Vuoden ensimmäinen retki (ja aurinko)

Vuoden ensimmäinen retki ja samalla koko talven ensimmäinen kunnon lumikenkäretki vei tällä kertaa Puljutunturille. En olisi parempaa vaihtoehtoa osannut kuvitellakaan, sillä Puljutunturi on ehdottomasti yksi lempipaikoistani koko Lapissa. Täällä on tullut käytyä niin monta kertaa sekä yksin että rakkaiden kanssa, että olen jo pudonnut laskuista.

Tällä kertaa kuljin tunturissa yksin – kunhan tarvoin ensin reitin itselleni umpihankeen – ja sain kokea siellä aivan ihania retkihetkiä. Olen todella onnellinen siitä, että tämä paikka on olemassa, että se on juuri sellainen kuin se on ja että olen löytänyt sen.

Lähdimme reissuun mieheni kanssa perjantaina päivällä. Moottorikelkka oli pakattuna matkaan – mieheni aikoi käydä ajelemassa sillä aikaa, kun minä nousisin tunturin rinnettä kauramoottorilla. Kuusi talvea Lapissa ovat opettaneet minulle, että vaikka moottorikelkat ovat hauskoja, olen aivan liian pihi pitämään omaa kelkkaa. Rakastan lumikenkiäni, joihin ei niiden hankinnan jälkeen ole uponnut rahaa pennin pyörylää, mutta jotka silti avaavat minulle oven Lapin hangille.

Ajellessamme kohti Puljua kuu mollotti hurjan suurena tien yllä.

Matkan varrella näimme ensimmäistä kertaa myös auringon. Ai että mikä tunne! Vuodesta toiseen yhtä mieletön. Viime vuonna jostain syystä näin auringon ensimmäistä kertaa vasta tammikuun viimeisinä päivinä, ja se tuntui kyllä jo hieman ahdistavalta. Pyysin miestä pysäyttämään auton levikkeelle ja otin kuvan.

Matkan päässä mies pudotti minut tienvarteen lumikenkineni ja sauvoineni. Hänen huristellessaan kauemmas maailma hiljeni täysin. Laitoin lumikengät jalkaan, säädin sauvat ja kalpin korkean tienvarsipenkan yli kohti tuttua polkua, joka nyt lepäsi vajaan metrisen hangen alla.

Edellisestä kulkijasta ei ollut mitään merkkejä, vaan hanki oli täysin koskematon eikä polku erottunut pienenäkään painaumana. Lumikengät upottivat parikymmentä senttiä, joten veri alkoi kiertää varsin nopeasti. Tasaisen huhkinnan jälkeen maailma alkoi kuitenkin ihanasti avartua.

Aurinko oli tunturin toisella puolella, mutta kuu piti minulle seuraa kun kiipesin ylös rinnettä. Jokin aika sitten yhdessä pistäytyneet suoja ja puhuri olivat riisuneet maiseman metsät lumesta, joten ilmassa oli jo hento lupaus keväästä. Siitä nautin.

Mitä ylemmäksi kuljin, sitä paremmin hanki antoi kantaa. Hankikanto on hyvin paikallista, eikä siihen voi oikein luottaa. Ylempänä tunturissa viima oli piessyt hankea kovemmaksi, ja paikoin lumi kantoi täysin, mutta välillä upotti polveen saakka. Ilman lumikenkiä ei siellä olisi tehnyt mitään.

Puljutunturilta on näkymä erämaisille Korsa- ja Kätkätuntureille (luulisin), jotka ovat niin kaukana, että itse en päiväretkeläisenä varmaankaan tule niillä piipahtamaan. Niitä on kuitenkin mahtava ihailla aina Puljulle kiivetessä.

Parkkeerasin itseni avaralle paikalle rinteelle. Aurinkokin pilkotti siihen pilvien välistä juuri ja juuri.

Lumihangesta törrötti täydellinen puunjuurenkäkkärä, johon sain kiinnitettyä gorillapodin ja otettua yhteiskuvan kuun kanssa.

Pidin evästauon eli join vettä. Ihailin hiljaista erämaata, kaukana kohoavia tuntureita ja loputtomilta näyttäviä metsiä. Tuulenvirettäkään ei ilmassa tuntunut.

Siinä maisemaa katsellessani huomasin, että taivaalle muodostui hauskannäköinen pilvi. Siinä erottui monia värejä ja pilvi tuntui kuin loistavan. Kai se oli jonkin sortin helmiäispilvi, joskaan ei ihan selkein mahdollinen.

En tiedä kauanko aikaa oli kulunut. Tunturissa ajantaju katoaa, kun kaikki ympärillä on niin kaunista ja ihmeellistä. Tämä retki tuntui siltä kuin talvi olisi voitettu tältä erää. Sanoisinkin, että tämä oli kevään ensimmäinen retki.

Päivä pitenee nyt aivan käsittämätöntä vauhtia.

Viestittelin miehen kanssa kummankin sijaintitiedoista ja suunnitelmista, ja lähdin sitten hiljalleen laskeutumaan alas takaisin kohti maantietä. Hehkuva pilvi oli edessäni koko paluumatkan. Tiellä irrotin lumikengät jaloista ja kopistelin ne puhtaiksi lumesta. Maailma oli edelleen hiljainen. Katselin tyhjää maantietä ja mietin kuinka upeaa on, että tällaisen retken voi tehdä päiväretkenä. Erämaa oli antanut paljon voimaa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: