Hitaan päivän Hietajärvi-retki

Heräsin aamulla aikaisin miehen tullessa töistä. Katseltuani pari tuntia telkkaria lähdin kauppaan, ja sieltä tultuani otin parin tunnin nokoset. Oikein täydellinen vapaapäivän aamu. Jälleen lämmin ja aurinkoinenkin, joskaan ei ihan niin kuuma kuin mitä tässä nyt viime aikoina on ollut. Miehen herättyä tein nuudeliwokkia härkäpapusuikaleista ja söimme jälkkäriksi kaupasta tuomiani mansikoita. Sitten pakkasin tavarat koriin … More Hitaan päivän Hietajärvi-retki

Miniloma Hetassa

Lapin-vuosien aikana meillä on silloin tällöin ollut tapana viettää minilomia Lapin eri kunnissa. Sodankylästä teimme viikonlopun matkan Savukoskelle ja Inariin ja Karigasniemeltä Skoganvarreen. Mökkiöitä on tullut vietettyä myös Aavasaksassa, Simossa, Hossassa ja nyt uusimpana listalle saatiin Hetta. Sinne lähdimme kaveripariskunnan kanssa. Meillä oli varattuna Ounasloman mökki pienen joen rannalta. Ennen mökille menoa kävimme tosin nälkäisinä … More Miniloma Hetassa

Muistoja tältä viikolta

Takassa rätisee tuli, tiskikone kehrää ja kissakin taitaa kehrätä. Taivas on pukeutunut pörröiseen valkoiseen pilvipeitteeseen, mutta etelässä joen yllä näkyy pitkä juova pilvetöntä, keltaista aamutaivasta. Eletään vuoden viimeisiä hetkiä auringon kanssa, eikä sinitaivaita enää oikeastaan näy – päivisin, jos ei ole pilviä, on auringonvalo haalean keltainen ja taivas sen myötä paletti pastellisia sävyjä. Aamutaivas tuntuu … More Muistoja tältä viikolta

Seitoja, saivoja ja iltaretki Vuontisjärvelle

Kävin perjantaina kahden ystävän ja heidän koiriensa kanssa oikean pakanakierroksen, kun vierailimme saivoilla ja seidoilla. Ensimmäisenä vuorossa oli Äkässaivo, kirkasvetinen järvi, ja sen vieressä oleva valtava siirtolohkare, Seitapahta. Rengasreitin pituus on kolme kilometriä, ja sen varrelle jäävät Äkässaivon ja Seitapahdan lisäksi muun muassa kota sekä kaunis Peurakoski. Seuraavaksi laumamme jakautui aikataulusyistä, ja jatkoimme hieman pienemmällä … More Seitoja, saivoja ja iltaretki Vuontisjärvelle

Syntymäpäiväretki Hietajärvelle

Lähdin aamupäivällä nauttimaan helteestä ja vielä toistaiseksi vallitsevasta sääskettömyydestä Enontekiölle, Hietajärvelle. Olin käynyt siellä kerran aiemmin vuosia sitten ja tiesin, että järven vesi on todella kirkasta. Niinpä olin pakannut reppuun uimalasit ja snorkkelin, uimapuvun puin suoraan vaatteiden alle. P-paikalta Ketomellan läheltä on kolmen kilometrin kävely järvelle. Alue on Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa. Vesi oli kirkkaampaa ja ranta … More Syntymäpäiväretki Hietajärvelle

Saana, lopultakin

Maailmankuvani muuttui aikoinaan jokseenkin rajusti kun sain kuulla, että tarinan mukaan Saana onkin mies. Tarinassa Saana-jättiläinen oli sulhanen, ja hänen morsiamensa oli kaunis Malla. Sitten tuli ilkeä Peltsa Ruotsista ja halusi Mallan itselleen. Lopulta kaikki jäätyivät ja muuttuivat ajan mittaan tuntureiksi. Saanan juurilla kasvaa maailman kaunein koivumetsä. Alempana koivut ovat valkoisia, ylempänä niiden rungot muuttuvat … More Saana, lopultakin