Viime viikonloppu oli ihana ja harvinaislaatuinen: koko perheeni oli täällä. Iskä, äiti ja molemmat siskot – en muista milloin viimeksi olisimme kaikki olleet yhtä aikaa samassa paikassa. Emme täällä Lapissa koskaan.
Siskot saapuivat torstaina hieman ennen keskiyötä ja valvoimme vielä tunnin tai pari. Yöllä on valoisaa, joten jos ei tee mieli mennä nukkumaan niin ei uni väkisinkään tule. Istuskelimme sohvalla katselemassa pihalle ja vaihtamassa kuulumisia.
Seuraavana aamupäivänä lähdimme pienelle kierrokselle lähimaastoon. Ajelimme Raattamaan katsomaan Mestari Chengin maisemia ja ostamaan kaupasta hiukan herkkuja (sipsejä ja lakua). Ajomatkalla näimme ukkometson tienvarsimetsässä ja pysähdyimme sitä ihmettelemään. Raattamasta matka jatkui Pallakselle, välipysähdys tehtiin Pallasjärven kodalla jossa kerrankin ei ollut muita. Järvi oli yhä jäässä, vain rannasta sula. Rantasipit olivat jään reunalla siipiään nostelemassa ja hurjasti piipittämässä, ilmeisesti soitimella.
Pallaksella luontokeskus oli onneksi auki. Siellä vierähtikin tovi – lähinnä tuliaisten ostamiseen tosin. Heikki Willamon näyttely oli iloinen yllätys, olen ollut Willamon luennolla kerran Salossa. Poroja emme tulleet nähneeksi, vaikka yleensä Pallastunturin hotellin pihapiiri on melko porovarma paikka.
Seuraava pysähdyspaikka oli Keimiöniemen kalapirttien ranta. Tutkimme mökkien yksityiskohtia tarkasti ja koitimme saada selvää vanhojen seinäkaiverrusten kirjaimista ja sanoista. Kovin erilaisia käsialoja on siellä kaivertajilla kautta aikojen ollut. Moni kaiverruksista on todella vanhoja W- ja C-kirjaimineen kaikkineen. Jostain syystä monessa paikkaa N-kirjain oli kirjoitettu peilikuvana.
Kun kalapirtit oli päällisin puolin ihailtu – sisällehän niihin ei pääse eikä saakaan mennä, ne ovat yksityisomistuksessa – suuntasimme kohti Leviä. Siellä ajelimme ensin tunturin huipulle maston luo ja jatkoimme siitä vielä jalan hieman korkeammalle. En tiedä miksi en tullut ottaneeksi kuvia sieltä..? Levin maisema ei toki ole kuvauksellinen koska joka suunnassa on ihmismaailman härpäkkeitä hisseineen ja mastoineen, mutta muistona se olisi silti ollut mukava, en muista milloin viimeksi olisin ollut siskojen kanssa missään reissussa.
Kaupan kautta kotiin palatessamme vanhempanikin olivat saapuneet. Iskä oli tuonut mukanaan tekemänsä laiturin ja se oli jo nostettu lähemmäs rantaa. Sitä jäinkin seuraavana aamuna hänen kanssaan kasaamaan ja asentelemaan paikkaansa, kun muu seurakunta lähti Särestöniemeen.
Iltapäivällä miehen herättyä yötyövuoron uniltaan oli aika rauhoittua nauttimaan Nightwishin virtuaalikeikasta Islanders Armsissa. Meillä oli liput sekä perjantain että lauantain keikoille, mutta koska mies oli illat poissa, katsoimme keikat vasta iltapäivisin, jotta saimme katsoa ne yhdessä. Onneksi ne olivat katsottavissa 48 tuntia esityksensä jälkeen.
Ensimmäisellä keikalla oli enemmän uusia biisejä ja toisella enemmän vanhoja. Nautimme tosi kovin molemmista keikoista ja oli mielenkiintoista nähdä miten virtuaalimaailma oli toteutettu. Ja tietenkin uusi basistikin kiinnosti sekä se, miten lauluosuudet toimivat ilman Hietalaa. Hienosti kaikki sujui, kuten olimme arvanneetkin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun uusimman levyn biisejä kuultiin livenä. Ad Astra päätti molemmat keikat, ja kylmiksiä riitti kummankin keikan alusta loppuun.
Pidin aivan erityisesti siitä kuinka keikan maisemakuvissa tähtitaivas näkyi päiväkuvissakin pilvien lomasta. Olen tänä keväänä monta kertaa kuvitellut mielessäni miltä näyttäisi, jos tähtitaivas näkyisi sinitaivaan läpi. Tuntuu hienolta osata ajatella ja kuvitella sellaista, kun katson sinistä kesätaivasta pilvenhattaroineen. Vaikka aurinko nyt paistaakin kellon ympäri, olemme silti avaruudessa eikä tähtitaivas ole kadonnut minnekään, vaikkei sitä näy. Tuntui jotenkin hauskalta että se kuvitelma oli keikan kuvituksessa puettu näkyviin.
Ennen äidin ja siskojen saapumista Särestöstä ehdin koota vielä ison synttärikakun, sillä äidillä oli juhlapäivä. Laitoin kakkuun täytteeksi vaniljarahkaa, kermavaahtoa, vattuhilloa sekä tuoreita mansikoita, vattuja ja pensasmustikoita. Ja banaania, sekä kostukkeeksi appelsiinimehua. Hyvä tuli. Lahjamuodollisuudet ja kakkuhetki vietettiin yhdessä viidestään miehen karattua jo työmaalle.
Viimeisenä yhteisenä iltana grillailimme ulkona – kova tuuli oli laantunut ja pihalla oli mukava istuskella. Viritin kameran jalustalle ja otimme yhteiskuvan muistoksi. Nuotio meinasi sammua, mutta sain pelastettua sen tekemällä kirveellä oikein ohkaisia polttopuita.
Tulilla kypsyi lohta ja lammasta, muusiperunat porisivat keittiössä. Se oli oikea juhla-ateria.
Naisten kesken istuimme iltaa rannassa aika myöhään. Oli nättiä ja tyyntä ja mukava kuulla ja kertoilla juttuja. Minä istuin uudella laiturilla ja liotin kumisaappaita vedessä. Mökissä siskot pyysivät vielä saada nähdä Nightwishin live-esityksiä Youtubesta ja en tiedä tiesivätkö mihin ryhtyivät – olisin voinut katsella videoita vaikka aamuun saakka. Käskin heidän sanoa sitten kun riittää, jos se olisi minusta ollut kiinni niin emme olisi päässeet nukkumaan ollenkaan.
Seuraavana aamupäivänä oli siskojen aika lähteä kohti etelää. Pakkasimme sammakkoakvaarioni heidän matkaansa, sammakot muuttivat Kuopioon. Ennen karavaanin lähtöä istuimme vielä tulipaikalla auringossa ja maistatin kaikille kasvishotdogeja. Ne ovat ihan sairaan hyviä. Aineksiksi tarvitaan hodarisämpylät, vegaanista majoneesia, ketsuppia, paahdettua sipulia ja Muun vegaanisia grillimakkaroita halkaistuina. Olen lopettanut tavallisten makkaroiden syömisen kokonaan, Muun makkarat ovat paljon maukkaampia eikä niistä tule paha olo. On aivan käsittämätöntä ettei niissä ole lainkaan lihaa – mausta, suutuntumasta tai tuoksusta sitä ei ikinä uskoisi.
Iskän ja äidin kanssa vietimme vielä rauhallisen sunnuntain ilman menemisiä. Äidin kanssa kävimme lenkillä ja tietenkin uimassa uudelta hienolta laiturilta. Iskä antoi minulle rakennusohjeet kompostin tekemiseen. Illan ohjelmaksi löytyi Avara luonto Areenasta, ja nukkumaan mentiin aikaisin.
Maanantaina aamupäivällä oli sitten aika vanhempienkin lähteä kohti etelää. Tuli puhetta että tapaisimme Hossassa vielä kesä–heinäkuun aikana, mutta aikataulut näyttävät menevän aika pahasti ristiin. Koronapiikkien saamiset menevät tänä kesänä kaiken muun edelle, muut menot on aikataulutettava niiden mukaan.
Jos jotain on täällä Lapissa oppinut arvostamaan niin perheen näkemistä. Siksi haluan kirjoittaa muistot tarkasti talteen niiltä kerroilta, kun olemme saaneet viettää aikaa yhdessä. Useamminkin tekisi hyvää nähdä, mutta kun välimatka on niin pirun pitkä. Onneksi loppukesällä on meillä edessä matka etelään, silloin saamme kissanhoitajan ja voimme olla hyvillä mielin rauhassa reissussa. Luvassa onkin oikea kesälomamatka, sillä Salon lisäksi kohteina ovat ainakin Rokua, Kitee ja Kuopio.
Saari avaruudessa 