Saari avaruudessa

Yksi elämäni mullistavimmista havainnoista oli huomata, että lähes jokainen pahan mielen tunne elämässäni juontaa juurensa siihen, että minulla on ollut jokin odotus, ja se odotus ei ole täyttynyt. Tai sitten ikävän tunteen taustalla on ollut menettämisen pelko ja kyvyttömyys käsitellä sitä tunnetta. Joka sekin tosin tavallaan on täyttämättä jäänyt odotus – olen odottanut varmuutta ja huomannut, ettei sellaista voi saada.

Olipa kyse arkisesta tilanteesta tai suuremmasta asiasta elämässä, peruskuvio on aina sama: täyttymätön odotus johtaa pahaan mieleen, turhautumiseen ja/tai ahdistukseen. Tai jos odotus täyttyy, alkaa pelko: milloin jokin menee pieleen?

Ja odotuksiahan ihmisen elämässä riittää.

Lyhyen tähtäimen odotukset voivat suuntautua vaikkapa vapaailtaan, viikonloppuun tai lomamatkaan, jolloin toivoo ehkä saavansa paljon aikaiseksi tai toivoo kivojen suunnitelmien menevän juuri kuten haluaa. Voi myös odottaa työkaverin, ystävän, puolison tai muiden ihmisten toimivan tietyllä tavalla, ja jos he toimivatkin toisin, voi seurauksena olla mielipahaa.

Pitkällä tähtäimellä useimmat meistä varmaan toivovat elämäänsä rahallista vakautta, hyvää uraa, täydellistä puolisoa ja kuka minkäkinlaista maallista omaisuutta. Voimme myös haaveilla mukavista eläkepäivistä, upeasta kodista, matkustelusta, ilmastonmuutoksen pysähtymisestä tai lasten menestyksestä – kuka nyt mistäkin.

Jokainen aikuinenhan tietää, ettei kaikkea tuota voi saavuttaa tai jos voisikin, niin olisi vain ajan kysymys, että milloin jokin menetys tapahtuisi: tiedämmehän, että elämässä kaikki muuttuu jatkuvasti, eikä elämä kysele meidän toiveitamme. ”Vain typerykset tuntevat olonsa varmaksi”, sanoi henkinen mestari Osho.

On siis ilmiselvää, että odotuksista seuraa pahaa mieltä, koska aina on odotuksia, jotka eivät toteudu ja vaikka toteutuisivatkin, niin aina tapahtuu myös menetyksiä – ja alitajuntamme tietää tämän jatkuvasti. Pitäisi siis osata luopua sekä odotuksista että peloista ja ymmärtää, ettemme todellisuudessa omista emmekä hallitse käytännössä ikinä mitään.

Mitä enemmän saavutamme, sitä suuremmaksi nousee myös menettämisen pelko. Ensin siis haluamme jotakin ja jos odotuksemme täyttyvät eli saamme mitä halusimme, niin seuraavaksi pelkäämme menettävämme sen. Tällainen pelko taas voi johtaa esimerkiksi ahneuteen, kateellisuuteen, mustasukkaisuuteen tai muuhun ahdistuneisuuteen. Olen kuullut, että rikkaat ihmiset pelkäävät omaisuutensa menettämistä enemmän kuin he, joilla ei ole paljoa omaisuutta.

Kaiken tuon olen elämässäni kokenut todella elävästi. Esimerkiksi aiemmassa parisuhteessani oma, sittemmin aivan epärealistiseksi ymmärtämäni odotus oli, että silloinen puolisoni tekisi minut onnelliseksi. Ummistin silmäni siltä, että odotuksemme elämältä olivat täysin erilaiset, mutta mikä kriittisempää, niin on aivan ilmiselvää, ettei kukaan voi tehdä toista onnelliseksi.

Petyin ja masennuin, kun minua ei tehtykään onnelliseksi – odotukseni ei siis ollut täyttynyt. Tuolloin minulla ei ollut henkisiä eväitä korjata ja käsitellä tilannetta, niitä aloin saada vasta hieman myöhemmin muun muassa buddhalaisuuteen tutustuessani.

Buddhalaisuuden peruspilareissa, neljässä jalossa totuudessa, käsitellään juuri näitä elämän perusteemoja. Ensimmäinen totuus on, että elämässä on aina kaikenlaista epämiellyttävää ja epätyydyttävää (ikävää, ahdistavaa, turhauttavaa jne). Toinen totuus on, että elämän epämiellyttävyydet johtuvat siitä, että me ihmiset olemme ahneita ja takertuvaisia: haluamme omistaa aina vain enemmän ja myös pelkäämme omaisuutemme menettämistä.

Ahneutemme ja takertumisemme tekee meistä paitsi typeryksiä, myös sokeita ja vihaisia, ja elämästämme yleisesti epätyydyttävää.

Kolmas totuus on, että ikävät asiat elämässä voi poistaa avaamalla aidosti silmänsä ja luopumalla tuosta takertumisesta ja vihasta. Omassa elämässäni sovellan tätä ajatusta paitsi siten, että koitan opetella olemaan takertumatta maalliseen omaisuuteen, myös niin, että pyrin olla takertumatta ihmisiin sekä odotuksiini muiden ihmisten sekä elämän sujumisen suhteen. Jopa suunnitelmia tehdessäni pyrin jatkuvasti muistuttamaan itseäni (niin lempeästi kuin mahdollista) siitä, että todellisuudessa en nyt enkä ikinä omista mitään, vaan mikä tahansa voi kadota tai loppua koska tahansa. Tässä minulla on vielä valtavasti työsarkaa, mutta koen ensimmäiseksi voitoksi jo sen, että olen edes jollain tapaa ymmärtänyt asian pointin.

Neljäs jalo totuus on, että elämän ikävyyksistä luopuminen onnistuu jaloa kahdeksanosaista polkua seuraamalla. Se on aivan oma lukunsa, mutta polun loppuun kulkeminen tarkoittaisi käytännössä valaistumista.

Itselleni aikoinaan nuo Buddhan opit olivat valtava oivalluksen ja voiman lähde, vaikka en seuraakaan buddhalaisuutta, kuten en muitakaan uskontoja. Tuntui äärimmäisen voimaannuttavalta ymmärtää, että kaiken kärsimyksen elämässä voi poistaa oman päänsä sisällä. Onnellisuuteni ei siis ole nyt eikä koskaan kenenkään muun käsissä, vain omissani.

Mikään, mikä elämässäni on epätäydellistä, ei ole kenenkään muun vika: onnellisuuteni on omalla vastuullani, ja olisi töykeää ja epäreilua sälyttää sitä kenenkään muun harteille. Voin itse vaikuttaa siihen, miten reagoin asioihin, jotka eivät ole omassa hallinnassani – kunhan vain harjoittelen hallitsemaan mieltäni nykyistä paremmin.

Koitan hillitä takertumista muistuttamalla itselleni joka päivä, että todellisuudessa en omista mitään enkä voi hallita mitään muuta kuin omaa mieltäni. 

Voin tehdä suunnitelmia niin paljon kuin haluan huomiselle tai vaikka eläkepäiville, mutta se on haihattelua, jonka ei pidä odottaa toteutuvan, koska mitä vain voi tapahtua vaikka seuraavalla minuutilla. Itselläni on tapana takertua muun muassa rahaan sekä siihen tunteeseen, että jokin asia tai tilanne olisi hallinnassani. Nämä ovat minulle vakavan oppimisen ja itseni kehittämisen paikkoja. Mieltäni harjoittamalla voisin opetella nauttimaan siitä tunteesta, että todellisuudessa melkein mikään tässä elämässä ei ole hallinnassani.

Jopa itse elämä voi loppua osaltani koska tahansa, ja mitään en todennäköisesti saa mukaani. Miksi siis takertua mihinkään, kun mikä tahansa voi kadota tai päättyä koska tahansa? Takertumalla aiheutan itselleni vain turhaa stressiä. Samoin on odotusten kanssa – odotuksia syntyy elämän tilanteissa kuin huomaamatta, mutta niihinkään ei tulisi takertua.

Sen sijaan että tuhlaisi aikaansa odotuksiin, pitäisi osata kehittää hetkessä elämisen taitoa, muutoin koko elämä valuu sormien läpi. 

Tässä minulla on oppimista juuri nyt esimerkiksi siten, että mieleni karkaa usein haaveilemaan asumisesta Ounasjoen rannalla. Se on haave, jossa mieleni mielellään piehtaroi, mutta todellisuudessa se estää minua elämästä tässä hetkessä ja aiheuttaa myös epätyytyväisyyttä, kun kaipaan jonnekin, missä en ole (eli tuhlaan elämääni odottamalla odotuksen toteutumista).

Ainoa, jolla oikeasti on väliä tässä elämässä, on henkinen kehitys. Vain sen voi parhaassa tapauksessa ehkä saada mukaan seuraavaan elämään. Opeteltavaa on valtavasti, ja tämä onkin varmasti usean ihmiselämän mittainen polku.