Viime viikonloppuna avasimme terassikauden täällä Sodankylässä. Terassikausi meidän malliin, eli istuttiin pihalla nauttimassa kevätsäästä tulistelun merkeissä Essin kanssa. Taisi meillä siinä nakkien kyytipoikana yksi olutkin olla.
Tulipaikkaa ei vielä ollut, eli alun alkajaisiksi sellainen piti luoda.
Silmäilimme Essin kanssa missä kohtaa olisi nuotiolle paras paikka. Joen rannalta löytyi juuri sopiva lovi koivujen lomasta, mahdollisimman läheltä rantaa. Kaivoimme lumeen tilan nuotiolle ja jakkaroille.
Kaivaessa totesimme, että niin se vain on, 70 senttiä puhdasta pöllyävää puuteria. Alinna oli liukasta jäähilettä, joka ei pitänyt askeleen alla yhtään. Lapioimme lumet joen jäälle, josta kevään sulavesi vieköön ne pian mennessään.
Raahasimme varastosta löytämäni puupöllit paikalle istuimiksi (joku on tällä pihamaalla joskus teurastanut komean kelon) ja viritimme nuotion.
Ripustimme vastasyntyneen nuotiokehän ympärille puihin kodama-henkiä, joita Essi oli edellisenä iltana maalannut. Minäkin olin maalannut niitä, mutta minun maalaamani kodamat käärittiin hellästi Lappilaiseen ja ne lähtivät Essin matkassa etelään.
Kodamat elävät terveissä metsissä japanilaisessa tarustossa. Niihin voi tutustua katsomalla vaikkapa Prinsessa Mononoke -piirrettyelokuvan. Meidän tulipaikalla ne pitävät seuraa, ja pahat henget pysyvät loitolla.
Mosku uskaltautui Ahvenjoen jäälle ja juoksi innoissaan pitkin jokea. Jäällä oli paljon vähemmän lunta kuin maastossa.
Oli se messevää saada sytyttää nuotio omalle maalle. Ei tarvinnut kysellä lupia keneltäkään! Nyt on mukavaa kun pääsee tulistelemaan muutamalla askeleella, voi pakkaspäivänäkin laitella tulet eikä tarvitse autoa sen takia käynnistää.
Siinä istuskellessa mietin miten ihanaa se sitten on, kun joki on sula ja virtaa vuolaana. Joen ääni on maailman paras ääni, ja virtaava luonnonvesi ehkä voimakkain hyvä energia. Suunnittelin, että ensi talvena koitan olla päästämättä jokea jäätymään kokonaan, vaan haluaisin pitää sen tulipaikan kohdalta auki. Talvinen metsä on niin tukahduttavan hiljainen, joen solina tekisi paikasta täydellisen.
Jonain päivänä hankimme siihen vielä laavun tai muun hökötyksen, ja lisäksi haluaisin rakentaa Hossan Muikkupuro-tyyppisen porrasratkaisun alas jokeen.
Testasimme nuotiopaikkaa pian uudelleen, tällä kartaa mieheni ja hänen tyttärensä kanssa iltasella. Eväät olivat tietenkin eväskorissa, ja polttopuita sai juuri sopivan määrän mukaan talon kuistilta löytyneessä sinkkiämpärissä.
Tyttö heitteli Moskulle keppiä umpihangessa. Siinä kului enemmän ja vähemmän karvaisilla lapsosilla aika rattoisasti sillä välin, kun minä ja mies paistoimme omia makkaroitamme savut silmissä kirvellen. Oi mikä tunnelma.
Saari avaruudessa 