Niin siinä kävi että Salo jäi taakse. 1310 kilometrin taakse, jos tarkkoja ollaan. Sain töitä kaupasta Karigasniemeltä, bongasin työpaikkailmoituksen ruskaretken aikana ja päätin hakea.
Muutin viime viikolla, viivyin matkalla kaksi yötä mökeissä, ensimmäisen yön Jyrkkäkoskella Pudasjärvellä ja toisen vielä Ivalossa joen rannalla. Fiiu oli pakattu täyteen tavaraa, mutta huonekaluja en muuttanut, koska ne kuuluivat asuntoon.
Lähdin matkaan viikko sitten torstaiaamuna ja saavuin tänne lauantaina aamulla. Kotiutuminen on sujunut hyvin, pitkälti ystävällisten ihmisten, perheen tuen ja itsenäisen henkisen tsemppauksen avulla. Ensimmäiset pari päivää olivat kuitenkin tosi vaikeita, olo oli väsynyt ja jotenkin epätoivoinen ja olisin halunnut vain palata kotiin. Onneksi se olo alkoi heti helpottaa kun pääsin aloittamaan työt ja sain muuta ajateltavaa.
Kirjoittaminenkin on jäänyt ensimmäisen viikon aikana, mikä vähän harmittaa, koska tämä tunteiden vuoristorata ja muutto ylipäänsä olisi kannattanut tallentaa huolellisemmin. Nyt olo alkaa pikkuhiljaa tasaantua, olin tänään jopa ensimmäistä kertaa lenkillä.
Tänään oli eka vapaapäivä. Huomenna jälleen töihin. Työpaikalla on hyvä henki ja tekemisen meininki, olen tosi tyytyväinen. Ihmisiinkin siinä pääsee tutustumaan varsin tehokkaasti, mikä on toki viihtymisen ehto, koska perheeni ja ystäväni ovat maan toisessa päässä.
Muistinkin juuri että pitää kerrata norjan lukusanoja ja fraaseja vielä huomenna ennen töihin lähtöä.
Lenkkipolun varrella on Inarijokeen laskevia solisevia puroja, poroaitauksia, matalaa metsää ja tavattoman kauniita kiviä.
Tumput, pipot ja villasukat muistin ottaa, mutta kaikki kaulahuivini unohtuivat Saloon. Onneksi siskon antamassa lahjapaketissa oli puikot ja neulekirja, ja kaupassa on hyvä lankavalikoima, niin voin neuloa itselleni kaulahuivin.
Asunto on ihana, suuri, puhdas, valoisa ja kotoisa. Asuin pari yötä ensin toisessa kämpässä mutta pääsin sitten onneksi vaihtamaan tähän tullille. Minulla on käynyt aivan valtava tuuri tässä kaikessa.
Inarijoki, joka pienen matkan päässä muuttuu virallisesti Tenoksi, on minulle vielä arvoitus. Kertoo siitä, että en ole paljoa jaksanut ja kerennyt vielä tehdä! Joki on nimittäin aivan vieressä, enkä ole nähnyt siitä vielä vilaustakaan. Täytynee selvittää, menisikö sen varrella vaikkapa jokin kiva lenkkipolku.
Pitää myös varmistaa, saako tähän asuntoon ottaa koiran. Koiraa nimittäin kovin kaipaan, seuraksi kotiin ja lenkeille. Jos tänne saan koiran ottaa, alan heti tutkailla, mistä oman rakkaan rekun voisi löytää.
En voi sanoa etteikö olisi ollut ihan hirveä koti-ikävä ensimmäisinä päivinä. Tässä muutama kuvamuisto viimeiseltä kävelyltäni siskon kanssa Teijolla ja Sahajärvellä ennen muuttoa.
Saari avaruudessa 