Valmista (taas hetkeksi)

Rauha on melko hyvin laskeutunut. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, posti löytää oikeaan laatikkoon, sähköliittymä on omissa nimissä ja kaikenlaiset viralliset paperit on täytetty ja toimitettu sinne minne pitääkin. Vanha talolaina on kuitattu pois ja kevät on täydessä vauhdissa.

Olen kulkenut metsissä ja rannoilla ja tuntenut hyvää oloa päivä päivältä enemmän. Hiljaisuutta. Stressin ja hankalien hoidettavien juttujen mukanaan tuoma hermostuneisuus alkaa olla poissa, ja tilalla on jälleen voimia ja luottamusta.

Tilanne alkaa tasoittua, toisin sanoen.

Kevät toi mukanaan lisää aihetta itsetutkiskeluun. Huomasin useammin kuin kerran, että stressaantuneena ja väsyneenä alan pelätä kaiken menevän mönkään. Ennen kaikkea minulla on tapana valita jokin yksittäinen murheen aihe, jota alan sitten paisutella mielessäni aivan hallitsemattomiin mittoihin. Ja kun se murhe jonain päivänä ratkeaa tai osoittautuu muutoin turhaksi, löydän heti seuraavan aiheen. Tätä ei tapahdu normaaliaikana, mutta kun olen väsynyt jo pidemmältä ajalta, silloin se tapahtuu, ehkä muutaman kerran vuodessa. Pahimmillaan se häiritsee yöunia ja hallitsee ajatuksia.

Nyt kun tilanne on taas tasoittunut, olisi tämä hyvä ottaa pohdiskeluun ikään kuin ulkopuolisen silmin ja koittaa miettiä siihen ulospääsyä seuraavan tilanteen varalta. Yksi hyvä keino ulospääsyyn on toki jo sekin, että tunnistan tämän itseään toistavan kuvion niin selvästi. Ensi kerralla voisin koittaa luottaa siihen, että kyse on tästä minulle tyypillisestä kuviosta, eikä niinkään siitä, että minulla olisi oikeasti syytä huoleen (mikä se huoli sitten silloin sattuu olemaankin).

Ja huolehtia voisi jatkossa siitäkin, että olisi aina jotain mieluisaa tekemistä, johon keskittyä. On mukavampaa keskittyä johonkin kivaan kuin kuluttaa aikaansa murehtimalla jotain turhaa. Onneksi kohta pääsee esimerkiksi onkimaan ja uimaan.

Ja ihan ensimmäiseksi kun oppisi luottamaan siihen, että kaikki järjestyy kyllä, niin ei tarvitsisi alun alkujankaan stressata itseään niin väsyneeksi, että turha murehtiminen saa tilaa.

Nyt, kun kiinteistö- ja toiminimikuviot on saatu pakettiin ja suurimmat jännitykset ovat tältä erää takana, nukun taas kuin tukki. Nukahdan nopeasti ja nukun katkotta aamuun saakka. Olen myös lisännyt ulkoilua, mikä on tietenkin auttanut todella paljon.

Miehen kanssa kiivettiin yhtenä iltana eräälle vaaralle tässä lähellä, jonne suunnittelin retkeä jo vuosia sitten. Vaaran rinne on hakattu, siksi sieltä näkui kauas.

Viime viikolla palasin myös vanhalle tutulle koskelle. Mieleen tuli paljon hyviä muistoja, sillä vuosien mittaan olen saanut katsella sitä koskea paitsi yksin, myös muutamien hyvin rakkaiden ihmisten kanssa.

Koski tuntui ihanan tutulta. Löysin tutut puut ja kivet, ja tutun suojaisan tunnelman ja äänimaailman, kaikki piilossa metsän uumenissa.

Paikka toi minulle mieleen myös kotikyläni sivuitse kohisevan Lammaskosken. Sielläkin saa komeaa koskea katsella metsän suojista, piilossa, kaukana asutuksesta. Paikat ovat yllättävänkin samankaltaisia, vaikka välissä on koko Suomi.

Nyt taitaisikin olla lenkin aika. Aurinko paistaa ja on tosi lämmintä. Viikon päästä saattaisi hyvällä tuurilla päästä jo uimaankin ❤

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: