Sademetsä
Kahden päivän kovat sateet saivat lähteen pulppuamaan ja joki nosti pintaansa niin, että siinä voi nyt sukeltaa.
Kahden päivän kovat sateet saivat lähteen pulppuamaan ja joki nosti pintaansa niin, että siinä voi nyt sukeltaa.
Kävin tutustumassa talon vieressä olevaan metsään. Siellä oli ihanan hämyinen tunnelma. Metsässä kasvoi mahdottomasti orvokkeja ja kaikenlaisia ihania kukkia. Siellä kukki hilla, ja pian kukkivat valkoisena merenä myös mesiangervot. Metsän pohjalla kiilteli monessa paikkaa vesi, joka heijasteli taivasta. Siellä kasvoivat mättäillä kauniit kortet. Metsä on sekametsää lähellä Kittiläntietä. Mutta joelle päin kuljettaessa se muuttuu koivumetsäksi. … More Kotimetsä
Viimeinkin, lopultakin on kesä. Maailma on vehreä ja ilma lempeän lämmin, jostain syystä ei vielä ole sääskiäkään käytännössä yhtään. Talvi tuntuu jatkuneen sata vuotta, viime kesäkin oli viileä ja sateinen. Normaalisti en ole kesäkuuman ystävä, mutta nyt ainakaan en vielä ole saanut lämmöstä tarpeekseni. Ei ole ikävä kylmää eikä pimeää. Eilen oltiin äidin kanssa Kyläjärvellä … More Kesä
Tänään oli aika kesän ensimmäisen onkireissun. Olin saanut sisäpiiritietoa muuan järvestä tässä lähellä, josta kuulemma nousisi hyvin kalaa. Hain Seolta matoja purkillisen ja ajoimme mieheni kanssa järvelle. Siellä ei ollut muita, ja paikka oli pomppuisen hiekkatien päässä, mutta vanhoja nuotiopaikkoja oli parin metrin välein joka suunnassa. Viritin lihavan madon koukkuun ja nakkasin kaislikon reunaan. Koho … More Onkimassa
Nuotion savu nousi metsän lomasta pilarina taivaalle. Katselimme, kuinka vesi virtasi vierellämme, ja kuuntelimme sen solinaa ja kosteiden koivuklapien sihinää nuotiossa. Söimme, nautimme olosta. Ei kiirettä, ei meteliä, ei tekemistä. Rauha oli maassa ja yhdessä oli hyvä. Se kaikki tuntui hyvältä. Koiran katse nousi tarkkaavaisena taivaalle: kurki lensi ylitsemme kohti Vaalajärveä. Sinne minunkin alkoi tehdä … More Ja se tuntui hyvältä.
Viime päivinä meillä on ollut mahdollisuus käydä lounastelemassa nuotiopaikalla yhdessä. Monena päivänä olemme ottaneet tuosta mahdollisuudesta ilon irti, pakanneet makkarat ja sinapit eväskoriin ja suunnanneet tulipaikalle joen rantaan. On ollut aivan upeita, aurinkoisia päiviä. Lumi on sulanut kohisten. Koivut ovat vielä paljaita, ihana nähdä kun ne pian puhkeavat lehteen. Kevään valo ja lähestyvä yöttömän yön aika … More Nuotiolounaita
Tämän kevään aikana olen miettinyt asioiden haluamista ja jatkuvan haluamisen vaikutuksia ihmisen elämässä. Monestihan tapana on haluta kaikenlaista: uusia tavaroita, uutta puhelinta tai autoa, matkoja tai muuta. Haluamiseen liittyy usein jotain negatiivista: haluttua asiaa ei saada koskaan tai sitä joutuu odottamaan vaikkapa rahan- tai ajanpuutteen vuoksi. Sitten luullaan, että jotain puuttuu, ja se tuntuu ikävältä. … More Haluamisesta
Saappaan korkeus on 40 senttimetriä (tarkistin). Silti se metsässä edelleen hörppää roimasti lunta. Joitain kevään merkkejä on kuitenkin havaittavissa. Pimeää ei enää tule, ja se on ihanaa vaihtelua talven jälkeen. Laulujoutsenet ja västäräkit ovat saapuneet, ja lintulaudalla on meno hiljentynyt. Jotain kasvejakin yrittää pukata paljaista paikoista, eli seinien vierustoilta. Minä en välitä mitä ne ovat, … More Kevään merkkejä, viimeinkin!
Oli aika käydä katsomassa Lokan kylää ensimmäistä kertaa sitten muistin aikana. Ajomatkalla läpi ajettiin myös Kelujärven ja Tanhuan kylistä. Kelujärvellä oli upeassa paikkaa järven rannalla kota. Pukukopeista päätellen siinä on kesäisin uimaranta. Sen aion käydä testaamassa. Tanhuassa Luiro oli jäässä. Vain pienessä sulassa oli telkkä- ja joutsenpariskunta. Joutsenet mulkoilivat minua epäileväisesti, kun kävelin sillalla. Liikkeellä … More Roadtrip Lokkaan
Varsinkin luonnossa liikkuessani ajattelen usein sitä, kuinka hyvä on elää Lapin suuressa sylissä. Mielessäni on tuolloin yksi tunne: rauha. Rauha. En oikeastaan aiemmin ymmärtänyt, mitä rauha on ja miksi sitä tarvitsin. En osannut kaivata sitä, kun en tiennyt siitä. Olo oli usein levoton ja kuulumaton, mutta en osannut kyseenalaistaa sitä. Vain Sahajärven rannalla Teijolla koin … More Rauhasta