Vietimme joulun aikoihin kahtakin eri merkkipäivää – ensitapaamisemme vuosipäivää 26.12. ja seurustelumme alkamisen vuosipäivää 31.12. Siihen ei montaa päivää väliin aikoinaan jäänyt, sillä molemmat päivät olivat vuonna 2014. Käytännössä asuimme yhdessä vain viikkoa ensitapaamisemme jälkeen.
Muistelen valtavalla lämmöllä noitakin aikoja. Muistan ensimmäisen halauksen, jonka sain Karasjoen sillalla ilotulitteiden paukkuessa keskiyöllä. Olimme hetkeä aiemmin viettäneet uutta vuotta Suomen puolella Karigasniemellä, ja tuntia myöhemmin otimme uusiksi Norjan puolella. Elämäni erikoisin uusi vuosi monella tapaa.
Seuraavana tai ehkä sitä seuraavana päivänä ajoimme ihan oikeille treffeille 190 kilometrin päähän Saariselälle. Emme tosin kutsuneet niitä treffeiksi, olimme vain uudet ystävykset lähdössä hampurilaiselle. Pimeältä taivaalta satoi nenäliinan kokoisia lumihiutaleita, ja kuuntelimme autossani olevia CD-levyjä, lähinnä Juice Leskisen tuplakokoelmaa. Sovittelin silloin jo Saari-nimeä omani perään ja pidin siitä miltä se tuntui.
Nämä jälkikäteen tarkasteltuna sitten aika selkeät ensitreffit antoivat esimakua suhteestamme, sillä siitä lähtien olemme startanneet kahdestaan tien päälle hyvin matalalla kynnyksellä, mihin sitten milloinkin on jommalla kummalla tullut mieleen lähteä. Vaikka rakastamme olla paljon kotona kahdestaan ihan rauhassa, meitä värittää myös tarttuva spontaani seikkailunhalu: kun toisen tekee mieli jonnekin, toinen on kohta jo käynnistämässä autoa. Koskaan ei tarvitse kinuta toista seikkailuun, mikä on molemmin puolin myös ruokkinut rohkeutta haaveilla ja toteuttaa haaveita. Ja aina on ollut itsestäänselvyys, että kaikki tehdään yhdessä. Meidän juttumme on myös se, että melkein kaikenlaiset riennot koemme ihan mieluiten kahdestaan – kahden kesken olemme kumpikin vapaimmillamme.
Jo ensimmäisenä yhteisenä keväänämme koimme aivan valtavasti. Vietimme aikaa Karigasniemen lisäksi Skoganvarressa ja teimme pitkiä roadtrippejä aina Altaan, Hettaan ja Karesuvantoon saakka. Nautimme molemmat yhteisestä vapaudesta, kun mikään ei estänyt elämästä täysillä yhdessä. Se osoittautui olevan meille nautinnollinen elämäntyyli, jonka ainakin itse tai ehkä jopa me molemmat silloin vasta aloimme kunnolla löytää, ja ainakin kasvoimme siihen yhdessä.
Vuosipäivä on saanut minut kunnolla miettimään kaikkea sitä mistä olen kiitollinen. Näen, että olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen. Maalanneet omilla pensseleillämme ja väreillämme samaa, kaunista, rönsyilevää ja rikasta taulua, johon on ajan saatossa syntynyt aina uusia muotoja, muistoja, unelmia ja päämääriä, joita olemme yhdessä sekä tavoitelleet että saavuttaneet ja luoneet ajan saatossa jatkuvasti lisää.
Vasta nykyään ymmärrän kunnolla mitä se tarkoittaa, että toinen saa sinusta parhaat puolet esiin. Joskus aiemmin sanonta tuntui minusta ontolta kliseeltä, mutta nyt käsitän sen. Ei se meinaa pelkästään sitä, että toisen kanssa on niin helppo olla, että on vaivatonta pysyä hyvällä tuulella ja olla oma itsensä. Se meinaa myös sitä, että voi toisen tuella kasvaa itselle luonteviin hyviin suuntiin, löytää ja kasvattaa itsestään paljon hyvää, löytää itsestään uusia, omalta tuntuvia puolia ja elämäänsä uusia, ihania tuulia yhdessä.
Olemme vuosien saatossa antaneet siipiä toinen toisillemme, ja molemmat ovat löytäneet elämäänsä toisen siivin paljon uutta ja hyvää. Minä esimerkiksi olen mieheni lempeällä johdatuksella saanut löytää oman tieni metallimusiikin maailman. Siitä on tullut keskeinen yhteinen intohimomme ja harrastuksemme, enkä osaisi enää kuvitella elämääni ilman sitä. Tulevat konsertit ovat loputon yhteisen intoilumme ja unelmointimme aihe, ja menneet keikat ovat rikas ihanien muistojen kirstu, jota täytämme yhdessä koko ajan.
Nuorena minulla oli jonkinlaisia alustavia ajatuksia unelmieni puolisosta. Ajatuksissa oli mukana paljon olennaisia piirteitä, kuten luotettavuus ja yhteinen huumorintaju, mutta yhtä tärkeää asiaa en osannut silloin tulla ajatelleeksi. Nimittäin sitä, miten olennaista on, että elämässä unelmat kohtaavat. On järjettömän suuri voima unelmoida yhdessä. Se nivoo tiiviisti ja voimaannuttavasti yhteen ihan tavallisena arkenakin, pitää yhteisellä polulla, rikastuttaa sitä polkua ja luo kaikkeen elämään yhteistä iloa ja kutkuttavaa odotusta. Siitä onnentunteesta olen saanut nauttia yltäkylläisesti viimeiset yhdeksän vuotta, ja olen siitä ehdottoman kiitollinen.
Tätä kaikkea pohtiessa mietin kuinka tärkeää on, että tuntee itsensä ja omat unelmansa. Jos ei tuntisi, olisi tuuliajolla, ja tuulen suuntaa määrittäisivät helposti ulkopuoliset tahot, kuten vaikka yhteiskunta ja yleiset perinteiset odotukset, varmasti sitten puolisokin ja muut läheiset. Tällaisella tuuliajolla ajautuu helposti vahingossa tavoittelemaan muiden unelmia, kun ei tunne omiaan eikä ymmärrä niiden arvoa. Silloin voi pidemmän päälle olla vaikea pysyä onnellisena, itse en ainakaan pystyisi. Pahimmillaan yrittäisi väkisin sopia jonnekin, minne ei sovi, ja olla sellainen, jota ei ole. Itselleni aika ennen nykyistä suhdetta oli kullanarvoista aikaa itseeni tutustumiseen ja unelmieni tunnusteluun omassa rauhassa.
Vaikka kaikkia unelmiaan ei vielä tietäisikään, suurien linjojen tunteminen on kaikki kaikessa, jotta elämästä voi rakentaa itselleen autenttisen. Ja onnellisuuden muodoista ehkä suurin on se, että löytää puolison, jonka kanssa unelmat – jo olemassa olevat sekä vielä syntymättömät – kohtaavat.
Saari avaruudessa 