Yksi pieni mutta pitkäaikainen unelma toteutui tänään: löysin sarven.
Töiden jälkeen kyllästytti ajatus kävellä iltalenkkiä tienviertä pitkin, joten lähdin metsäpolulle ja poikkesin siitä aika nopeasti tutkimaan jälleen kerran Lohiojan risukkoisia rantoja. Voi että siellä oli kaunista!
Kaiken risukon ja pusikon halkomisen jälkeen löysin yhtäkkiä joen rannalta avaran paikan jota kauniit, hiirenkorvilla olevat koivut ympäröivät. Jostain syystä avaralla paikalla – lieneekö jokin vanha rakennuksen paikka – oli yksinäinen hirsi. Se kutsui istumaan ja ihailemaan ohi lipuvaa vettä kauniin suojaisassa paikassa, kaikelta piilossa.
Koska vieressä kohisee Myllykoski niin väkisinkin tulee mieleen että tämä olisi vanha myllyn paikka.
Istuin siinä hyvän aikaa nauttien keväästä. Luoja että rakastan kevätkesää. Aurinko ei laske enää, ei ole hyttysiä, kaikki on täydellistä nyt.
Noustuani hirsipenkiltä lähdin takaisin risukkoon katselemaan mitä sieltä löytyisi. Ja sarvihan sieltä löytyi, yksinäisenä maasta.
Toin sarven kotiin ja vein ensimmäisenä suihkuun, jossa hankasin sen puhtaaksi vadelmantuoksuisella palasaippualla. Tai no niin puhtaaksi kun sen nyt saattoi saada.
Sarvi on kauniisti toiselta puolelta vaalea ja toiselta ihanan ruskea. Olen aina haaveillut sarven löytämisestä ja nyt se tapahtui!
Saari avaruudessa 