Onko Lappi pelkkää unelmaa? Ajatuksiani Lappiin muuttaneiden elämänmuutostarinoista

Lehdistä saa melko säännöllisesti lukea tarinoita ihmisistä ja pariskunnista, jotka ovat päättäneet muuttaa Lappiin. Tykkään itse lukea näitä haastiksia aina kun mahdollista, tietenkin, koska löydän niistä paljon samaistuttavaa. Minusta on mukava lukea erilaisten ihmisten tarinoita, minne he ovat päättäneet tarkalleen ottaen muuttaa ja miksi, mitä he Lapissa tekevät ja miksi he tänne halusivat.

Haastatteluja yhdistää yleensä haastateltavan onni ja into uudesta asuinpaikasta ja sen mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta. Kuvituksena on Insragram-upotuksia haastateltavan ihanista hetkistä Lapin luonnossa. Moni kertoo muuttaneensa suht lyhyellä varoajalla – vaikka haave olisi ollut kauankin, on kytkintä ilmeisesti usein nostettu lopulta melko nopeasti tilaisuuden auettua. Hyvä niin!

Nämä jutut saavat minut aina muistelemaan ja heijastelemaan omia alkuaikojani täällä. On ollut hauska huomata, kuinka melkein joka jutusta löytyy sellaisia ajatuksia ja kokemuksia, joita itsekin muistan kokeneeni ensimmäisen vuoden ja alkuhuuman aikana.

Varsinkin koronan mukanaan tuomien etätyöjuttujen pirtaan nämä elämänmuutostarinat sopivat hyvin, ja varmaan joku on koronaetätyöllistymisen myötä muuttanutkin. Tai sitten näistä muuttajista vain uutisoidaan koronan vuoksi enemmän, en tiedä. Joka tapauksessa olen nauttinut niiden lukemisesta ja mielessäni olen ollut tyytyväinen siitä, että Lapin kunnat saavat lisää asukkaita. En ihmettele yhtään että Lappia mainostetaan etätyöparatiisina, jossa uskomattoman kaunis luonto alkaa heti ovelta. Toki olen sitä mieltä, että Kainuu ja Pohjois-Karjala olisivat Lapin rinnalla myös yhtä hienoja kohteita.

Mutta onko Lappi sitten niin yksiselitteistä unelmaa? Ovatko nämä haastattelut harhaanjohtavia, esittävätkö ne elämän Lapissa liian mukavana? Aloin miettiä näitä kysymyksiä siksi, että parin viikon sisällä aiheesta on virinnyt muutamankin eri tuttavani kanssa mielenkiintoista pohdintaa. Lisäksi elämänmuutostarinoiden kommenttikentässä on aina myös paljon kommentteja, joissa muuttajien päätöstä mollataan syystä tai toisesta ja heidän ennustetaan palaavan ”maitojunalla kotiin” varsin pian.

Jos nyt ihan rehellinen olen, en ihmettele lainkaan miksi elämänmuutostarinat ovat täynnä hehkutusta. Koska niinhän se menee, että alku on yleensä väkisinkin jonkinlaista kuherrusaikaa – olettaen siis, että muuttaja on tosiaan unelmoinut Lappiin muutosta. Kaikki on pitkän aikaa tosi uutta ja ihmeellistä, ja niin sen kuuluu ollakin! Siitä saa parhaimmillaan ihan hirveästi voimaa.

Pääsääntöisesti näissä haastatteluissa tuntuvat pääsevän ääneen juurikin nämä suht hiljattain (noin vuoden sisään) muuttaneet. Ja vaikka muutokseen kuuluu myös väsymyksen tunteita, ehkä jopa epävarmuutta tai koti-ikävääkin, niin on varmaan aivan luonnollista, ettei tällaisia asioita haluta kaikelle kansalle missään iltapäivälehdessä paljastaa (tai edes omassa somessa). Kai se on vähän sama ilmiö kuin jos vaikka kaadut julkisella paikalla ja yrität hopusti esittää että ei käynyt mitään, ei sattunut yhtään – halutaan antaa ulospäin kuva, että kaikki on hyvin, koska muutoin voisi tuntea häpeää. Muuttaneen on mukava antaa ulospäin käsitys, että vain ja ainoastaan hyvin menee. Se on todella inhimillistä ja sitähän somekin on täynnä. Lukijalla on mielestäni vastuu ymmärtää tämä ja uskoisin, että moni ymmärtääkin.

Vaikka muutokseen kuuluu myös väsymyksen tunteita, ehkä jopa epävarmuutta tai koti-ikävääkin, niin on varmaan aivan luonnollista, ettei tällaisia asioita haluta kaikelle kansalle missään iltapäivälehdessä paljastaa (tai edes omassa somessa).

Mutta kyllä minä silti uskon myös näiden haastateltavien vilpittömään iloon ja onneen uudesta asuinpaikasta ja täysin uudenlaisesta arjesta, jossa porot kulkevat kaduilla, kuukkelit lentelevät ikkunan takana ja iltalenkillä voi katsella revontulia. Siis uskon siihen, että se ilo ja innostus ei ole näyteltyä, vaikka mahdolliset kipeämmät tuntemukset halutaankin pitää yksityisasioina. Tiedän itsekin hyvin sen ristiriidan – Lapissa on ihana asua ja ainakin eteläläisen silmin moni asia on täällä aivan käsittämättömän hienoa ja ihmeellistä, mutta henkilökohtaisesti minulla on perhettä usein ikävä. Kuitenkin vasta viime vuosina olen tullut ikävän tunteiden kanssa niin sinuiksi, että olen ollut valmis niistä kertomaan. Ehkä siis aiemmin olen pitänyt itsekin yllä kiiltokuvaa, kun en ole ikävästä puhunut – mutta olen toiminut näin suojellakseni itseäni, ja minusta se on ollut ainoa oikea ratkaisu. Ei julki tarvitse jakaa mitään mitä ei halua ja minkä kanssa ei ole sinut.

Sitten sananen siitä ihan tavallisesta arjesta: tottakai Lapissakin verot pitää maksaa ja töitä pitää tehdä (ei kai kukaan ole väittänyt etteikö pitäisi?) mutta ei se pyyhi pois sitä tosiasiaa, että voit työpäivän jälkeen lähteä sellaiselle retkelle, jota etelästä käsin pitäisi suunnitella vaikka kuinka kauan ennakkoon. Että voit töiden jälkeen kiivetä tunturiin tai lähteä ex tempore -viikonloppuretkelle vaikka Lemmenjoelle. Että saat olla omassa rauhassa, jos siitä nautit.

Välihuomautuksena sanottakoon, että itse näkisin mieliisti näissä lehtien haastatteluissa enemmän asiaa siitä, kuinka halpoja koteja Lappi on väärällään. Asiaa siitä, että täällä voit ostaa kodin muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla ja asettua sinne etätöinesi. Koska se, että voit syrjäseudulle muuttaessa irrottautua myös velkavankeudesta, on valtava tekijä elämänmuutoksessa ja se vaikuttaa monin tavoin myös siihen normiarkeen. Monien tarinoiden muuttajat tosin ovat asettuneet tunturikeskuksiin kuten Leville tai Ylläkselle, syrjäkyliin muuttaneista harvemmin saa lukea, vaikka kyllä niissäkin monesti netti pelaa niin että etätöitä voi aivan hyvin tehdä.

Mitä sitten tulee pohjoisessa asumisen ”realiteetteihin” niin itselleni rehellisesti kovin paikka on asua kaukana kaikista muista rakkaista paitsi puolisostani, eli se aiemmin mainitsemani ikävä. Tuntuu pahalta nähdä vanhempia ja siskoja vain muutaman kerran vuodessa. Koti-ikävä on aihe, joka tuskin koskaan lehtien sivuille ainakaan kärkenä pääsee, enkä tiedä tarvitsisiko päästäkään – ei pelko koti-ikävästä minusta ainakaan saisi jarruttaa muuttounelmia, jos ne unelmat muutoin ovat vahvoja. Aika näyttää, nouseeko koti-ikävä liian kovaksi itse kenenkin kohdalla ja jos nousee, voi aina palata takaisin. Ja toisin kuin laskujen ja verojen maksaminen, ei koti-ikävä edes kosketa kaikkia. Eivät kaikki sitä koe. Mutta se on kuitenkin tunne, johon muuttajan kannattaa varautua, sanoisin. Eikä sitä mielestäni tarvitse myöskään hävetä eikä kannata peitellä, itselleni ainakin siitä puhuminen on yksi parhaista lääkkeistä sitä vastaan.

Myös yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat ihan varmasti yleisiä. Itse en ole näistä kärsinyt juurikaan, olen Instagramin kautta löytänyt pari hyvää ystävää jotka myös ovat muualta muuttaneita, ja toki puolisooni törmäsin heti ensimmäisten kuukausien aikana. Mutta voin hyvin ymmärtää, että yksinäisyys ja ulkopuolisuus kalvavat täällä monia muualta tulleita ainakin ajoittain.

Ja toki Lapin realiteetteihin kuuluvat pienet kylät, pienet kaupat, pienet valikoimat, pitkät välimatkat, pitkät talvet, räkkä, hiton kaukana melkein kaikkialta oleva keskussairaala… Ja varmaan moni muukin asia, jota itse en osaa enää edes noteerata. On täysin ihmisestä itsestään ja itse kunkin elämäntilanteesta kiinni, että miten paljon nuo haittaavat, vai haittaavatko lainkaan. Itselleni ainoastaan pitkä lumiaika on ikävä juttu, sen sijaan esimerkiksi räkkä ei haittaa elämääni millään lailla tai se, että kylän kaupassa ei ole mahtavaa markettien valikoimaa (siinä säästyy rahaa).

Tuskin kukaan kuvittelee että Lapissa voisi vain velloa pitkin tuntureita eikä juurikaan tehdä töitä, miksi kummassa kuvittelisi? Ei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen mainita, jokainen tajuaa että arki on arkea täälläkin ja jos ei tajuaisi, niin viimeistään muuton jälkeen arjen kyllä huomaa ennemmin tai myöhemmin.

Minun on totta puhuen hieman vaikea nähdä syitä sille miksi näitä Lappiin sijoittuvia elämänmuutostarinoita karsastetaan tai syytetään epärealistisiksi, ja ennen kaikkea sitä, miksi näitä muutostaan kertoneita ihmisiä jaksetaan mollata. Totta puhuen arvelen, että mollauksen takana lienee useimmin silkka kateus tai ainakin jonkinlainen tyytymättömyys omaan elämään. Koska se, että joku muuttaa Lappiin ja jokin media hänestä kirjoittaa, ei takuulla ole arvostelijoilta ja mollaajilta itseltään pois. Sen sijaan jollekin toiselle se voi antaa kipinän alkaa itsekin suunnittelemaan elämänmuutosta.

Minusta on hienoa, että aikuiset ihmiset kokeilevat erilaisia asioita elämässä ja seuraavat unelmiaan. Lappiin muutto etelästä myös merkitsee aika automaattisesti sitä, että vanha elämä jätetään tuhannen kilometrin päähän. Kun muuttomatka on niin pitkä, on se väkisinkin iso irtiotto. Siitä saa raflaavia otsikoita artikkeleihin (mikä on toimittajan valinta, ei haastateltavan itsensä), jotka saattavat ärsyttää osaa lukijoista, mutta ei se muutto oikein muutenkaan onnistu.

Vaikka jutuissa ei erikseen mainita että Lapissakin pitää maksaa laskut ja verot, tehdä kotityöt ja huolehtia lapsista (jos sellaisia on päättänyt hankkia) niin en jaksa uskoa, että näiden juttujen lukijat kuvittelisivat jotain muuta. Tuskin kukaan kuvittelee että Lapissa voisi vain velloa pitkin tuntureita eikä juurikaan tehdä töitä, miksi kummassa kuvittelisi? Ei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen mainita, jokainen tajuaa että arki on arkea täälläkin ja jos ei tajuaisi, niin viimeistään muuton jälkeen arjen kyllä huomaa ennemmin tai myöhemmin. Sitten voi punnita, onko arki parempaa Lapissa vai pitäisikö palata takaisin tai kokeilla kenties jotain toista paikkakuntaa.

Kotikonnuilleenkin palaavat ihmiset ovat joka tapauksessa valtavaa elämystä rikkaampia, ja ne jotka päättävät jäädä, ovat selvästikin alkaneet viihtyä Lapin arjessa kaikkine realiteetteineen.

Henkilökohtaisesti voin sanoa, että oma arkeni täällä syrjässä on laadukkaampaa kuin ruuhka-Suomessa. Menot ovat pienet (tähän tosin vaikuttaa myös etätyöni eli se, etten useinkaan tarvitse autoa), nelipäiväinen työviikko riittää ja kaiken kaikkiaan elän paljon rennompaa arkea kuin etelässä. Autio luonto on koko ajan vieressä, se on minulle iso voimanlähde. Luonnon suuruus sekä toisaalta kauppojen ja muiden ärsykkeiden puuttuminen ovat houkutelleet pois turhasta ostelusta ja tehneet minusta retkeilijän. Sosiaaliset paineet ovat huomattavasti pienemmät, koska ihmisiä on niin vähän. Koen, että saan rauhassa olla sellainen kuin olen, eikä kukaan ole sitä kommentoimassa.

Ja kyllä, voin lähteä työpäivän jälkeen tunturiin jos haluan, enkä todennäköisesti törmää siellä kehenkään. Se ei ole mitenkään epärealistista, se on osa täkäläistä arkea aivan aidosti.

Tokihan nämä lehtijutut tuppaavat olemaan kovin kovin samanlaisia keskenään, mikä on ehkä hieman pitkästyttävää, mutta toisaalta jos ne kannustavat muutosta unelmoivia toteuttamaan unelmansa, niin sehän on pelkästään hyvä. Lappi saa lisää ihmisiä, osa tulee jäädäkseen ja osa vain kokeilemaan, eikä kumpikaan ole nähdäkseni keneltäkään pois. Kotikonnuilleenkin palaavat ihmiset ovat joka tapauksessa valtavaa elämystä rikkaampia, ja ne jotka päättävät jäädä, ovat selvästikin alkaneet viihtyä Lapin arjessa kaikkine realiteetteineen.

Lisää ajatuksiani Lappiin muutosta ja elämästä Lapissa löydät täältä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: