Saavuin tänne pohjolaan viikko sitten. Ensimmäinen viikonloppu oli henkisesti raskas, kun kaikki oli vierasta ja vähän pelottavaakin. Homma helpottui kuitenkin heti kun pääsin töihin. Sain pian huomata, että työpaikka on tosi tosi kiva, pääasiassa ihanien työkavereiden ja mukavien asiakkaiden ansiosta. Ihmiset täällä ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan, siltä minusta ainakin tuntuu.
Olin tänään kahden ja puolen tunnin lenkillä. Tai ehkä se oli ennemminkin tutkimusmatka. Aivan ensiksi menin sillanpielen viereltä alas jokirantaan. Inarijoki virtasi siellä leveänä ja rauhallisena. Ihmisiä ei ollut liikenteessä.
Tassuttelin rannassa ja sillan alla hetken aikaa. Tuuli nousi sillä aikaa. Ihmettelin joen virtausta ”ylöspäin”, eli pohjoiseen kohti Jäämerta.
Nousin joentörmältä ja lähdin tienvierttä kohti pohjoista. Olin kuullut juttua, että päätieltä poikkeaisi polku, joka vie uimarannalle. Uimaan en toki ollut menossa, mutta halusin nähdä rannan. Pian minua vastaan tuli mukava nainen, jonka kanssa juttelimme hetken aikaa. Hän neuvoi polun minulle (en olisi ikinä löytänyt sitä ilman hänen neuvoaan) kunhan lupasin, että en mene uimaan.
Rupatteluhetki oli tosi mukava. Opin muun muassa, että kaamos alkaa täällä marraskuun lopulla ja aurinko palaa tammikuun puolivälin tienoolla. Kaamos on kuulemma ihanaa sinistä aikaa, on upeaa saada kokea se!
Rannalle vievä polku, tai pieni tie, on todella kaunis. Sitä ympäröi matala metsä, joka on pääasiassa koivua ja mäntyä. Maa on puolukkaa
Maasto laskee, mutta jokea ei näy hetkeäkään ennen rantaa. Ranta on suurenmoinen hiekkakenttä. Pian saapuessani rannalle sain kännykkääni tekstiviestinä roaming-hintatiedot.
Ainakin tällä hetkellä joki virtaa varsin rauhallisena. Se kiemurtelee Norjan ja Suomen hiekkarantojen välissä. Kesäkuumalla varmasti mukava uimapaikka! Kylä on periaatteessa aivan vieressä, mutta ei sitä kyllä rannalle näy, eikä rantaa näy kylälle.
Nousin rannalta samaa polkua kuin olin tullutkin ja palasin isolle tielle. Loppulenkki olikin minulle tuttua reittiä.
Oli upeaa saada nähdä suuri ja vaalea merikotka lentämässä joen yllä. Suuret siivet, leveät kuin ladonovet… Vaalea lintu ja valkoinen pyrstö, vaalea pää, vanha.
Ihmisiä ei juuri ollut liikkeellä. Muutama auto huristeli suuntaan ja toiseen, suomalaisia ja norjalaisia. Taivas oli pilvessä, mutta vettä ei satanut tai edes tihuttanut. Pian tuulikin hiljeni yhtä nopeasti kuin oli noussutkin. Siksi päätinkin mennä pitkän lenkin.
Olen pikku hiljaa alkanut saada täältä tuttuja ja minusta tuntuu, että ihmiset suhtautuvat minuun positiivisen uteliaasti. On onni saada tavata niin paljon ihmisiä työnsä kautta.
Olin eilen ensimmäistä kertaa jopa paikallisessa kuppilassa pikavisiitillä. Norjalaisia tulee sinne kuulemma Lakselvista saakka, ja vilkas meininki siellä olikin. Juttelin monen mukavan ihmisen kanssa. Täällä on töissä paljon muualta muutaneita ihmisiä, sellaisiakin, jotka ovat olleet täällä vasta suhteellisen vähän aikaa. Se tuntuu musta mukavalta, kun on hengenheimolaisia, vaikka paikallisetkin ovat hyvin ystävällisiä.
Saamea minun lienee syytä opetella. Ainakin värit ja numerot sekä muutama perusfraasi olisi hyvä oppia nopeasti, siitä olisi työssä apua.
Rento sunnuntai-ilta edessä. Olen tosi onnellinen tästä kämpästä, tämä on siisti ja kodikas. Naapurissa asuu lapsiperhe ja lapset leikkivät pihalla kovalla rytinällä. Se on minusta mukavaa, ainakin tässä elämänvaiheessa, että on vähän eloa ja meininkiä ympärillä. Ei tunnu niin yksinäiseltä.
Saari avaruudessa 