Puhelin soi kesken lopuillaan olleen varhaisen iltapäivän teehetken. Sitten tulikin kinttuihin vipinää, sillä soittaja tiesi kertoa, että nyt taivaalla räiskyy.
Ystävän auto oli valmiiksi lämmin, joten puimme kipin kapin ulkovaatteet päälle ja lähdimme poroaidalle.
Pysähdyimme jo matkan puolivälissä parkkipaikalle siltä varalta, että loimut himmenisivät ennen kuin ehtisimme aidalle saakka.
Kuu möllötti täydessä loistossaan Ailiggaan takana. Länsitaivaanrannassa näkyi vielä päivän haalea kajo. Silti saimme niskat vinossa ihailla taivaalla tanssivia upeita revontulia… Voi kuinka kauniisti ne liehuivat!
Ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja käännyimme erotusaidan suuntaan. Pysähdyimme jälleen tielle, tällä kertaa kuvaamaan Ailigas-tunturia.
Aijalla kävelimme kirnuun sisälle. Otava tuikki taivaalla muiden tähtikuvioiden rinnalla.
Yksi porokin oli paikalla ja se juoksi aitauksessaan hiukan hätääntyneenä, kun pöllähdimme yhtäkkiä paikalle. Mutta kyllä se siitä rauhoittui.
Erotuspaikan mökkikylässä on erityinen, hieno tunnelma. Muita ihmisiä ei näkynyt… Mutta tunnelma oli mieletön.
Saari avaruudessa 