Ajeltiin eilen Pokassa. Oli meillä siihen oikeastaan syykin, olimme menossa Sammalselän vanhalle poroaidalle ja -kämpille, jotka museovirasto on kunnostanut. Perille saakka emme päässeet, olisi pitänyt olla maasturi tai mönkijä… Liian hankalannäköisiä vesiesteitä meidän Pösölle.
Poroja saimme kuitenkin ihailla yllin kyllin.
Netissä jossain aina välillä pyörii sellainen legenda, että valkoinen poro olisi jotenkin harvinainen. Ei se ole, niitä on vaikka kuinka paljon.
Tiellä oli paljon äitiporoja vauvaporoineen. Ai että miten söpöjä! Tuollaisista vauvoista jopa minä pidän.
Kun kerran poroaijalle ei ollut menemistä, päätimme käydä Taatsin seidalla. Eihän sinne ollut enää kuin jotkut 20 kilometriä. Seidasta kirjoitan toiste, mutta tässä vielä tämä mänty, jota oli matkalla pakko pysähtyä halaamaan ja kuvaamaan.
Käsittämättömän upea puu. En uskalla edes arvailla että kuinka vanha se mahtaisi olla.
Mainittakoon vielä, että Pokantie oli oikein hyvässä kunnossa, suoranainen kiitorata. Käytiin Pokan baarissa vielä kahvillakin ja syötiin Tupla puoliksi.
Se on siitä mukava se Pokan kahvila, kun tuntuu, että se on aina auki.
Saari avaruudessa 