Vuoden ensimmäinen retki (ja aurinko)

Vuoden ensimmäinen retki ja samalla koko talven ensimmäinen kunnon lumikenkäretki vei tällä kertaa Puljutunturille. En olisi parempaa vaihtoehtoa osannut kuvitellakaan, sillä Puljutunturi on ehdottomasti yksi lempipaikoistani koko Lapissa. Täällä on tullut käytyä niin monta kertaa sekä yksin että rakkaiden kanssa, että olen jo pudonnut laskuista. Tällä kertaa kuljin tunturissa yksin – kunhan tarvoin ensin reitin … More Vuoden ensimmäinen retki (ja aurinko)

Lumikenkäretkellä Luostolla

Aamu valkeni 35 pakkasasteessa. Vielä aamupäivällä oli reilut 30 astetta pakkasta. Katsoin uutisista olisiko siellä mainintaa vaikka talven pakkasennätyksistä, mutta siellä oli vain olympialaisuutisia ja pelottelua siitä, että tiistaina saattaisi Helsingissä olla jopa 15 astetta pakkasta. Pakkasen lauhduttua -25 asteeseen, lähdimme liikkeelle. Mies lähti Kemijärvelle testaamaan Sidewindereita, ja minä jäin matkalla pois Torvisen majan kohdalla … More Lumikenkäretkellä Luostolla

Lumikengät

Viime viikonlopun reissu Luostolle (juttu Retkipaikassa) johti siihen, että en voinut muuta kuin ostaa itselleni ikiomat lumikengät. Tänään ne tulivat postissa. Hintavertailu kannatti. Samat lumikengät maksoivat yhdellä nettisivulla 240 euroa, toisella 160. Hinta on silti sen verran kova, että syytä on olla kestävät. Lähdin perjantaina töiden jälkeen testaamaan kenkiä Ahvenjoen jäälle. Mosku tuli kaveriksi sillä … More Lumikengät