Lappi mieleni hoitajana

Koen voivani henkisesti paremmin elellessäni elämääni Lapissa, kuin jos eläisin yhä etelässä. Olen miettinyt tätä asiaa vuosien saatossa ja pohtinut, mitkä tekijät siihen voisivat vaikuttaa. Uskon, että kaikkein suurin tekijä on Lapin tyhjyys ihmisistä – ja ihmisten itselleen ja toisilleen luomasta henkisestä ahdistuksesta ja taakasta. Minä kun en ole oikein koskaan kokenut olevani luonteva ihmisten … More Lappi mieleni hoitajana

Kenelle Lappi ei sovi?

Vuosien aikana olen tainnut tulla kehuneeksi Lappia monelta kantilta. Lapissa on kuitenkin piirteitä, jotka eivät sovi kaikille. Olen todennut tämän muun muassa kuunneltuani joitakin Lappiin muuttaneita epätyytyväisiä ihmisiä tai heitä, joiden unelma Lappiin muuttamisesta on lopulta kaatunut vaikkapa sääskiin – mikä on ehkä kertonut vain siitä, ettei heidän unelmansa niin kovin vahva lopulta ollutkaan. Se on … More Kenelle Lappi ei sovi?