Hitaan päivän Hietajärvi-retki

Heräsin aamulla aikaisin miehen tullessa töistä. Katseltuani pari tuntia telkkaria lähdin kauppaan, ja sieltä tultuani otin parin tunnin nokoset. Oikein täydellinen vapaapäivän aamu. Jälleen lämmin ja aurinkoinenkin, joskaan ei ihan niin kuuma kuin mitä tässä nyt viime aikoina on ollut.

Miehen herättyä tein nuudeliwokkia härkäpapusuikaleista ja söimme jälkkäriksi kaupasta tuomiani mansikoita. Sitten pakkasin tavarat koriin ja lähdin ajelemaan kohti Ketomellaa ja Hietajärven P-paikkaa. Minulla oli siellä retkitreffit Lauran kanssa. Kävipä tosi huono tuuri, että sielläkin oli nyt joku polkujuoksutapahtuma. Juuri viikko sitten Hossassa sama juttu. Taas ihan hirveästi väkeä ja hönkäileviä juoksijoita. No, ei siinä mikään auttanut, kun kerran sinne saakka oli ajettu niin päätimme retken myös tehdä. Tsemppasimme toisiamme. Toivottavasti ei tullut koronatartuntaa, kun monta kilometriä kuljimme yhtä matkaa puuskuttavien, varmasti monilta eri paikkakunnilta kokoontuneen juoksijajoukon keskellä väistellen. Pelotti ihan oikeasti hiukan, varsinkin kun moni juoksi aivan hipoen ohitse.

Onneksi rannalla oli rauhallista. Ja niin kaunista!

Laura istahti rannalle lukemaan karttaa ja tekemään itselleen uusia retkisuunnitelmia kohteisiin, joissa ei olisi polkujuoksutapahtumaa.

Minä sen sijaan menin suoraa päätä veteen.

Pinnan alla oli paljon kauniita hakopuita ja uinkin aika pitkän matkaa. Tuntui hyvältä huomata että järven syvä pimeys ei enää pelota samalla lailla kuin ennen. Siis se syvä siinä vierellä, jonka uumeniin ei näe. Nautin olostani täysillä.

Kalat eivät tällä kertaa näyttäytyneet, joten kuvailin hakopuita ja satunnaisia kasveja. Myös rannalla oleskeleva retkiseura pääsi kuvaan.

Kodalla oli ihmisiä ja joku toinenkin oli uimassa. Jossain vaiheessa ohi menneiden juoksijoiden virta loppui. Meillä oli hyvin rauhallista ja verenpaine pääsi laskemaan sopivasti.

Olin matkalla kertonut Lauralle että minulla on tapana unohtaa tällaisilta reissuilta aina joko alusvaatteet (kun uikkari on valmiina vaatteiden alla) tai sitten pyyhe. No, kun nousin järvestä niin sainkin todeta, että tällä kertaa oli ollut pyyhkeen vuoro unohtua. Onneksi ei ollut juurikaan itikoita, niin sain rauhassa ilmakuivatella ja pian uimapuku oli jo jouhevaa vaihtaa vaatteisiin.

Aurinko tuli välillä esiin pilvien takaa ja toi vielä kirkkaammin esiin järven veden kauneuden.

Paluumatkalla kohtasimme onneksi enää yksittäisiä juoksijoita. Oli rauhallista ja kaunista, nyt kävelystä pystyi nauttimaan.

Pitää jatkossa tarkistaa aina ennen retkiä ja matkoja ettei osu mikään vastaava tapahtuma samoille kulmille samaan aikaan. Varasin juuri eilen majoituksen Rokualta asiaa tarkistamatta, mutta onneksi siellä on polkujuoksutapahtuma vasta myöhemmin kesällä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: