa vastakohtia. Eivätkä ne todellakaan ole joko-tai. Voi valita myös molemmat tai ei kumpaakaan.

Oravanpyörän vastakohta on vapaus, ja omaan vapauden määrään voi valtavasti vaikuttaa omilla valinnoilla. Ei kaikkiin, mutta hyvin moniin asioihin. Kaikki, mikä ei ole täysin pakollista, on mahdollista jättää myös valitsematta. Eikä vapauden tarvitse myöskään merkitä sitä, että pitäisi rikastua. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Trust me, I know.

Asun itse nykyään virallisesti kaupungissa, mutta niin maalla, että kauppaan on 10 kilometriä ja lähimpiin liikennevaloihin taitaa olla 30 kilometriä. Käyn lenkillä joka ilta, mutta lähes koskaan ei ketään tule vastaan. Kirkkaina iltoina näen taivaalla loistokkaan Linnunradan, aamuisin aamu-usvan, kesäisin ympärillä on mieletön vehreys. Kaikista ikkunoista näkyy ensisijaisesti luontoa – metsiä, lintuja, kauriita, jäniksiä – ja kävelymatkan päässä kotoani on niin paljon luontoa, etten varmaan koskaan tule kaikkia koluamaan, vaikka aion kyllä yrittää. Kalenterini on tyhjä viikosta toiseen, ja kodissamme humisee vain ilmalämpöpumppu ja välillä takkatuli. Muuten on hiljaista kuin kirkossa. Elämäni ainoa vähänkään kovempi ääniraita koostuu musiikista silloin kun haluan. Meillä ei nykyään ole edes koiraa, koska siitäkin olisi omaan makuumme ihan liikaa vaivaa, meteliä, sotkua ja velvollisuutta. Olemme valinneet pitää lemmikkinä vain maatiaiskissaa.

Uskallan arvella, että vaikkapa Kemijärven keskustassa moni elää enemmän oravanpyörässä kuin me.

Toki teemme molemmat töitä – aivan samalla lailla kuin Lapissakin. Se on ainoa oravanpyörän ratas, joka elämässämme pyörii, eikä elo Lapissa tai muutto sieltä pois muuttanut sitä asiaa mitenkään. Kyllä sielläkin piti ihan samat laskut maksaa.

Se suuri etu on syrjäseuduilla, että halpoja koteja on tarjolla yllin kyllin. Halpa hyvä koti on jättimäinen, ehkä jopa suurin yksittäinen askel pois päin oravanpyörästä. Jos on tottunut maksamaan vuokraa Helsingin keskustassa ja hoksaa, että samalla rahalla tai jopa halvemmalla saa vuokrattua kodikseen kelohirsimökin tunturin rinteestä, niin tottakai se tuntuu jättiharppaukselta pois oravanpyörästä, ja varmasti osittain sitä onkin. On ihanaa etenkin jos muutoksen myötä pystyy tekemään vähän vähemmän töitä, tai ainakin ettei tarvitse laskea ja venyttää jokaista penniä, vaikka palkka ei olisikaan suuren suuri. Mutta tämäkään ei ole sidonnaista vain Lappiin. Halpoja koteja on Suomi pullollaan, kun vain etsii vähän syrjempää. Syrjäseuduilla myös rauha ja kaunis luonto ovat suuria etuja, jotka kasvattavat välimatkaa oravanpyöräfiilikseen.

Nykyhavaintojeni valossa tuntuu erikoiselta ajatella, että elämä etelässä olisi suurikin riski ajautua takaisin oravanpyörään. Mutta rehellisesti, pelkäsin sitä muuton aikaan jokseenkin aidosti. Pian muuton jälkeen kuitenkin huomasin, että pystymme täällä elämään täysin, prikulleen samalla lailla kuin pohjoisessakin. Elämme hyvin omissa oloissamme, emme leveästi, eikä meillä ole sosiaalista elämää juurikaan, koska emme kumpikaan halua sellaista. Ensimmäisessä työpaikassani Lapissa (kaupan kassalla Karigasniemellä) näin yhden tunnin aikana helposti paljon enemmän ihmisiä kuin nykyään näen viikossa tai edes kahdessa.

Ehdottomasti kannustan muuttamaan Lappiin, Kainuuseen, Ruijaan tai ihan mihin tahansa sydän vetääkin. Ehdottomasti, jos vain kutsumusta tai edes uteliaisuutta on. Muutto ja elämä kaukana opetti ainakin minulle itsestäni paljon enemmän kuin mitä koskaan sitä ennen olin tiennyt, ja se oli äärimmäisen arvokasta. Itse tarvitsin sen välimatkan lukemattomien oppien ja oivallusten saamiseksi, itseeni tutustumiseksi ja ihanien erilaisten hetkien kokemiseen. Muutto esimerkiksi Salon sisällä ei olisi omalla kohdallani riittänyt samaan.

Mutta jos sydän ei vedä kauas tai muutto maan ääriin tuntuu muuten vain vaikealta tai on mahdotonta, niin uskoisin olevan lohdullinen ajatus, että oravanpyörän määrää elämässä voi minimoida muutenkin kuin muuttamalla kauas pohjoiseen. Samat valinnat voi tehdä tai jättää tekemättä etelässäkin, elämänrauhaa on löydettävissä täältäkin yltäkylläisesti.