Muuan meikkipussin tarina

Vuosien varrella moni aiemmasta elämästäni tuttu esine on jäänyt pois matkastani. Kaupunkivaatteiden sijaan löytyy kaapista enää melkein pelkkiä metsä-, pakkas- ja kotivaatteita. Kenkiä on enää muutama pari, kaikki ovat säänkestäviä, eikä korkoja ole yksissäkään. Laukkuja ei ole enää yhtään, on pelkkä reppu.

Tärkein asia, jonka olen karistanut pois matkastani, on ajatus siitä, että muiden arvostus olisi jotenkin hienoin tavaroin hankittavissa. Kuinka paljon rahaa ja hermoja säästykään, kun ei enää pätkääkään kiinnosta muu kuin käytännöllisyys. On ihanaa olla vapaa siitä ajatuksesta, että pitäisi omistamillaan asioilla (vaatteet, sisustus, talo, auto ym) yrittää näyttää muka olevansa jotakin.

Koska sellainen ajattelu oli minussa aiemmin vankassa. Ostin monenlaista, välillä kallistakin, ja yritin sitten sen kautta kokea olevani jotenkin onnistunut ihminen. Yritin kai näyttää muille, mutta varmaan ennen kaikkea itselleni, että minulla on varaa ja että minä ymmärrän hyvän päälle. Tosiasiassa olin pihalla kuin lumiukko.

Kaikki tämä kiteytyy aika hyvin muuan pussukkaan, joka minulla edelleen on elämässäni mukana. Kyseessä on sininen Björn Borg, jonka aikoinaan ostin Salon Sokokselta. Se maksoi 36 euroa (muistan, koskan olen nuuka), ja minusta se oli aika kallis hinta, mutta pussukka oli niin ihana, että minun oli ”ihan pakko” pienen harkinnan jälkeen ostaa se. Samalla ajatuksella ostin paljon muutakin täysin turhaa romua. Mutta tämä pussukka oli ilmeisesti jotenkin erilainen, koska se on minulla yhä.

Sen sijaan se, mitä siellä sisällä on, heijastelee täydellisesti sitä, kuinka elämäni on viime vuosina muuttunut.

Ensimmäisinä vuosina pussukassa kulki mukana lähinnä meikkejä, rahaa ja kännykkä. Pussukka oli epäkäytännöllinen, kun siinä ei ollut kahvaa, mutta raahasin sitä ylpeästi mukana – olihan se Björn Borg. Sehän ei suinkaan ole merkeistä kallein, mutta saitana ihmisenä pidin sitä hyvin arvokkaana.

Nykyään pussi on löytänyt todellisen luonteensa, kuten minäkin.

Nykyään tämä pussi kulkee retkirepussani eräänlaisena hätäpakkauksena. Reppuun se sujahtaa helposti, eikä kahvattomuus siellä haittaa. Pussi on juuri sopivan kokoinen, että sinne mahtuu monenlaista tärkeää: laastaria, särkylääkettä, paperia, tulitikut, kompassi, muovipussi, sytykepaloja, hiuslenkki, kertakäyttöinen sadetakki, pienet sakset, korvatulpat ja pari sidettä. Pussin ulkopuolella repussa kulkee toki sitten vielä lisää tärkeitä esineitä, kuten puukko, mutta pussukassa tämä pikkusälä pysyy hyvin kasassa ja kuivana retkirepun pohjalla.

Kun ostin pussukan aikoinaan, en olisi arvannut, että elämäni muuttuu niin radikaalisti ja että meikkipussukan sijaan siitä tuleekin minulle todella arvokas retkikaveri, joka voi pelastaa monenlaisesta tilanteesta.

Meikkipussukkaa minulla ei nykyään enää olekaan – naaman voi tarvittaessa kammata kotona, ja se saa sitten riittää. Metsä ei välitä miltä näytän, eikä sille tarvitse yrittää esittää mitään.

Metsä saattaa testata, miten olen valmistautunut ja mitä osaan. Mutta yleensä se kyllä vain sulkee syliinsä, hellii mieltä ja hyväksyy.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: