Hitaita päiviä, päivä 6

Sunnuntai.

Tänään pesin kaksi koneellista pyykkiä. Toisessa vaatteita ja toisessa sohvan torkkupeittoja.

Heräsin puoli yhdeksältä. Mies oli silloin jo hereillä. Keiteltiin kahvit ja syötiin kahvin kanssa myslipatukat, joita oli jäänyt toissapäivän retkeltä.

Tuumin mennä uimaan, mutta tällä kertaa jopa minä jänistin. Sää oli todella kylmänkostea, ja navakka tuuli tuiversi pitkin Ounasjokea, saaden sen rantametsät humisemaan. Sain hirveät vilunväreet jo kuistilla, joten uintireissu vaihtui lämpimään suihkuun.

Arvelin kuitenkin, että puhuri oli hyvällä asialla, sillä illaksi lupasi kaunista.

Kannoimme yön yli terassilla tuulettumassa olleen uuden sohvan sisälle. Siinä riittikin hetkeksi puuhaa, kun piti laittaa huopatassut sohvan jalkojen alle, imuroida kaikki osat, pyyhkiä rätillä kankaat ja säilytyslaatikko sekä ruuvailla sohvan osat kiinni toisiinsa. Mutta nyt on hyvä sohva, ja siisti.

Kyllä nyt kelpaa.

Vanha sohva joutuu valitettavasti jätteenkierrätysasemalle. Sitkeistä yrityksistä huolimatta en saanut sohvaa enää niin raikkaaksi, että siinä olisi ilennyt istua, joten sitä ei kehtaa edes ilmaiseksi tarjota kellekään. Kissa ottaa peräkärrylle nostetusta sohvasta vielä viimeiset ilot irti.

Virallisen aamupalan – kaksi palaa ranskanleipää ja mukillisen teetä – nautiskelin joskus yhdeltätoista. Puoliltapäivin keittelin lisää teetä ja odotin sään paranemista saksalaisia poliisisarjoja Areenasta katsellen. Iltapäivänkin käytin tällä kertaa vain lepäillen. Kirjoittelin blogiin kotitekoisten konetiskitablettien reseptin, kun sitä moni kyseli Instagramissa. Mies oli nukkumassa ja heräili ennen kolmea.

Päivälliseksi söin eilistä spagettia ja mies pyttipannua. Herkuttelimme ranskanleivällä, haaveilimme maksamakkarasta ja katsoimme Areenasta dokumenttia amerikkalaisista vankiloista. Televisio on nyt lakannut kokonaan toimimasta antennin kautta, mutta pleikkarilla pystyy katsomaan Areenaa ja leffailtoina Netflixiä.

Viiden aikaan mies lähti pitkästä aikaa yöksi töihin. Minä laitoin ensimmäisen koneellisen pyykkiä pyörimään ja lähdin lenkille. Lenkin aikana äärettömältä tuntunut pilvipeitto repeytyi, ja taivas alkoi viimein muuttua harmaasta siniseksi. Aivan yhtäkkiä aurinko tuli näkyviin, ja minusta tuntui, kuin kesä olisi alkanut kokonaan uudelleen.

Kotona ripustin pyykit ja laitoin uuden koneellisen saman tien tulemaan. Tuntui ihanalta laittaa pyykit kuivumaan ulos naurulle auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa.

Antti Holman podcastia kuunnellen siivoilin pihaa, keräilin kaatopaikalle menevään peräkärryyn romua, järjestelin kuistia ja siirsin polkupyörät pois näkyvistä. Välillä nauroin ääneen. Kissa oli pihalla myös, ja nautti kesästä ja lämmöstä omaan tyyliinsä juoksemalla ja piehtaroimalla. Välillä se tuli napottamaan viereeni katsellen mitä touhuan, sitten sinkosi taas jonnekin puuhun.

Sateiden väistyttyä ripustin myös riippumaton uudelleen paikkaansa. Nautin siitä, kun tuulen ansiosta pihalla pystyi touhuilemaan ilman sääskien seuraa. Itse en ole kyllä tänä kesänä vielä saanut kokea räkkää lainkaan.

Näyttäisi siltä, että ilta jatkuu yhtä tapahtumarikkaana kuin mitä koko päivä on ollut. Laitan iltapalaksi teetä, etsin Areenasta jotain hyvää ja käyn uimassa nyt, kun aurinkokin paistaa. Tuuli puhaltaa edelleen kovasti.

Hiukan on orpo olo, kun pitkästä aikaa on yksin kotona. Samaan aikaan tunnen kiitollisuutta siitä, että yleensä en ole yksin. On ihanaa kun on hyvä puoliso, kenen kanssa tuntuu hyvältä jakaa arki, nämä ihan tavallisetkin päivät. Käydä retkillä ja rentoutua sohvalla, tehdä jotain tai olla tekemättä – yhdessä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: